Johanna Sinisalo: Vieraat

★★★★

Karisto, 2020. 448 sivua. 

 Pidän monista Johanna Sinisalon kirjoista todella paljon ja kun näen Sinisalon julkaisevan jotain uutta, luen sen varmasti. Aika harvoin joudun pettymään, joten odotin tätä uusinta kohtalaisen kovalla innolla.

Vieraat on voittanut Kariston suuren kauhuromaanikilpailun keväällä 2019. Luen hyvin vähän kauhua enkä erityisemmin ole pitänyt lukemistani - se siis vähän jännitti.

Vieraat kertoo tamperelaisesta perheestä: Masterchef-kilpailijana tunnetuksi tulleesta Essistä, hänen puolisostaan Siiristä ja heidän kahdesta lapsestaan Sissistä ja Luukkaasta. Essi on itsenäinen ja määrätietoinen uranainen, Siiri kirjanpitäjä ja kotona lasten kanssa. Viisivuotias Sissi on varhaiskypsä lapsi, joka osaa juonitella saadakseen mitä haluaa, kaksivuotias Luukas puolestaan aiheuttaa perheelleen huolta, sillä hän ei puhu.

Tarinaa kerrotaan vuorotellen Essin, Siirin ja Sissin näkökulmista. Välillä käydään myös sähköpostivaihtoa lasten biologisen isän kanssa. Tyypilliseen tapaansa Sinisalo hyödyntää kirjassaan artikkeleita, sekä todellisia että keksittyjä. Tieteelliset tekstit suoliston ja aivojen yhteydestä ovat tarinan kannalta tärkeässä roolissa.

Tarina itsessään on hämmentävä, hirveä ja samalla kiehtova. Perheen sisäisistä suhteista, lasten keskinäisestä asetelmasta ja muusta siihen liittyvästä saa jo yksinään paljon irti, mutta kun teemaan yhdistää vielä vähän yliluonnollisutta ja kauhun piirteitä, on tarinassa monia ulottuvuuksia. Sissin hermonpäät sihisevät ja surisevat, mahassa asuu Floora ja antibiootit estävät Luukasta puhumasta. Entä mikä rooli on asuntoon kuolleella Essin isällä tai huipputerävillä kokkiveitsillä ja kirjan kanteenkin päätyneillä saksilla?

Hrrrrr. Shrhrhs. Rhhhhh. 
Se on pikusti häiritsevää mutta samalla jotenkin rauhottavaa. Ei se mua kamalasti haittaa. Vähän ku olis sähkönen sisäkissa joka kehrää ilman ääntä. Hiirenhiljanen kissa, hassusti sanottu. 
--
Minun hermonpäissä hurisee, mutta ne on eri hermot kuin ne Siirin ja äidin hermot jotka menee tai romahtaa silloin kun ne suuttuu.

Kolmen henkilön vuorotteleva näkökulma tekee tarinaan mielenkiintoisen sävyn, sillä jokainen henkilö kertoo tarinaa niin kuin hän sitä itse katsoo - ja sanoo lukijalle oikeastaan kaiken, mitä ajattelee. Se tekee jokaisesta henkilöstä jollain tavalla vastenmielisen, vaikkakin samalla myös syvemmän.

En oikein osaa arvioida kirjaa genressään juuri sen vuoksi, että luen niin vähän kauhua. Kauhun piirteitä tässä on, mutten itse koe kirjaa pelottavaksi. Siinä on ahdistavia sävyjä ja tunnelma tihenee pikku hiljaa. Varsinkin lopussa tunnelma on hyvin tiivis.

Tarina etenee hyvin ja sujuvasti, mutta aavistuksen kirja ehkä olisi hyötynyt alkupään tiivistämisestä.  Itseäni jonkinnäköisenä ruokaharrastajana kiinnostivat kaikki pitkät ruokakuvaukset, jotka liittyvät Essin Masterchef-taustaan ja elämään kahvilanpitäjänä, mutta voin kuvitella, että osasta ne tuntuvat aika turhilta.

Kokonaisuutena Vieraat on oikein hyvä kirja, muttei mielestäni kuitenkaan ihan parasta Sinisaloa.

Luukas konttii lattialla, päristää huuliaan ja työntelee puuhakkaana muovitraktoria. Kuin taikaiskusta liike pysähtyy, poika istahtaa takamukselleen, ääni katkeaa, lihakset hervahtavat rennoiksi. 
--
Miksi aina välillä olen kuulevinani, että jossakin tiedostamattoman laidalla jokin kuiskii? 
Täällä. Jossakin lähellä.
Meidän kodissamme. Meidän lähellämme. 
Liian lähellä. 

 -

Helmet-lukuhaasteessa 2020 kirja sopii ainakin kohtiin
7. Kirjassa rikotaan lakia
15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö (kirjassa mainitaan ainakin Tomi Björck)
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa (sähköposti)
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

★★★★

Teos, 2005, 366 sivua. 

 Johanna Sinisalo on yksi suosikkikirjailijoistani. Ihailen hänen mielikuvitustaan ja taitoa kirjoittaa toinen toistaan käsittämättömämmistä ja kummallisemmista asioista niin uskottavasti, että lukija melkein uskoo niiden olevan totta.

Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on novellikokoelma, joka koostuu Sinisalon aiemmin julkaisemista ja yhdestä julkaisemattomasta novellista. Novellit on kirjoitettu 80-, 90- ja 2000-luvuilla.

