Haruki Murakami: Tanssi tanssi tanssi

 

Tammi, 2019. 561 sivua. 
Alkuteos Dansu dansu dansu, 1988. Suomentanut Antti Valkama. 

Luin alkuvuodesta Haruki Murakamin Suuren lammasseikkailun, josta en erityisemmin pitänyt. Tai pidin, mutta se oli vain sellainen "ihan ok" kirja. Sen sijaan Murakamin Kafka rannalla on yksi parhaita koskaan lukemiani kirjoja. 

Tanssi tanssi tanssi puolestaan on itsenäinen jatko-osa Suurelle lammasseikkailulle. Koska ensimmäinen osa ei vakuuttanut, ei minulla ollut kovin suuria odotuksia tällekään kirjalle. 

Vaikka Tanssi tanssi tanssi on kirja, jonka pitäisi toimia myös ilman aiemman teoksen lukemista, oli mielestäni etua siitä, että olin lukenut Suuren lammasseikkailun ennen tätä. En tiedä, olisiko tarinasta varsinaisesti jäänyt liikaa ymmärtämättä, mutta siinä viitattiin hyvin monissa kohdissa ensimmäisen kirjan tapahtumiin. Myös henkilöt olivat samat ja osittain tapahtumapaikkakin. 

Tanssi tanssi tanssi kertoo nimettömäksi jäävästä miehestä, joka elää aika erikoista elämää. Hän etsii Suuresta lammasseikkailusta tuttua Kikiä, joka on kadonnut. Samalla mies tutustuu uuteen naiseen, joka herättää hänessä kiinnostusta. Pian hän löytää Delfiinihotellin, joka sekin on edellisestä kirjasta tuttu - muttei ole enää ihan samanlainen kuin aikaisemmin. Kaiken muun ohella mies päätyy ystävystymään 13-vuotiaan Yukin kanssa, ja kuvioon liittyy myös henkilön nuoruudenystävä, nykyinen leffatähti, ja monta muuta tyyppiä. 

Kuulostaa sekavalta, ja sitä se vähän onkin. Samanaikaisesti kirjassa ei kuitenkaan lopulta tapahdu ihan hirveän paljon. Siinä mielessä Tanssi tanssi tanssi muistuttaa siis hyvin paljon Suurta lammasseikkailua. Se on jollain tavalla hidas, vaikka juoni tuntuu näin kerrottuna kovin moniulotteiselta. 

Tällainen kirja vaatii ainakin itselleni tietynlaisen lukuajan: sellaisen, jossa kirjaan saa upota ja keskittyä, eikä vain lukea muutamia sivuja silloin tällöin. Nyt sellainen oli, mutta silti jotain jäi puuttumaan. 

Pidin kirjasta kyllä, ja Murakamin persoonallinen tyyli kyllä uppoaa, mutta jostain syystä Tanssi tanssi tanssi ei silti jäänyt mieleeni erityisen hienona tai kiinnostavana.


Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Kirjat kertovat -blogin Satu, joka ei ollut lukenut Suurta lammasseikkailua ja piti silti koukuttavasta kirjasta.
  • Kirjakuumeessa, jota häiritsi päähenkilön suhde nuoreen tyttöön. 
  • Kirjaluotsi-blogin Tiina, joka nautti lukukokemuksesta, mutta ymmärtää "jos joku päätyy kirjan luettuaan lainaamaan näitä Yukin ja kertojan toistuvia hokemia: Pöljää. Hohhoijaa."

Helmet-lukuhaaste 2020 suoritettu

Se on tehty! Ja miten aikaisin, yllättävän aikaisin suorastaan. Viime vuonna Helmet-lukuhaasteen suorittaminen meni ihan loppumetreille, mutta nyt sain viimeisen haastekirjan luettua jo elokuun alkupuolella. 

Tämän vuoden haaste tuntui alkujaan vaikeammalta kuin aiemmat, mutta taisi lopulta olla helpompi kuin arvelin. Toisaalta lukutahtini on ollut tänä vuonna aika kova, joten ehkä siitäkin syystä haaste on hoitunut helpommin. 

Haastekohdista eniten päänvaivaa tuottivat tänä vuonna 11. Vaihtoehtohistoria, 26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö ja 40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja. Vaihtoehtohistoria-kohtaan olin lukemassa jo viime vuoden puolella aloittamaani Mike Pohjolan kirjaa 1827, mutta kun se lojui kuukaudesta toiseen yöpöydälläni, ensimmäisen sadan sivun jälkeen pysähtyneenä, päätin luovuttaa sen suhteen. Valitsin lopulta kohtaan Stephen Kingin 22.11.63, joka olikin todella hyvä. 

Kohta 26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö vaati täsmävalinnan, Michael Zadoorianin Viimeisen loman, samoin 2010-luvulla kuollut kirjailija, johon luin Harper Leen klassikon Kuin surmaisi satakielen. 

Muuten lukuhaaste täyttyi tällä kertaa aika itsestään sillä periaatteella, että luin kiinnostavia kirjoja ja sovitin ne sopiviin kohtiin. Eniten kirjoja osui kohtaan 9. Kirjassa kohdataan pelkoja (yli 40 kirjaa kaikista tähän mennessä lukemistani 67 kirjasta) ja seuraavaksi eniten kohtaan 41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan (34 kirjaa). 


1. Kirja on vanhempi kuin sinä
John Williams: Stoner
★★★★

★★★★

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti
Hugh Howey: Kohtalo (äänikirja)
★★★★

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
★★★★

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja
★★★★

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella
Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin
★★★★

7. Kirjassa rikotaan lakia
★★★★

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi
★★★★

9. Kirjassa kohdataan pelkoja
★★★★

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa
★★★★

11. Vaihtoehtohistoria
Stephen King: 22.11.63
★★★★★

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera
★★★★

13. Kirjassa eksytään
★★★★

14. Urheiluun liittyvä kirja
★★★★★

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö
★★★★★

16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli
★★★★

17. Tutkijan kirjoittama kirja
Ilana Aalto: Paikka kaikelle (äänikirja)
★★★

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
★★★★

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa
★★★★★

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja
Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti (äänikirja)
★★★

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta
★★★★

22. Kirjassa on epäluotettava kertoja
★★★

23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä
Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
★★★★

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa
Haruki Murakami: Tanssi tanssi tanssi
★★★★

25. Kirjassa ollaan saarella
Alan Bradley: Piiraan maku makea
★★★

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö
★★★★

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani
★★★★★

28. Tulevaisuudesta kertova kirja
★★★★

29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva
★★★

30. Kirjassa pelastetaan ihminen
★★★★

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla
★★★★

32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa
★★★

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos
★★★★

34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana
Tiina Lehikoinen: Kukkien kapina - yökertomuksia
★★

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
★★★

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja
★★★★

37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa
Petri Tamminen: Suomen historia
★★★★

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu
★★★★

39. Kirjassa lennetään
★★★★★

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
★★★★

41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
★★★

42. Kirjassa on isovanhempia
★★★

43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja
★★★

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa
★★★★★

46. Kirjassa on sauna
★★★★

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet
★★★★

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja
★★★★

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto
★★★

Elokuun luetut

 

Elokuu oli minulle erikoinen lukukuukausi, sillä kuuntelin poikkeuksellisen paljon äänikirjoja. Sain loppuun kolme äänikirjaa, kun perinteisiä kirjoja tuli luettua neljä. 

Elokuussa lukeminen takkusi, osittain varmaan johtuen loman loppumisesta ja arjen alkamisesta. 

Kuukauden paras oli Jani Toivolan Musta tulee isona valkoinen, jonka kuuntelin äänikirjana. 

Elokuussa luin siis seuraavat: 


Jussi Adler-Olsen: Tapaus 64

Olen pitänyt kovasti Adler-Olsenin Osasto Q -sarjasta, mutta sarjan neljäs osa oli mielestäni tähän mennessä heikoin. Ei kirjassa itsessään mitään varsinaista vikaa ollut, ja hyvä se lopulta olikin, mutta ehkä kirjan teema ei tällä kertaa ihan osunut. Toisaalta olin lukenut kesällä jo kohtalaisen paljon dekkareita, joten ehkä genrekin vähän tökki. 

★★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Jenny Colgan: Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua (äänikirja)

Lukupiirimme elokuun kirjaksi valikoitui paljon suosiota saanut romanttinen viihderomaani. Kirja oli mainio kesäkirja ja sopi hyvin kuunneltavaksi marjoja poimiessa ja ruokaa laittaessa. Mikään erikoinen kirja tämä ei kuitenkaan ollut: juoni oli varsin kliseinen ja ennalta-arvattava, ja henkilöhahmot kevyitä. 

★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Olen luvannut lukea enemmän klassikoita, joten osittain siitä syystä tämäkin valikoitui luettavakseni. Lisäksi se täytti kivasti Helmet-lukuhaasteen kohdan, jossa etsittiin 2010-luvulla kuollutta kirjailijaa. Kuin surmaisi satakielen oli varsin kiinnostava ja hyvin myös tähän aikaan sopiva teos, mutta aavistuksen puuduttava ja hidastempoinen. 

★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Cecilia Samartin: Nora ja Alicia

Olen pitkään halunnut lukea Cecilia Samartinia, mutta minulla ei silti ollut suurempia odotuksia tälle kirjalle. Yllätyin positiivisesti - tämähän oli todella mielenkiintoinen ja kauniisti kirjoitettu tarina ystävyydestä. En muista koskaan lukeneeni mitään Kuubasta kertovaa kirjaa, joten kirja oli senkin vuoksi kiinnostava. 

★★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin


Julia Thurén: Kaikki rahasta (äänikirja)

Olen kuunnellut Julia Thurénin podcasteja, mutta lykännyt kirjan lukemista, koska olen ajatellut että se toistaa podcasteissa jo kerrottuja asioita. Aika paljon samaa onkin, mutta toisaalta kertaus on aina hyväksi. Kattava ja innostavasti kirjoitettu perusteos rahasta, taloudenhallinnasta ja säästämisestä - sopisi mainiosti vaikkapa lukioikäiselle tai omaa taloudenpitoaan aloitteleville. Itse en saanut kirjasta irti mitään kovin uutta tai ihmeellistä. 

★★★★



Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu

En tiennyt kirjasta mitään, mutta jostain syystä olin kirjannut sen lukulistalleni. Tarina olikin vangitseva ja tunnelmaltaan hieno: yksi perhe ja yksi kesä kesämökillä, paljon vaiettuja asioita ja perheen sekä naapureiden välisiä keskinäisiä suhteita. 

★★★★



Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen (äänikirja)

Tämäkin oli odottanut lukemista pitkään, mutta nyt bongasin sen äänikirjana Toivolan itsensä lukemana ja otin kuunteluun. Hieno kirja! Toivola kertoo elämästään avoimesti ja rohkeasti. Hän sanoittaa tunteitaan ja ajatuksiaan niin hienosti, että vaikka en lähtökohtaisesti ole ihan hirveän kiinnostunut Toivolan elämästä tai tekemisistä, olin hyvin kiinnostunut siitä, mitä hän kirjassaan sanoo. 

★★★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin