WSOY, 2015. 544 sivua. 
Alkuteos All the Light We Cannot See, 2014. Suomentanut Hanna Tarkka. 

Kaikki se valo jota emme näe on ollut lukulistallani pitkään. Se on romaani, jota joku jatkuvasti ylistää ja joka on voittanut Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon. Toisen maailmansodan aikaan sijoittuva pitkähkö teos ei kuitenkaan ole aihepiiriltään tuntunut minulle ihan omimmalta, joten olen lykännyt sen lukemista kerta kerran jälkeen. Joululomalla vihdoin ajattelin ajan olevan sopivan, muttei se ihan ollut. Vaikka oli loma ja aikaa lukemiselle riittämiin, kesti kirjan läpi kahlaamisessa kaksi ja puoli viikkoa.

Kaikki se valo jota emme näe kertoo sokeasta ranskalaistyttö Marie-Lauresta ja saksalaisesta Werneristä. Marie-Laure asuu lukkoseppä-isänsä kanssa ja on äärettömän kiinnostunut luonnosta: etenkin merestä ja kotiloista. Werner puolestaan elää orpokodissa, kuuntelee öisin ranskankielisiä radiolähetyksiä ja korjaa radioita. Teknisesti taitava Werner sijoitetaan lopulta radiolähetyksiä vakoilevaan SS-yksikköön, kun Marie-Laure puolestaan pakenee Saint-Malon merenrantakaupunkiin. Marie-Lauren ja Wernerin tarinat etenevät ominaan, mutta koko ajan lähenevät. Mukana kulkee myös salaperäinen jalokivi, joka saattaa olla kirottu.

Melkoiset ainekset - onpa kirjaa aikuisten saduksikin tituleerattu.

Sade solisee pilvestä katolle ja katolta räystäälle. Werner painaa otsansa pystyikkunan ruutuun ja tähyää pisaroiden läpi, alempi katto on vain yksi märkien kattojen rykelmästä, jota ympäröivät koksitehtaan, sulattamon ja kaasutehtaan valtavat muurit, taivasta vasten piirtyvä kierteinen torni, kaivos- ja tehdasalue, joka jatkuu hehtaari hehtaarilta silmänkantamattomiin, kyliin, kaupunkeihin, alati kiihtyvään, alati laajenevaan koneistoon, joka on Saksa. Ja miljoona miestä on valmiina uhraamaan sille henkensä. 

Kaikki se valo jota emme näe on koskettava ja ihan kiinnostavakin, mutta ei mielestäni mitään  hirveän erikoista. Toki Anthony Doerrin kuvaus kahden lapsen (tai nuoren) elämästä sodan aikana tuo erilaista näkökulmaa näihin tapahtumiin ja sokea Marie-Laure toisena päähenkilönä on mielenkiintoinen - vastaavia kun kirjallisuudessa ei ole liikaa. Kiintoisaa on myös radion merkitys sodassa.

Kirja ei kuitenkaan onnistu tarjoamaan muuten mitään kovin uutta tai vavahduttavaa. Teoksella on pituutta auttamatta liikaa, ja vaikka se on pilkottu hyvin lyhyisiin lukuihin, en missään vaiheessa tunne, että kirja olisi pakko saada luettua loppuun. Oikeastaan kiinnostun Marie-Lauren ja Wernerin tarinoista kunnolla vasta kirjan loppuvaiheilla, jolloin hetkittäin tuntuu jopa siltä, että käsissä on hyvä kirja.

Kieleltään kirja on tarkoin harkittu: jokainen lause tuntuu viimeistellyltä.

Yötaivaan laikku kuultaa puiden seinämän takaa punaisena. Värjyvässä valossa hän tajuaa, ettei lentokone ollut ainoa, että taivas kuhisee koneita, ainakin kymmenkunta syöksyilee edestakaisin ja kiitää kaikkiin suuntiin, ja lyhyeksi toviksi hän kadottaa ajan ja paikan tajun ja luulee katsovansa alas eikä ylös, ikään kuin valokeila olisi suunnattu veden verenväriseen kiilaan, taivaasta olisi tullut meri ja lentokoneista nälkäisiä kaloja, jotka ahdistelevat saaliitaan pimeässä. 

Kokonaisuutena Kaikki se valo jota emme näe jää minulle kuitenkin kirjaksi, jonka lukee, mutta jonka myös unohtaa pian lukemisen jälkeen. Se on ihan kiva, positiivinen ja toiveikas tarina vakavasta ympäristössä ja aihepiiristä, mutta lopulta aika yllätyksetöntä viihdettä.

-

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtiin:
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
13. Kirjassa eksytään
15. Fiktiivinen kertomus, jossa on mukana todellinen henkilö (Adolf Hitler mainitaan)
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
44. Kirjassa käydään kirjeenvaihtoa

-

Seinäjoen kaupunginkirjaston aikamatkailu-lukuhaasteessa kirja sopii kohtiin:
3. Kirja, jossa on eri aikatasoja
7. Kirja, joka kuvaa jonkin merkittävän tapahtuman aikaa
9. Sota-ajasta kertova kirja
12. Kirja, jossa siirrytään ajasta ikuisuuteen
21. 1940-luvulla ilmestynyt tai 1940-luvulle sijoittuva kirja
28. 2010-luvulla ilmestynyt tai 2010-luvulle sijoittuva kirja

-

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa:

• Yöpöydän kirjat -blogin Niina, jonka mielestä kirja on valovoimainen ja joka antoi sille viisi tähteä. 
• Kirjamerestä ongittua -blogin Piia, jonka mielestä kirja on laadukas lukuromaani. 
• Mitä luimme kerran -blogin Laura, jolle kirja oli keskinkertainen viihderomaani, jonka tarina lässähti kasaan kuin pannukakku.