Blogistanian lukumaraton 13.7.2019 (maraton suoritettu)


Unelmien aika -blogin Johanna järjestää tänä vuonna perinteisen Blogistanian kesälukumaratonin. Maratonpäivä on lauantai 13.7.

Osallistuin edelliselle lukumaratonilleni loppiaisena, jolloin luin lähes 550 sivua ja kuuntelin tunnin verran äänikirjaa. Nyt luen kaiken muun tekemisen ohessa, enkä pysty pyhittämään aikaa pelkälle lukemiselle, joten odotukset maratonille ovat aika kevyet.

Aloitan maratonini lauantaina 13.7. klo 21 ja lopetan sunnuntaina samaan aikaan.

Tähän postaukseen päivitän maratonin etenemistä.

***

La klo 22.50
Ensimmäinen maratonkirja luettu! Mulla oli maratonin alkaessa kesken Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista, jonka sain nyt luettua loppuun. 
Sivuja yht. 81

Su klo 10.30
Nukuinpahan pitkään tänään. Eilen illalla tuli luettua vielä 38 sivua Juha Itkosen kirjaa Ihmettä kaikki. Sitten oli pakko antaa unelle voitto. Tämän päivän lukeminen alkaa nyt. 
Sivuja yht. 119

Su klo 21.00 
Tänään ei tullut kovin paljon luettua, oli niin paljon muuta tekemistä. Aamun jälkeen sain luettua 142 sivua Itkosen kirjaa Ihmettä kaikki. 
Sivuja yht. 261

***

Koko lukumaratonin saldo oli siis tällä kertaa seuraavanlainen:
- Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista - 81 sivua
- Juha Itkonen: Ihmettä kaikki - 180 sivua

Yhteensä: 261 sivua

Olen ihan tyytyväinen, sillä en muista, milloin olisin lukenut näin paljon. Pientä lukujumia on ollut viime aikoina ilmassa, joten tämä tulos on vuorokaudessa aika mainio. Lukumaratonit toimivat ainakin itselläni aika hyvinä lukujumin avaajina. 

Loppiaisen lukumaraton - päivittyvä postaus (maraton suoritettu)


Bibliofiilin päiväunia -blogin Mari emännöi loppiaisen lukumaratonia, jossa on tarkoitus lukea 24 tunnin aikana niin paljon kuin ehtii ja jaksaa. Mukaan lasketaan niin perinteiset kirjat kuin äänikirjatkin.

Minä aloitin maratonin lauantaina 5.1. klo 19.30 ja päätän sen loppiaisena 6.1. klo 19.30.

Tässä postauksessa seurataan lukumaratonin etenemistä.

***

Lauantai 5.1. klo 22.00
Lukumaratonia on takana kaksi ja puoli tuntia. Aloitin maratonin kuuntelemalla lenkillä äänikirjana Josie Silverin romanttista romaania Ole minun (24 minuuttia). Kotiin päästyäni jatkoin keskeneräistä Anna Sewellin kirjaa Uljas Musta ja sainkin sen luettua loppuun (95 sivua).

Sunnuntai klo 00.15
Aloin lukea Blake Crouchin kirjaa Pimeää ainetta (145 sivua). Tosi kiinnostava ja koukuttava! Ei malttaisi millään mennä nukkumaan.

Sunnuntai klo 15.30
Sain luettua kokonaan kirjan Pimeää ainetta. Olipa hyvä! Luin sitä jonkin verran viime yönä, ja jatkoin nyt päivällä (255 sivua). Lisäksi kuuntelin juoksulenkillä äänikirjaa (38 minuuttia).

Sunnuntai klo 19.30
Maraton on valmis! Edellisen tilannepäivityksen jälkeen en enää kovin paljon lukenut, sillä tuli sellainen olo, että on välillä tehtävä jotain muutakin. Aloitin kuitenkin pitkään lukujonossa olleen Johanne Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin. Luin sitä 52 sivua.

Koko 24 tunnin lukuhaasteen saldoksi jäi siis seuraava:

Sivuja luettuna 547
Äänikirjaa kuunneltuna 62 minuuttia

Hyvä tulos! Elokuun lukumaratonilla luin alle 500 sivua, joten tämähän sujui yllättävän vauhdikkaissa merkeissä. 

Elokuun lukumaraton, 4.8.


Kesäkuussa osallistuin elämäni ensimmäiselle lukumaratonille ja yllätyin, kuinka hauskaa se oli. Yöpöydän kirjat -blogin Niina emännöi elokuun lukumaratonia, joten onhan sitä lähdettävä mukaan siihenkin - varsinkin, kun olen mökillä, ja täällä tulee luettua paljon muutenkin.

Varsinainen  maratonpäivä on 4. elokuuta, mutta ajattelin aloittaa tämän päivän puolella. Starttaan klo 18.45.

Keskeneräisiä kirjoja on kertynyt paljon ja uusiakin on kasa mukana. Luettavaa siis riittää. Ajattelin lukea loppuun Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita, Kätlin Kaldmaan Islannissa ei ole perhosia sekä Zadie Smithin Swing Timen. Ehkä... Voi tosin olla, että päädyn aloittamaan jotain ihan uutta. Katsotaan!

Päivitän tähän postaukseen lukumaratonin etenemistä.

