“Kyllä minä olen nähnyt, miten isä välillä vilkaisee taivasta. Ikään kuin se tarkistaisi jotain. Ikään kuin se olisi vasta nyt tajunnut, että pihan yläpuolella on aina tyhjä taivas. Ja taivaan takana on avaruus, ja avaruudessa avaruusaluksia, jotka voivat mennä rikki. Taivas on ajatus, jonka ympäri minäkään en osaa piirtää viivaa. Taivas on aina auki, se vuotaa niin kuin isän varpaat.”

Gummerus, 2015, 222 sivua. 

Taivaalta tippuvat asiat kertoo ihmisistä, jotka etsivät selitystä elämälleen. On tyttö, jonka äiti jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. On nainen, joka voittaa lotossa jättipotin kahdesti. On mies, johon salama iskee viisi kertaa. On myös isä, joka opettelee elämään vaimonsa kuoleman jälkeen. On nainen, joka yrittää ottaa paikkaansa uusperheessä ja totutella syntymättömän lapsensa elämään - lapsen, joka ei ehkä ole ihan normaali.

Taivaalta tippuvat asiat kertoo sattumasta. Se kertoo siitä, ettei kaikki onnekkaalta tuntuva välttämättä olekaan niin onnekasta, ja miten paljon ja pitkään epäonniset sattumat voivatkaan ihmisiin vaikuttaa.

“Elokuvassa muistot näytetään mustavalkoisina. Kuollut ihminen jätetään seisomaan tienvarteen, auto ajaa pois, ja takaikkunasta katsotaan kuinka ihminen pienenee ja katoaa lopulta kokonaan. Sillä lailla elokuvissa kuollaan. 
Mutta ei se oikeasti näytä siltä. Ei aika pienennä äitiä eivätkä värit haalistu. Äiti vain räjähtää palasiksi, ja palaset jäävät ilmaan leijumaan.”

Kirja on jaettu neljään osaan ja aluksi jää epäselväksi, ovatko osiot itsenäisiä vai erillisiä. Ne tuntuvat jonkin aikaa irrallisilta, mutta melko nopeasti lukija hahmottaa, että kaikella on yhteys. Tarina tuntuu aluksi omaan makuuni liian pinnalliselta. Tuntuu siltä, että koko tarinaa ei ehkä oikein ole.

Puolivälin jälkeen kirja alkaa vetää enemmän. Se saattaa johtua henkilöihin kiintymisestä tai siitä, että palapelin palaset alkavat loksahdella kohdilleen. Lopussa tarina on ehjä, vaikkei aluksi siltä tuntunutkaan.

“Joskus taivas tippuu, joskus maa vajoaa. Joskus iskee niin käsittämätön onni, että sen kanssa on vaikea kyetä jatkamaan. Joskus tapahtuu jotain - vain yhden ainoan kerran - mutta koko loppuelämänsä joutuu miettimään, miksi. Joskus ei tapahdu mitään, ja koko loppuelämänsä miettii, miksi se ei tapahtunutkaan.”

Selja Ahavan teksti on kaunista alusta alkaen. Se on pelkistettyä eikä liian koukeroista, mutta kuvailu on paikoitellen hyvin hienoa. Lukijalle annetaan tilaa ajatella ja tehdä omia tulkintojaan.

Pidin valtavasti Selja Ahavan kirjasta Ennen kuin mieheni katoaa. Siinä hienoa oli kielen lisäksi aihe ja sen hyvin henkilökohtainen käsittelytapa. Taivaalta tippuvat asiat ei ole mielestäni tarinaltaan niin vahva. Sitä kannattelee ensisijaisesti Ahavan kaunis kirjoitustyyli.

“Ehkä maailma ylipäätään jatkuu, koska asioita tapahtuu. Päällekkäin, väärään aikaan, eri aikaan, väärissä paikoissa. Jos kaikki olisi järjestyksessä niin kuin enkelit käskevät, jos enkelit sanoisivat että älkää katsoko ja kaikki tottelisivat, joutuisimme yhdellä torven töräyksellä Paratiisiin. Mutta maailma jatkuu ja elämä tapahtuu, koska aina löytyy ihminen, joka kurkistaa kuitenkin. Joku unohtaa katsoa uutiset, joku aloittaa riidan kun ei pitäisi, jotakuta ei vain huvita olla hyvä, joku vain sattuu seisomaan puutarhan reunassa juuri kun jääkokkare tippuu.”

Taivaalta tippuvat asiat on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut vuonna 2016 Eurooppalaisen nykykirjallisuuden edistämiseen tarkoitetun EU:n kirjallisuuspalkinnon.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 43. suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa:  

On lauseita, jotka jakavat ajan kahtia. Yhdellä tällaisella nainen menettää miehensä. Hän seuraa, miten miestä on päivä päivältä vähemmän ja kuinka sekä tuleva että mennyt romahtavat tuntemattomaan - kuin laivat, jotka tippuvat kartan reunalta sinne, missä merihirviöt elävät. 

Nainen haluaa merkitä miehen muistiin ennen kuin tämä katoaa. Nainen haluaa todistaa, että hänellä oli kerran mies. Mutta kuvien päälle lipuu toisia kuvia: Kolumbus suutelemassa Intian hiekkaa. Kolumbus piirtämässä karttaa, joka asettaa vuoret, saaret ja satamat paikoilleen. Kolumbus huutamassa myrskyyn: “Intia oli siellä!”

Ja nainen miettii: on mahdollista seistä rantahiekassa, piirtää saari kartalle ja antaa sille nimi, ja samaan aikaan olla maanosan verran väärässä. Hän muistaa miehensä jokaisen yksityiskohdan ja sanoo: nämä olivat totta. 

Gummerus, 2017, 231 sivua

Olin törmännyt tämän kirjan nimeen siellä täällä ja laittanut teoksen aiheen perusteella varaukseen, En ollut lukenut mitään kirjasta kirjoitettuja arvosteluja, enkä siis aivan tiennyt, mitä odottaa.

Vaikutuin.

Ennen kuin mieheni katoaa on vaikuttava sekä aiheensa, sisältönsä että tyylinsä ansiosta. Kirja kertoo erään naisen tarinaa. Kaikki alkaa siitä, kun naisen aviomies ilmoittaa, että on aina halunnut olla nainen. Alkaa ajatusten myllerrys, elämän muutos.

Samalla rinnalla kulkee tarina Kolumbuksesta, joka seilaa halki meren, yrittää päätyä Intiaan ja päätyykin Amerikkaan. Alussa Kolumbus hämmentää. Mitä ihmettä kaikille tuttu tarina Kolumbuksessa tekee tällaisessa kirjassa? Pidemmälle lukiessa yhtäläisyydet toisen tarinan kanssa ovat ilmiselviä.

Selja Ahavan teksti on käsittämättömän kaunista. Se ei ole lainkaan vaikeaa vaan paikoitellen aika korutontakin. Lyhyitä lauseita, toteavuutta. Se välittää kuitenkin hienosti kirjan päähenkilön ajatuksia ja hänen tunteitaan.

"Haluan paeta vieraaseen kaupunkiin. Haluan herätä ja todeta, ettei tämä ole totta. Haluan sanoa: pukeudu yksin, pukeudu puutarhassa, pukeudu kun minä en näe, tai sopisiko että olet naisellinen mies, anna naisellesi pieni ääni, kerran viikossa, salaa. Ole nainen, mutta tarvitseeko sen näkyä?"

Aiheeltaan Ennen kuin mieheni katoaa on mielettömän kiinnostava. Entistä kiinnostavammaksi kirjan tekee se, että teksti perustuu Selja Ahavan omakohtaisiin kokemuksiin. Teksti näyttää rehelliseltä ja todelliselta, joten on helppo uskoa, että taustalla on omia kokemuksia.

Jollain tavalla kirja tuo mieleen Laura Saven Paljain jaloin. Se teki myös valtavan vaikutuksen, ja myös siinä kirjailija kirjoitti omista kokemuksistaan - mahdollisesti vielä todenmukaisemmin kuin Ahava. Aihe oli tietysti eri: syöpä.

Selja Ahavan kirjaa on kritisoitu siitä, että se kertoo vain tarinan yhden puolen. Nainen on se kärsijä, joka joutuu kestämään, kun mies haluaakin olla nainen. Miksei ajatella, miltä miehestä tuntuu?

Itse mietin lukiessa samaa. Päädyin kuitenkin siihen lopputulokseen, että tämä kirja on pyhitetty vain naisen näkökulmalle. Tämä on jonkinlainen selviytymistarina: miten ihminen voi päästä yli siitä, että joku hänelle rakas henkilö onkin jotain muuta kuin tämän on aina kuvitellut olevan. Miehen näkökulma ei olisi mahtunut tähän teokseen, tai jos olisi, teos olisi ollut aivan erilainen.

"Kaikki on normaalia, ja samaan aikaan ihan totaalisen väärin ja irrallaan. Arkea lyödään puukolla. Isku voi olla lause tai kuva."

Siitä olen samaa mieltä, että takakannen tekstiä olisi voinut miettiä tarkemmin. Siinä kuvaillaan, että “Ennen kuin mieheni katoaa on brutaalin rehellinen tutkielma todellisuuden odottamattomasta luonteesta ja kipeästä luopumisesta. Ahavan voimakas mutta pakoton ilmaisu tekee uskomattomasta tarinasta ja inhimillisestä tragediasta vavahduttavaa romaanitaidetta.” Ehkä ei ole ihan korrektia kuvailla aihetta inhimilliseksi tragediaksi, vaikka se varmasti jostain näkökulmasta katsottuna sellainen onkin.

"Minä rakastin miestä, jonka sisällä oli valkoinen laakso. Miestä joka oli vain reunoja. Miestä josta oli maalattu kuusi muotokuvaa, mutta yksikään niistä ei ollut totta."

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: