Sapphire: Precious - harlemilaistytön tarina

Push
1996
suom. Kristiina Drews
ISBN 978-952-01-0455-9
(ilmestynyt suomeksi myös nimellä Ponnista!) 

"Precious Jones on 16-vuotias harlemilaistyttö, jonka perhe-elämä on karua: isä raiskaa ja äiti pahoinpitelee. Jo toista lasta isälleen odottava Precious ei ole koulussa oppinut lukemaan eikä kirjoittamaan. Ei ihme, että hän tuntee olevansa näkymätön maailman silmissä. Kun Precious ryhtyy uuden opettajan rohkaisemana opettelemaan lukemista ja kirjoittamista, hänen elämänsä muuttuu tyystin."

Olin lukenut kirjasta hyvän arvostelun, siksi sen kirjastosta lainasinkin. Ja siksi jaksoin lukea sen loppuun. Kirja on kirjoitettu puhekielellä ja ainakin minä koen sen äärimmäisen raskaaksi luettavaksi. Puhekielen vuoksi kirja oli vähällä jäädä kesken heti alkuunsa.

Kun päähenkilö Precious oppii pikkuhiljaa kirjoittamaan, koostuu kirja myös hänen kirjoituksistaan. Tämänkin koin raskaaksi. Tietysti Preciousin omat kirjoitukset tuovat kirjaan sisällöllisesti paljon, mutta teksti, josa e oe ytään oiknkrjoitetua snaa, on sekin aika haastavaa luettavaa.

Kielellisesti en siis pitänyt kirjasta lainkaan. Tyyli on tosin juuri tähään teokseen sopivaa, enkä tiedä olisiko mikään muu tyyli toiminut, mutta minuun tämä ei oikein uppoa.

Raskaan tekstin lisäksi myös koko kirjan aihe on todella raskas. Siitä ja kieliasusta huolimatta on pakko sanoa, että kirja on hyvä. Se varmasti antaa ajattelemisen aihetta itse kullekin. 

***

Leena Lehtolainen: Rivo satakieli

2005
Tammi
ISBN 951-31-3386-9
345 s.

"Jorvin sairaalaan tuodaan pahasti viillelty vähäpukeinen nainen. Maria Kallion epäilykset kytköksestä maksullisen seksin maailmaan heräävät kunnolla seuraavana pävänä, kun tunnettu prostituoitu murhataan suorassa televisiolähetyksessä.

Lulu Nightingale on tarjonnut seksipalveluja Rivo Satakieli -studiossaan, jonka asiakkaisiin lukeutuu myös yhteiskunnan nokkahenkilöitä.

Maria Kallion ja hänen alaistensa tutkimuksia haittaa reviiritaistelu keskusrikospoliisin alamaailmaoperaation kanssa. Kaiken lisäksi henkirikoksia tulee lisää. Maria Kallion elämää ei tee helpommaksi myöskään se, että hänen aviomiehensä Antti viihtyy liiankin hyvin työpaikallaan Vaasassa.

Leena Lehtolaisen Rivo Satakieli on vastustamattomasti mukaansa imaiseva jännityskertomus ajankohtaisista ja poliittisesti arkaluonteisista kysymyksistä. Se on myös dramaattinen ja uskalias tarina ihmisen yöpuolesta ja maksullisen seksin maailmasta, jossa Maria Kalliokin joutuu elämänsä pinteeseen."

Rivo satakieli tarttui kirjastosta mukaan, kun en ollut ihan varma, olenko lukenut teoksen aiemminkin. Lähes kaikki muut Lehtolaiset on kyllä tullut luettua. En ole vieläkään ihan varma, olinko lukenut tämän aikaisemmin. Jotain tuttua siinä oli, mutta voi olla, että se oli vain niin samanlainen kuin dekkarit yleensäkin.

Leena Lehtolaisen tapa kirjoittaa on jotenkin niin kovin suomalainen. Teksti on pelkistettyä ja suoraa, oikeastaan mitään turhaa ei koskaan sanota. Tavallaan se on hyvä, mutta välillä tulee olo, että pitääkö kirjailija lukijaa ihan tyhmänä. Muistoihin palaavat väkisinkin ne lasten- ja nuortenkirjat. Päälauseita, helppoja sanoja, yksinkertaista tekstiä.

Teoksen aihe ja juoni sinällään ovat ihan hyviä, en näe niissä mitään kummempaa vikaa. Ja koska sain kirjan luettua loppuun asti, se ei voi olla ihan huono. Ei se kuitenkaan mikään erityisen hyväkään ollut, mutta menetteli paremman puutteessa. Naiskomisario Maria Kallio miellyttää tietysti naislukijaa - onhan se aina hienoa saada nainen esimiehen rooliin, siitä huolimatta, että kirjailijakin on nainen.

Loppuratkaisu on osittain hyvin ennalta-arvattava. Ehkä se on tarkoituskin: lukijastahan on kiva kirjan lopussa todeta, että hei, mähän tiesin kuka oli murhaaja.

***

Barbara Dimmick: Matkalla huomiseen

In the Presence of Horses
1999
ISBN 951-20-5426-4
Gummerus Kirjapaino Oy
366 s.