***

Klo 20.45 : luettuna yhteensä 151 sivua
Aloitin Kätlin Kaldmaan kirjalla Islannissa ei ole perhosia. Olin aloittanut kirjan jo aikaisemmin, mutta nyt se imaisi mukaansa kunnolla. Sain luettua 124 sivua.
Välipalaksi ahmaisin yhden Sinisalon novellin kirjasta Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita, 27 sivua.

Klo 23.45 : luettuna yhteensä 229 sivua
Tahti on hyytynyt ja olen käyttänyt aikaani kaikkeen muuhun kuin lukemiseen. Sinisaloa edistin taas novellin verran ja Kaldmaa on myös edennyt hieman. Pitänee alkaa nukkua ja jatkaa huomenna. 

Klo 13.45 : luettuna yhteensä 362 sivua
Nukuin pitkään ja olen tänään ehtinyt lukea vasta vähän. Sain kuitenkin luettua loppuun Kaldmaan Islannissa ei ole perhosia. Erikoinen mutta hyvä kirja.

Klo 18.45 : luettuna yhteensä 498 sivua
Päivän aikana ei tullut luettua enää kovinkaan paljon, vaan käytin mökillä aikaa muihin puuhiin. Päädyin kuitenkin aloittamaan Cheryl Strayedin kirjan Villi vaellus ja etenin siinä 136 sivun verran.

***

Yhteenveto: 
Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia, 310 sivua
Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita, 52 sivua
Cheryl Strayed: Villi vaellus, 136 sivua

yhteensä 498 sivua

Olen tyytyväinen, kiva saldo vuorokauden aikana. Kesäkuun lukumaratonilla luin 419 sivua ja kuuntelin puolisen tuntia äänikirjaa, joten hiukan yli mentiin nyt.

Eikä sivumäärällä ole väliä - pääasia, että lukeminen on kivaa, ja sitä se taas oli!

Kesäkuun lukumaraton, 16.6.


Hurjaa, en ole ikinä osallistunut lukumaratoneihin vaan katsellut aina hiukan kateellisena vierestä. En ole rohjennut, jos ei sitten kuitenkaan tule luettua "tarpeeksi".

Sehän on ihan tyhmä ajatustapa. Ei ole mitään määrää, joka pitäisi lukea - pääasiahan on, että vain lukee. Eikö niin?

Nyt siis rohkaistun ja lähden mukaan Sivujen välissä -blogin vetämään kesäkuun lukumaratoniin. Maratonin päivä on varsinaisesti huomenna eli lauantaina 16. kesäkuuta, mutta riittää kun osa 24 tunnin lukumaratonista ajoittuu tuon vuorokauden puolelle. Minä siis päätin aloittaa jo tänään ja starttaan lukumaratonin än - yy - tee - NYT, klo 21.30 perjantaina 15.6.

Tähän postaukseen päivitän lukemisen edistymistä ja maratonin päätyttyä sen, mitä tuli saatua aikaan.

Katsotaan kuinka ensikertalaisen käy.

***

23.30 - Sivuja luettuna yht. 100
Maratonin alku on sujunut lupaavasti. Pari ensimmäistä tuntia olen löhönnyt sohvalla, syönyt ananasta ja lukenut rennolla tahdilla kirjaa, samalla vilkuillen toisella silmällä tv:tä. Ei kai tätä alkua kannata turhan rankasti ottaa, niinhän se on oikeallakin maratonilla. Luettavaksi on valikoitunut P.Z. Reizinin Onnen algoritmi, jota olen lukenut jo monta päivää. 

01.00 - Sivuja luettuna yht. 181
Onnen algoritmi tuli luettua loppuun ja nyt on varmaan parempi alkaa nukkua. Jatketaan aamulla!

13.00 - Sivuja luettuna yht. 214 , äänikirjaa kuunneltuna 34 min
Tänään olen touhunnut paljon muuta kuin lukenut. Aloitin kuitenkin Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan, jota olen kuunnellut 36 sivua. Lenkillä kuuntelin kesken ollutta JP Delaneyn kirjaa Edellinen asukas noin puolisen tuntia. 

17.30 - Sivuja luettuna yht. 353, äänikirjaa kuunneltuna 34 min
Sain loppuun Vuosisadan rakkaustarinan, mutta muuta ei nyt olekaan tullut luettua. Aikaa on kulunut ruuanlaittoon ja agilityn sm-kisastriimin katsomiseen.

21.30 - Sivuja luettuna yht. 419, äänikirjaa kuunneltuna 34 min
Illalla lukutahti hiljeni, alkoi lukeminen pikku hiljaa jo vähän kyllästyttää. Luin kuitenkin Hugh Howeyn Siiloa 66 sivua.

***

Yhteenveto:

P.Z. Reizin: Onnen algoritmi, 181 sivua
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina, 172 sivua
Hugh Howey: Siilo, 66 sivua
JP Delaney: Edellinen asukas, 34 minuuttia 

Yht. 419 sivua, 34 minuuttia 

Aikamoinen saldo, yllätin itseni. Oli mahtavaa rankan työviikon jälkeen vain rentoutua ja lukea. Mua on viime aikoina vähän ahdistanut, kun kirjahylly on täynnä kiinnostavia kirjoja, mutta lukemiselle ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa. Nyt tuli korjattua sitä asiaa. 

Lukumaratonille osallistuminen oli hauskaa - ei jää viimeiseksi kerraksi!