Joulukuun luetut

kuukausikoosteet

Vuoden viimeinen kuukausi alkaa olla ohitse. Joulukuu oli minulle hyvä lukukuukausi, koska sain viettää viikon verran joululomaa - ja luin siinä ajassa kolme ja puoli kirjaa.

Kaikkiaan luin joulukuun aikana yhdeksän kirjaa, joista kaksi tuli kuunneltua äänikirjana.

Joulukuun paras oli Bea Uusman Naparetki.

Kuukauden aikana luin seuraavat:

Essi Paju: Koskenniskan naapurissa

Viihdyttävä hepparomaani palautti minut ajassa runsaat 15 vuotta taaksepäin nuorten hevoskirjojen pariin. Koskenniskan naapurissa on tosin aikuisille suunnattu kirja, mutta aivan samankaltainen kuin ne lapsena ja nuorena luetut hevoskirjat, joissa on paljon (epäuskottavia) käänteitä, jännittäviä tapahtumia, komea poika ja upeita hevosia. Tykkäsin kovasti!

★★★★



Cristina Sandu: Vesileikit

Tämä pieni teos oli kokoaan suurempi. Odotukset eivät olleet suuret, mutta sain sitäkin enemmän. Kirja ei päästänyt lukijaa helpolla ja jäi pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Lukiessa arvotin lukukokemuksen neljän tähden veroiseksi, mutta nyt mietin, olisiko kirjalle pitänyt kuitenkin antaa täydet viisi. 

★★★★



Anna Perho: Antisäätäjä (äänikirja)

Anna Perho lupaa, että kun olen lukenut tämän kirjan, minulla ei ole enää koskaan kiire. Ei pidä paikkaansa. En ehkä ollut ottanut selvää siitä, mistä tässä kirjassa on oikeasti kyse, mutta se ei ollut lainkaan sellainen kuin oletin. Kirja on kovin selvästi urakeskeisen ihmisen kirjoittama ja käsittelee käytännössä ainoastaan sitä, miten toimia, jos töiden kanssa on kiire. Hyviä vinkkejä varmasti niitä tarvitseville, mutta minä en osunut kohderyhmään. 

★★★

» Pidempää arviota ei ole tulossa


Anni Saastamoinen: Sirkka (äänikirja)

Sirkka on saanut kovasti ylistystä, minulle se oli ihan ok. En vihannut, en rakastanut. Hymähtelin hetkittäin, joten osa huumorista upposi. Äänikirjatoteutus Pirjo Heikkilän lukemana toimi. 

★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto

Luin tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan jossa piti löytää kirja, josta tehdyn elokuvan on nähnyt. V niin kuin verikosto on hieno leffa, mutten muistanut siitä enää juuri mitään. Sarjakuva tuntui siis tuoreelta. Tuli kuitenkin taas todettua, ettei sarjakuva vain ole minulle sopivin kirjallisuudenlaji - en nauttinut tästä niin paljon kuin se olisi ansainnut. 

★★★★

» Pidempää arviota ei ole tulossa


Jussi Adler-Olsen: Pullopostia

Ah, Osasto Q -sarjan kolmas osa oli taattua laatua. Hyytävän karmiva jännäri, hupaisat henkilöhahmot, paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Adler-Olsenin teemat ovat kyllä näissä kirjoissa harvinaisen kamalia, joskin mielenkiintoisia. 

★★★★



Bea Uusma: Naparetki - Minun rakkaustarinani

Tämä kirja oli huikea! Kuvittelin, etten voisi pitää 1800-luvulla tapahtuneesta naparetkestä kertovasta kirjasta. Olin väärässä. Bea Uusman oma intohimo aihetta kohtaan on niin valtaisa, että se ryöppyää myös lukijan niskaan. On todellinen taito saada lukija rakastamaan kirjaa, jonka aiheesta hän ei ole kiinnostunut. Ekstrapisteet hienosti taitetusta teoksesta. 

★★★★★



Lauren Beukes: Zoo City

Tämän kirjan lukemista olin odottanut pitkään ja joululomalla oli vihdoin sopiva aika. Fantasiaa ja todellisuutta yhdistelevä kirja oli todella omituinen, hyvällä tavalla. Erikoisin lukukokemus hetkeen. 

★★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet

Rakastin keväällä Puikkosen tuoreinta kirjaa Lupausta, joten odotin tältäkin paljon. Kyseessä oli kovin erilainen kirja kuin kirjailijan uusin, mutta kiinnostava ja hieno tämäkin. Eurooppalaiset unet ei ehkä avautunut minulle heti yhtä hyvin kuin Lupaus, enkä saanut siitä lukuhetkellä ihan samanlaista täydellisyyden fiilistä vaan kirja vaati vähän sulatteluaikaa. 

★★★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin



Bea Uusma: Naparetki - Minun rakkaustarinani

★★★★★

Like, 2015. 290 sivua. 
Alkuteos Expeditionen. Min kärlekshistoria, 2013. Suomentanut Petri Stenman. 

 Muutama vuosi sitten julkaistu Naparetki on ollut säännöllisesti esillä somessa ja blogeissa, mutta itse olen kirjan aina sivuuttanut. Eihän minua kiinnosta 1800-luvulla tehty, kolmen ihmisen kuolemaan johtanut naparetki. Hiljattain 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Marile kuitenkin kirjoitti teoksesta niin houkuttelevasti, että lainasin sen välittömästi kirjastosta joululomalukemiseksi.

Minulle kävi kuten niin monelle muullekin Naparetken lukeneelle. Aihe ei kiinnostanut aluksi tipan tippaa, mutta Bea Uusma sai omalla intohimollaan myös minut rakastumaan kirjaan.

Naparetki - Minun rakkaustarinani kertoo vuonna 1897 tehdystä naparetkestä. Kolme ruotsalaismiestä lähtee tavoittelemaan Pohjoisnapaa vetypallolla, mutta retki päättyy epäonnisesti. Yli 30 vuotta myöhemmin miesten jäännökset löydetään, mutta epäselvää on, miten miehet kuolivat. Tarina on kiehtonut vuosikymmenten ajan tutkijoita, kirjailijoita, lääkäreitä ja tavallisia ihmisiäkin: näin myös Bea Uusmaa. Hän on itse ruotsalainen kirjailija ja lääkäri - ja sanoo kirjassaan, että opiskeli lääkäriksi ehkä juuri tämän tapauksen vuoksi.

Naparetki - Minun rakkaustarinani on tietokirja. Se ei kuitenkaan ole sellainen tietokirja, jollaiseksi genren edustajat yleensä mielletään. Se on täynnä tunnetta, täynnä omakohtaisuutta ja kiihkeää haluaa selvittää asia itselleen ja kertoa se muille. Dramaattisten tapahtumien ja hyytävän sijainnin vuoksi kirja on kuin jännitysnäytelmä, jonka ratkaisua sekä kirjailija että lukija jahtaavat.

On kulunut yli sata vuotta. Kaikista teorioista ja olettamuksista huolimatta kukaan ei ole kyennyt näyttämään toteen, miksi he kuolivat. Luettuani kaikki kirjat ja nähtyäni niissä samat faktat moneen kertaan ajattelin, että minun on aloitettava alusta uudelleen. Jos kokoan palapelin uudelleen, kaikilta suunnilta, puuttuvan palasen muoto tulee lopulta esiin, vaikka itse palaa ei löytyisikään.

Uusma kuljettaa kirjassa rinta rinnan tarinaa omasta retkestään Pohjoisnavalle, omista ajatuksistaan, tunteistaan ja kokemuksistaan, sekä faktapohjaista tietoa siitä, mitä Valkosaaren tapahtumista jo entuudestaan tiedetään. Kirjassa on pätkiä naparetkeläisten kirjeistä, Uusman tekemiä muistiinpanoja retkikunnan päiväkirjojen sisällöstä, auringon nousu ja laskuaikoja, yksityiskohtaisia tietoja ruumiinavauspöytäkirjoista ja paljon paljon muuta materiaalia, jota Uusma on haalinut ja jonka hän haluaa meille kaikille jakaa. Paikoin tieto on liiankin yksityiskohtaista, mutta myös tämä kertoo kirjailijan valtavasta intohimosta asiaa kohtaan.

Tekstiä rytmittävät runsaat kuvat: tuoreet valokuvat Uusman matkoilta, piirrokset esimerkiksi ruumiinavausasioita tukemaan, ja monet vanhat valokuvat. Kirja on taitettu kauniisti, kiinnostavasti ja kevyesti, ja sitä on ilo lukea myös ulkoasunsa ansiosta.

Kaikkein hienointa tässä kirjassa on kuitenkin jo se monesti mainittu intohimo. Uusma saa minutkin kiinnostumaan siitä, mitä Valkosaarella 1800-luvulla tapahtui. Naparetkessä onnistuu se, minkä pitäisi jokaisessa kirjassa onnistua: lukija tempautuu täysillä mukaan, oli aihe mikä tahansa.

Valkosaari. Keskellä Jäämerta, vaikka kukaan ei sitä näe. Nyt, kun minä istun Tukholmassa kirjoittamassa tätä, niin Valkosaaren ympärillä hohtaa. Kukaan ei sitä näe. Mutta se hohtaa.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

Helmet-lukuhaaste 2019 suoritettu

lukuhaasteet

Se on tehty - vihdoin!

Helmet-lukuhaasteen suorittaminen meni tänä vuonna aika loppumetreille. Sain viimeisen haastekirjan luettua 15. joulukuuta.

Suurin osa lukuhaasteesta täyttyi helposti jo alkuvuonna, mutta muutamat kohdat tuottivat päänvaivaa. Sellaisia olivat muun muassa 26. Kirja, jota näet tuntemattoman henkilön lukevan. En oikein liiku missään, missä ihmiset lukisivat fyysisiä kirjoja, ja ne harvat jotka bongasin, eivät houkutelleet lukemaan (joku vanha scifi-kirja ja Alastalon salissa). Onneksi nyt marraskuussa näin lentokoneessa yhden matkustajan lukevan Auschwitzin tatuoijaa, jonka olin lukenut jo aiemmin tänä vuonna. Kohta täytetty!

Toinen vaikea oli 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja. Siihen päädyin lukemaan Sami Makkosen Kalevala-sarjakuvan. Haastetta tuottivat myös 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan ja 38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja. Luin alunperin Anna Sewellin Uljaan Mustan kohtaan 33., mutta päätinkin lopulta sijoittaa sen kohtaan 38. Näin 33.-kohtaa pääsi täyttämään V niin kuin verikosto -sarjakuva, joka sai kunnian olla viimeinen lukuhaasteeseen lukemani kirja.

Tässä vielä koostetusti haasteeseen lukemani kirjat. Teoksen nimestä on linkki kirjaa käsittelevään blogipostaukseen, jos sellainen on olemassa. Muutamat kirjoista kuuntelin äänikirjoina.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
★★★

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito
★★★

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
Anna Karhunen & Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen (kuunneltu äänikirjana)
★★★

4. Kirjailijan ainoa teos
Taina Tervonen & Anna Autio: Hukkuneet
★★★★

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Olli Jalonen: Taivaanpallo
★★★

6. Rakkausromaani
Albert Espinosa: Pyydä luokse sun
★★★★★

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
Thomas Rydahl: Erakko
★★★

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
★★★

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
Kim Thúy: Ru
★★★★

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
★★★★

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
Minna Rytisalo: Rouva C.
★★★

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
Josie Silver: Ole minun (kuunneltu äänikirjana)
★★★

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät (kuunneltu äänikirjana)
★★★

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
Blake Crouch: Pimeää ainetta
★★★★

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
Katriina Huttunen: Surun istukka (kuolema, lapsen itsemurha)
★★★

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
You-Jeong Jeong: Piruparka
★★★

17. Kirjassa on kaksoset
Cecelia Ahern: Lyyralintu
★★★

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti
★★★★★

19. Et pidä kirjan nimestä
Olga Kokko: Munametsä (kuunneltu äänikirjana)
★★

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
Lucinda Riley: Seitsemän sisarta
★★★★★

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
Venla Pystynen & Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso - ei koira muttei mieskään (kuunneltu äänikirjana)
★★★★★

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
Emma Puikkonen: Lupaus
★★★★★

23. Kirjan nimessä on jokin maa
Matti Rämö: Polkupyörällä Intiassa
★★★

24. Sokkona hyllystä valittu kirja
Cristina Sandu: Vesileikit
★★★★

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
Markus Ånäs & Hans Välimäki: Patakuningas - Kulinaarinen elämäkerta
★★★★

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
★★★★

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
Sami Makkonen: Kalevala
★★

28. Kirjan kannessa on kuu
Hiromi Kawakami: Sensein salkku
★★★

29. Kirjassa nähdään unia
Pascal Engman: Patriootit
★★★★

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
Kicki Sehlstedt: Älä silmä pieni
★★★

31. Kirjassa kuljetaan metrolla
Carolina Setterwall: Toivotaan parasta
★★★★

32. Kirjan nimessä on ammatti
Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät
★★★★

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
Alan Moore, David Lloyd: V niin kuin verikosto
★★★★

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
Tomas Gads: Pirulainen
★★★★

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
Lori Nelson Spielman: Sanoja sydämestä
★★★★★

36. Kirjassa ollaan yksin
Veera Salmi: Perhoset veljeni ympärillä
★★★★★

37. Pienkustantamon julkaisu
Harri Lind: Timo Nurmos - Tähtien tekijä
★★★

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
Anna Sewell: Uljas Musta
★★★★

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Jojo Moyes: Kuinka painovoimaa uhmataan
★★★★

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Laura Manninen: Kaikki anteeksi (kuunneltu äänikirjana)
★★★★★

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
Ulla-Maija Paavilainen: Hyvä tyttö
★★★★

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
Anna Gavalda: Lempi ei ole leikin asia
★★★★

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat
★★★★★

44. Kirja kertoo Berliinistä
Karo Hämäläinen: Miksi juoksen (kuunneltu äänikirjana)
★★★

45. Kirjan nimessä on kieltosana
Erin Kelly: Älä jää pimeään
★★★

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
Annamari Marttinen: Korsetti
★★★★

47. Kirjassa on alle 100 sivua
Marja Myyryläinen: Vieras huone
★★★

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
Lucinda Riley: Varjon sisar
★★★★

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
André Aciman: Kutsu minua nimelläsi
★★★★

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
★★★★

Jussi Adler-Olsen: Pullopostia

★★★★

Gummerus, 2014. 551 sivua.
Alkuteos Flaskepost fra P, 2009. Suomentanut Katriina Huttunen. 

Tanskalainen Jussi Adler-Olsen on suosikkidekkaristini. Olen tosin lukenut häneltä vain nämä kolme ensimmäistä Osasto Q -sarjan kirjaa, mutta ainakin näiden perusteella pidän miehen kirjoista kovasti. 

Adler-Olsenin kirjoissa on loistavat henkilöhahmot: Osasto Q:n päähenkilö, poliisi Carl Mørck, jolla on elämä vähän sekaisin (muttei kuitenkaan niin sekaisin kuin Jo Nesbøn Harry Holella), syyrialainen Assad, joka on kaikessa nokkeluudessaan hulvaton - samoin myös omalaatuinen, kyntensä tussilla mustiksi värjäävä Rose. 

Hyvien henkilöhahmojen lisäksi Adler-Olsenilla riittää muutenkin mielikuvitusta. Osasto Q -dekkareissa ei todellakaan ratkota mitään tavallisia murhia vaan jokainen rikos on ainutlaatuinen. Toisaalta siihen liittyy myös näiden kirjojen varjopuoli. Jokainen sarjan kolmesta ensimmäisestä kirjasta on ollut kohtalaisen raaka ja muutoinkin teemat ovat olleet jollain tavalla kamalia tai ahdistavia. 

Lähtökohtaisesti en pidä siitä, että jännityskirjallisuuden pitää mennä koko ajan raempaan suuntaan, kun mikään muu ei tunnu enää miltään. Silti pidän näistä Adler-Olsenin kirjoista. En toki pidä näistä raakuuden tai kamaluuden vuoksi, mutta toisaalta omaperäiset - ja hirveät - teemat ovat yksi syy, miksi nostan nämä ylitse monen muun. 

Tässä Osasto Q -sarjan kolmannessa osassa Mørck ja kumppanit saavat pöydälleen pullopostin vuosien takaa. Kastuneen kirjeen tulkitseminen vaatii paljon työtä ja mielikuvitusta, sekä rutkasti tuuriakin. Posti johdattaa tiimin vanhojen ja lopulta myös tuoreiden kamalien tapahtumien luokse, joihin liittyy uskonnollisia yhteisöjä, salailua, kidnappauksia, vanha venevaja ja erittäin häiriintynyt mies. 

Pullopostia lähtee täysillä liikkeelle heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Aika harva viidensadan sivun dekkari on sellainen, että tarina vetää koko ajan niin kovilla kierroksilla, ettei sitä missään vaiheessa malttaisi laskea käsistään. Suvantokohtia ei ole, ja ajoittain tahti tuntuu jopa vähän turhan hengästyttävältä. 

Kaiken kaikkiaan Adler-Olsen onnistuu taas vakuuttamaan, enkä keksi kirjasta oikeastaan mitään kritisoitavaa. Aivan täydellinen lukuelämys se ei kuitenkaan syystä tai toisesta ole, joten neljä tähteä lienee jälleen kerran sopiva arvio.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Kirjat kertovat -blogin Satu, jonka kirja piti tiukasti otteessaan. 
  • Kirjojen kuisketta -blogin Anneli, joka hänkin pitää Adler-Olsenin tavasta kirjoittaa jännityskirjoja. 
  • Tarukirja-blogin Margit, jonka mielestä kirjassa on jonkin verran tyhjäkäyntiä.


Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet: 

Vanki
 

Metsästäjät

Essi Paju: Koskenniskan naapurissa

★★★★

Karisto, 2019. 271 sivua.

Luin lapsena ja teininä paljon hevoskirjoja. Tai ei, en paljon vaan ihan valtavasti: todennäköisesti kaikki, mitä kirjastosta sai ja sen lisäksi vielä Pollux-hevoskerhosta tulleet kirjat.

Olin heppatyttö henkeen ja vereen, ja lukutoukka myös, joten hevoskirjojen lukeminen oli aika ilmiselvä valinta. Luin toki muutakin, mutta veikkaisin, että kutakuinkin 80 prosenttia lukemistani kirjoista oli jonkinlaisia hevoskirjoja.

Kun kasvoin aikuiseksi, lukeminen muuttui. Kiinnostuksen kohteetkin ehkä vaihtuivat ja lukumaku laajeni, mutta osittain muutos tapahtui siitä syystä, että aikuisten hevoskirjoja ei juuri ole. Jos olen sellaisen sattunut löytämään, olen ollut valtavan iloinen. Näin äkkiseltään mieleeni tulevat muun muassa Barbara Dimmickin Matkalla huomiseen, jonka muistan olleen hyvä, ja Sinimaaria Kankaan Sielunhevonen, ei hassumpi sekään. Tokihan sitten on esimerkiksi Ville Virtasen Hevosen taju, omaperäinen kirja, joka on jakanut rankasti mielipiteet.

Liiaksi asti hevosia ei kuitenkaan aikuisten kaunokirjallisuudessa käsitellä, joten olin taas todella innostunut, kun kuulin Essi Pajun uudesta hevosmaailmaan sijoittuvasta romaanisarjasta. Koskenniskan naapurissa on sen avausosa, ja mitä ihanaa luettavaa sainkaan. Kirja oli kuin tuulahdus menneisyydestä: juuri sellainen paljon draamaa sisältävä ja nopeakäänteinen hepparomaani, joita ne lasten ja nuortenkin hevoskirjat aikoinaan olivat. Ehkä tässä näkyy kirjailijan tausta: hän on kirjoittanut hevosaiheisia nuortenromaaneja oikealla nimellään Päivi Lukkarila.

Koskenniskan naapurissa kertoo nelikymppisestä Aavasta, joka joutuu jättämään työnsä kirjanpitäjänä ja lupautuu tuuraamaan hermolomaa kaipaavaa tallinpitäjä-Raijaa kuukauden ajaksi. Työ ei ole aivan sellainen kuin Aava on odottanut, mutta elämä todella muuttuu, monella tapaa.

Koskenniskan naapurissa on sopivan höttöinen eikä kovin vakavasti otettava kirja. Sen juonikuviot ovat kliseisiä ja epärealistisia, mutta se ei haittaa. Tällaisiakin kirjoja tarvitaan. Viihdyttäviä, meneviä ja kevyitä tarinoita, joiden parissa pääsee sellaiseen ihanan kepeään todellisuuteen, ja tässä kirjassa vieläpä keskelle kesää. Essi Paju kirjoittaa kivan freesillä otteella, ja Koskenniskan naapuri oli minulle juuri sopivaa luettavaa tähän väliin.

Odotan jo seuraavaa osaa, joka julkaistaan ensi vuonna.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Lukulampun valossa -blogin Maija, joka ahmaisi kirjan mielellään. 
  • Jonnan lukunurkkaus -blogin Jonna, jolle kirja oli mukava ja huoleton lukukokemus, vaikkei hän hevosihminen olekaan. 
  • Kirjat kertovat -blogin Satu, jonka mielestä mukavan kesäinen viihdekirja sopii vaikka riippukeinussa loikoilevalle lomalaiselle. 

Cristina Sandu: Vesileikit

★★★★

Otava, 2019. 118 sivua. 

 Cristina Sandun Vesileikit on kiehtova romaani. Se on pieni ja kertoo tavallaan paljon, mutta toisaalta niin kovin vähän.

Kirjassa Sandu kuljettaa kehystarinaa ja punoo sen lomaan novellimaisia välähdyksiä. Kehystarinassa seurataan kuutta tyttöä, jotka kasvavat kahden joen väliin jäävällä maapalalla - sellaisella, joka ei kuulu mihinkään valtioon. Paikan tarkempaa sijaintia ei määritellä, mutta jossain päin itäistä Eurooppaa ollaan. Tytöt viettävät aikaansa joella uiden, ja uintiretket saavat aivan uuden merkityksen, kun tytöt keksivät ovelan suunnitelman. He haaveilevat suuresta maailmasta tuon pienen maapalan ulkopuolella ja aikovat päästä sinne uinnin avulla.

Maa, jossa tytöt asuivat, oli kapea ja matala eikä se kuulunut yhdellekään valtiolle. Se puristui kahden joen väliin, suuren ja pienen. Maan nimi tarkoittaa Erään joen toisella puolella. On maita, jotka ovat joen oikealla puolella ja maita, jotka ovat sen väärällä puolella. Istuessaan rannassa tytöt katsoivat väärältä oikealle, sinne missä puut nostivat jykeviä oksiaan. 

Tyttöjen tarinan lisäksi Sandu näyttää lukijalle välähdyksiä kuuden, eri puolille maailmaa lennähtäneen aikuisen naisen elämästä: kustakin yhden, muutaman sivun mittaisen, novellimaisen tarinan verran. Sandu ei kerro, ovatko Anita, Paulina, Sandra, Betty, Nina ja Lidia samat henkilöt kuin joella uivat tytöt, eikä sen ehkä ole väliäkään. Minä päättelen että ovat, sillä näin haluan tarinan nähdä.

Sandun kertomissa hetkissä yksi naisista on kasinolla tienaamassa matkarahoja, toinen taas törmää Helsingissä hämähäkkimieheen. Kaikille naisista on yhteistä jonkinlainen juurettomuus, oman alkuperänsä häpeäminen ja paikkansa etsiminen.

Runsaan sadan sivun mittainen Vesileikit ei päästä lukijaa helpolla. Sandu jättää tarinaansa paljon aukkoja, jotka lukija saa täyttää itse, jos osaa. Minusta nimittäin tuntui välillä siltä, etten osannut. Koska kirja oli lyhyt, sen luki nopeasti, mutta lukemisen jälkeen olo oli hämmentynyt. En oikein osannut sanoa mitään, tunsin olevani hukassa.

Nyt, kun lukemisesta on jonkin aikaa, ovat ajatukset hahmottuneet ja tarinan aukot täydentyneet. Vesileikit vaatii selvästi sulattelua ja aikaa. Kirja on hieno, ja kaikkine aukkoineen sellainen, että kukin tulkitsee sitä varmasti omalla tavallaan.

Kokonaisuutena Vesileikit on minulle yksi syksyn kiinnostavimmista lukukokemuksista.

Kehuja myös hienosta ja kirjan tarinaa tukevasta kannesta, jonka on suunnitellut Tuuli Juusela.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Kirja hyllyssä -blogin Kaisa, joka kehuu sitä, miten Sandu on onnistunut luomaan kirjaan kaksi toisistaan niin erilaista tunnelmaa. 
  • Tuijatan kulttuuripohdintoja -blogin Tuijata, jota "Vesileikit kelluttaa kielen keinoin, ja upottaa tarinan taidoin". Miten hienosti sanottu!
  • Kirja vieköön -blogin Riitta, joka liikuttui kokoaan suuremmasta kirjasta. 

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

★★★

Teos, 2012. 266 sivua. 
Äänikirja 8 h 13 min, lukija Mirjami Heikkinen. 

 Olin joskus laittanut tämän kirjan lukulistalleni, mutten enää muistanut miksi. Minulla ei ollut hajuakaan, millaisesta kirjasta oli kyse, kun aloin kuunnella tätä äänikirjana.

Ehkä jonkinlainen ennakkotutustuminen olisi voinut tehdä terää, nyt nimittäin olin aika ihmeissäni. Mistä kummasta tässä kirjassa oikein oli kyse?

Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja on dystopia, joka sijoittuu tulevaisuuteen, jonnekin tarkemmin määrittelemättömään aikaan. On tapahtunut suuri katastrofi, jota ei enempää avata, ja menneisyydestä puhutaan entismaailmana. Tapahtumapaikka on Suomi, joka muistuttaa kuitenkin enemmän Japania teemestareineen ja teeseremonioineen. Itärannan maalaamassa maailmassa on pulaa makeasta vedestä: sen saantia määritellään tarkoin ja veden väärinkäyttäjä voidaan tuomita vesirikoksesta.

Teemestarin kirjan päähenkilö on Noria, joka on teemestarien sukua. Hänen on pian määrä ottaa hoidettavakseen isänsä tehtävä - ja suvun suuri salaisuus.

Kuuntelin kirjan äänikirjana, mikä ehkä hankaloitti tarinan seuraamista. Minun kesti todella kauan päästä tarinan imuun: osittain ehkä sen erikoisuuden vuoksi. Henkilöt tuntuivat etäisiltä ja tarina hitaasti etenevältä, enkä oikein hahmottanut, missä kirjassa oli kyse.

Jossain vaiheessa tilanne muuttui ja halusin tietää, miten Norialle ja muille henkilöille käy, mutten lopussakaan tuntenut päässeeni tarinaan ihan täysin sisälle.

Itärannan kieltä on kehuttu kuulaaksi, tarkkaksi ja paisuttelemattomaksi. Äänikirjassa kielen vivahteet jäävät helposti huomaamatta, ja näin kävi myös minulle. Teemestarien kirjan kielestä mieleen jäi vain toistuva haipua-sanan käyttö, joka alkoi ärsyttämään.

Muissa kirjablogeissa Teemestarien kirja on saanut paljon ylistäviä arvioita. Osalle lukijoista Itärannan teos on ollut julkaisuvuotensa paras kirja. Minulle se ei sitä ollut, mutta uskon, että perinteisenä kirjana teoksesta olisi voinut saada enemmän irti.

Toisaalta en myöskään ole ehkä paras mahdollinen lukija Teemestarien kirjalle, sillä en ole tämäntyylisen kirjallisuuden suurin kuluttaja, vaikka dystopioita jonkin verran luenkin.

Teemestarin kirjan käsikirjoitus voitti Teos-kustantamon fantasia- ja scifikirjoituskilpailun vuonna 2011. Teos on voittanut myös nuorille kirjailijoille myönnettävän Kalevi Jäntin palkinnon.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Yöpöydän kirjat -blogin Niina T., jonka mieleestä "Teemestarin kirja on vavahduttava kuvaus maailmasta, jonka alkusoittoa kuuntelemme jo tänä päivänä."
  • Mrs Karlsson, jolle kirja oli todella hieno lukukokemus. 
  • Paljon melua kirjoista -blogin Elina, joka kehuu kieltä ja koukuttavaa juonta.