"Hevoskouluttaja Natalie Baxter on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana elänyt kiertolaiselämää haluamatta luoda siteitä minnekään tai keneenkään. Hänen parhaita ystäviään ovat hevoset, nuo kauniit, salaperäiset olennot, joiden rinnalla Natalie tuntee olonsa rauhalliseksi, turvalliseksi ja voimakkaaksi. Natalien elämä muuttaa kulkuaan kun hän ottaa vastaan hevoshoitajan paikan läheltä kotikaupunkiaan. Äkkiä hän huomaa kiintyvänsä ihmisiin ja paikkoihin, ja kyläläiset hakevat hänen seuraansa ja opetustaan. Kaikkein tärkein asia Natalielle on kuitenkin Twister, kaunis musta hevonen, johon hän kiintyy koko sydämestään..."

Takakannen tekstin perusteella olisin tuskin kirjaa lukenut. Enkä välttämättä kannenkaan. Olin lisännyt joskus aikoja sitten kirjan nämä täytyy lukea -listalleni, mutta en kuollaksenikaan muista millä perusteella. Onneksi kuitenkin olin: sen lisäksi että kirja yksinkertaisesti vain oli hyvä, oli se myös piristävää vaihtelua hömppäromaanien ja dekkareiden jälkeen.

Kirja kertoo nelikymppisen Natalien elämästä nykypäivän ja menneisyyden kautta. Mennyt ja nykyinen lomittuvat tiheästi ja aika voi vaihtua lyhyenkin pätkän jälkeen. Se voisi häiritä, mutta tässä se ei häiritse. On pakko tietää menneisyydestä, jotta voi ymmärtää nykyisyyttä.

Hevosihmisenä on aina kiinnostavaa lukea romaania, jossa hevoset ovat keskeisessä osassa. Etenkin kirjan alkupuolisko sijoittuu hyvin vahvasti talliympäristöön ja liittyy hevosiin. Hevosista paljon tietävänä usein ärsyttää, jos kirjailija ei selkeästi tiedä hevosista tarpeeksi ja paljastaa tietämättömyytensä esimerkiksi virheellisillä ilmauksilla. Tässä teoksessa kirjailijan ratsastuksenopettajatausta näkyy. Virheitä ei ole, tai jos on, ne johtuvat suomennoksesta tai kulttuurieroista. Tietyissä asioissa myös huomaa, että tekstiä on yritetty yksinkertaistaa, jotta se sopisi hevosista tietämättömillekin.

Pidin kirjasta todella. Juoni oli hyvä, teksti oli helppolukuista ja jouhevasti etenevää, sopivasti surullisuutta, sopivasti rakkautta... Henkilöt olivat pääosin hyviä ja todentuntuisia. Ainoa asia, jota jäin pohtimaan oli se, että kaikki ihmiset olivat poikkeuksetta hyvin vieraanvaraisia. Kaikki olivat valmiita ottamaan Natalien luokseen asumaan ja ruokkimaan tämän, huolehtimaan tästä vaikka miten kauan vain. No, ehkä amerikkalaisen pikkukylän asukkaat sitten ovat sellaisia.

Erityisen ihanaa henkilöissä oli kuitenkin se, että hevosistakin tuli oikeasti henkilöitä. Jokaista kuvailtiin, jokainen käyttäytyi omalla tavallaan, jokaista rakastettiin, jokaista surtiin. Tässäkin Dimmick onnistui hyvin tuomaan esiin sen, miten kiinni Natalie oikeasti oli hevosissa. Miten hänellä ei ollut ketään muuta ystävää - tai niin hän ainakin kuvitteli asian olevan.

Hieno kirja.

"Minua kohti tulvahti murheen aalto, ja jotenkin oudosti minusta tuntui että tämä oli ollut Twisterin synnyinniitty, että se oli juossut näitä aidanvieruksia ensimmäisenä kesänään uusia koipiaan kokeillen ja lojunut sitten torkkumassa emänsä jaloissa litteänä kuin kylpymatto. Mieleeni juolahti ensimmäistä kertaa miettiä mahtoiko jompikumpi tallin tammoista olla sen äiti. En ollut koskaan tullut kysyneeksi.

Poissa, tuntui hevonen allani sanovan. Sen kaviot kopsahtelivat kovaan Pennsylvanian saveen. Poissa, poissa, poissa."   

Tuija Lehtinen: Rafaelin enkeli

2003
ISBN 978-951-1-24627-5
256 s.

"Kun Mikaela saa isoäidiltään viestin velipuolensa Rafaelin tapaturmaisesta kuolemasta, hän ei voi aavistaa, kuinka täydellisesti yllättävä perintö muuttaisi hänen oman elämänsä. Yhtäkkiä Mikaela omistaa arvokiinteistön ja pubin omalaatuisine henkilökuntineen. Mikaela jättää työntä helsinkiläisessä mainostoimistossa ja tarttuu rohkeasti uusiin haasteisiin. Myös suhde urakeskeiseen miesystävään kariutuu. Vähitellen Mikaelalle paljastuu yllättäviä seikkoja pikkukaupungin ihmissuhteista ja Rafaelin menneisyydestä - sekin, miksi velipuoli ei testamentannut omaisuuttaan rakastetulleen."

Kun mieheni näki Lehtisen kirjan Rafaelin enkeli, oli ensimmäinen kommentti: "Kamala kansi! Toi nainen on ihan hirveän näköinen!" Hmm... Itse en ollut varmaan edes vilkaissut kantta ennen sitä, tai jos olinkin, en ollut juuri ajatellut siitä mitään. Ei kannella ollut niin väliä. Nappasin kirjan kirjastosta kirjailijan perusteella, katsahdin nopeasti takakansitekstin ja se oli siinä. Suoraan sanottuna olisin lainannut kirjan, vaikka takakannessa olisi sanottu mitä. Ja vaikka kansikuva olisi ollut kuinka hirveä.

Alku ei silti ollut erityisen lupaava. Ihan mukavaa hahmojen esittelyä, periaatteessa ihan kiinnostavia hahmojakin, mutta jotain jäi puuttumaan. Onneksi Lehtisen teksti on aina yhtä helppolukuista ja lukeminen etenee kuin itsestään. Äkkiä juoni sitten muuttuikin mielenkiintoisemmaksi, eikä kirjaa olisi malttanut laskea käsistään. Taaskaan.

En oikein tiedä, mitä näistä Lehtisen kirjoista voisi sanoa. Ne ovat kaikki tavallaan niin samanlaisia: vahvoja ja itsenäisiä naisia, jotka selvittelevät miesmysteerejä ja lopulta aina saavat sen oikean. Tai eivät välttämättä saa, mutta ainakin kaikki päättyy hyvin. Ja usein annetaan ymmärtää, että naiset voisivat saada ihan kenet vain.

Kuulostaa niin kliseiseltä, imelältä ja ehkä suorastaan ällöttävältäkin. Miksi kukaan haluaisi lukea tällaista?

Viihtyäkseen. Lehtisen kirjat ovat aivan loistavaa aivot narikkaan -viihdettä, joka saa hymyn huulille. Tälläkin kertaa uskomattoman omituista mainoskampanjaa suunnitteleva Mikaela, pubin eriskummalliset työntekijät ja Mikaelan edemennyt mystinen veli Rafael jaksavat kiinnostaa ja hauskuuttaa loppuun saakka.

Ja taas tulee se tunne: minähän tiesin, että näin käy! Näissä kirjoissa se ei ainakaan haittaa mitään.

Sandra Brown: Savuverho

Smoke Screen
2008
suom. Turun yliopiston suomentajaseminaari Hilkka Pekkasen johdolla
ISBN 978-951-31-6333-4
389 sivua

"Kun uutistoimittaja Britt Shelley herää aamulla Jay Burgessin, Charlestonin poliisivoimien etsivän sängystä, hänellä ei ole aavistustakaan kuinka hän on sinne joutunut. Jay on yksi kaupungin sankareista pelastettuaan työtovereitaan tuhoisassa tulipalossa. Mutta nyt Britt huomaa kauhukseen Jayn makaavan kuolleena hänen vieressään. Yrittäessään todistaa syyttömyyttään Britt joutuu vedetyksi tapahtumiin, joista ei ole poispääsyä. Ja vähitellen alkaa vaikuttaa siltä, että jonkun mielestä Britt olisi hyödyllisempi kuolleena kuin elävänä..."

Tämäkin kirja oli joululahja, eikä takakannen teksti houkuttanut lukemaan. Olen lukenut dekkareita viime aikoina niin paljon, että tavallisen oloinen juonikuvio ja vieras kirjailija tuntuivat jopa hiukan vastenmielisiltä. Tylsää kun oli, aloin kuitenkin lukemaan. Ensimmäisten lukujen jälkeen olin edelleen sitä mieltä, että kirjan voisi hyvin jättää kesken. Työkaverini kuitenkin huomasi mitä luen ja kehui Brownia yhdeksi lempikirjailijoistaan. Siitä sain lisää potkut lukemiseen - onneksi.

Kun kirja alkoi edetä, se eteni vauhdilla. Sivu sivulta paljastui jotain uutta ja aina tuli uusia, odottamattomia juonenkäänteitä. Kai tämä oli aika tyypillinen dekkari ja vieläpä aika epäuskottavakin, mutta jokin siitä teki keskivertoa paremman. Ehkä se oli se, että naiskirjailija osaa kirjoittaa dekkarin juuri naisille: sopivasti jännitystä ja sopivasti myös romantiikkaa. Tietysti toimittajaopiskelijaa kiinnostaa aina myös päähenkilö, joka on toimittaja - vaikkei ammatti tässä loppujen lopuksi kovin keskeisessä roolissa ollutkaan.

Oli syy mikä tahansa, lähes neljäsataasivuinen kirja tuli lopulta luettua äkkiä läpi, kun alkuvaikeuksista vain pääsi ylitse. Eikä jää varmasti viimeiseksi lukemakseni Brownin teokseksi.