Teemat vaihtelevat, ja novellit ovat keskenään hyvin erilaisia. Sorsapuisto-novellissa päähenkilö tappaa vanhuksen ja joutuu mekaanisten sorsien palvelijaksi. Toisessa novellissa eletään siirtolassa, jonne joutuvat AIDS:iin sairastuneet - ja diilerit. Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt ja Metsän tuttu -novelleissa mennään pidemmälle menneisyyteen, ja ne kertovat hyvin kansantarumaisina siitä, miten naisilla oli taito hallita eläimiä.

Sinisaloon voi aina luottaa. Novellit ovat ehdottomasti laadukkaita ja niitä on ilo lukea. Koska novellit ovat niin monipuolisia, tarjoaa tämä kirja varmasti mielenkiintoista luettavaa hyvin monenlaiselle lukijalle. Itse pidän lähes jokaisesta novellista, mutta suosikikseni voisin nostaa esimerkiksi Me vakuutamme sinut -novellin, jossa mainostoimiston copywriter huomaakin työskentelevänsä jonkin suuremman myytin orjana. Novelli tuo minulle tyyliltään mieleen Sinisalon esikoisteoksen ja Finlandia-palkitun kirjan Ennen päivänlaskua ei voi, joka on mielettömän hyvä.

Vaikka tekstit ovat paikoitellen jopa yli 30 vuotta vanhoja, ovat ne kestäneet hyvin aikaa. Kaikkia kirjan novelleja yhdistää se, että niissä on jotain kummallista, jotain häiritsevää, kuten kirjan nimikin antaa ymmärtää. Kuten kirjan takakannessa sanotaan: "Näiden novellien lukemisen jälkeen ei mitään - ei edes itseä - voi katsoa enää niin kuin ennen, sillä kaikki mihin uskomme saattaakin olla häiritsevästi toisin."

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Kuutar lukee -blogin Kuutar, joka suosittelee kirjaa lämpimästi. On muuten pakko todeta, että ilmeisesti juuri hänen innoittamanaan olen aikanaan alkanut lukea Sinisalon kirjoja. Huomasin nimittäin, että olen vuonna 2013 kommentoinut Kuutaren postaukseen, että kirja kuulostaa mielenkiintoiselta. Kyseinen teos tuli luettua vasta nyt, mutta muut Sinisalot olen ehtinyt lukea aikaisemmin. Kiitos!
  • Villasukkia kirjahyllyssä -blogin Villis, jolle "Sinisalon novellikokoelma toimii aivotuuletuksena, ajatukset on tarinoiden myötä pakotettava uusille urille ja uomiin".
  • Lukijatar, jonka mielestä teos on "viihdyttävä ja nokkela, mutta siihen se jääkin." Hän moittii novelleja ennalta-arvattavuudesta ja liian alleviivaavasta yhteiskunnallisesta kommentoinnista. 

Jos Sinisalon novellit kiinnostavat, kannattaa tutustua Sadan vuoden unet: satuja aikuisille -novellikokolmaan. Siihen hän on  kirjoittanut oman versionsa Hannusta ja Kertusta.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

★★★★★

"Nuori valokuvaaja Mikael löytää kotinsa takapihalta jotakin, mitä hän ei ole eläissään nähnyt, mutta minkä hän tietää haluavansa omakseen. Hän ottaa hoiviinsa öisen metsänpeikon, kansantaruista tutun salaperäisen olennon. Mikaelin ja peikon välille solmiutuu maagisen tiivis suhde, joka saattaa vhitelleen sijoiltaan koko elämän. Jos hän olikin aluksi kuvitellut voivansa vangita palan villiä luontoa, joutuu hän pian toteamaan jääneensä itse vangiksi."

Tammi, 2000, 268 sivua. 

Johanna Sinisalo on yksi suosikkikirjailijoistani. Ihailen hänen mielikuvitustaan ja kykyään kertoa tarinoita. Johanna Sinisalolla on mieletön taito kirjoittaa omaperäisistä, joskus jopa omituisista asioista hienosti ja vakuuttavasti. Hän kirjoittaa todella villejäkin juttuja niin, että lukija uskoo siihen, että teksti voi olla totta.

Olen lukenut lähes kaikki Sinisalon romaanit ja novellikokoelmat, mutta jostain kumman syystä en ollut aikaisemmin tarttunut hänen esikoisromaaniinsa, vuoden 2000 Finlandia-voittajaan. Ensimmäisten sivujen jälkeen vain hymyilin, sillä tiesin, että käsissäni on mielettömän hieno kirja.

Ennen päivänlaskua ei voi kertoo homoseksuaalista mainosvalokuvaajasta Mikaelista, kuvankauniista Enkelistä, joka löytää pihalta peikonpoikasen. Hän pelastaa sen teinipoikien pahanteolta ja alkaa ottaa selvää siitä, mitä peikko syö ja kuinka eläintä hoidetaan. Samalla peikon olemassaolo on pidettävä salassa. Onhan kyse petoeläimestä, jota ei todellakaan ole tarkoitettu kerrostaloasuntoon.

Pikku hiljaa sekä Mikael että muut ympärillä olevat alkavat huomata, että Pessiksi nimetyllä peikolla on Mikaeliin ihmeellinen vaikutus. Myös muut saavat osansa peikon erikoisesta lumosta.

"Hänen peikkonsa on kuin pala yötä, jonka joku on riistänyt maisemasta ja tuonut huoneeseen. Se on sirpale tuulista pimeyttä, musta enkeli, luonnonhenki.
Voiko pimeyden kesyttää?"

Kirja on moniulotteinen ja käsittelee useita teemoja. Homoseksuaalisuus on tarinassa vahvasti läsnä. Se kytkeytyy henkilöiden välisiin suhteisiin ja myös itse peikkoon, joka erittää "homoseksuaalisia feromoneja".

Tapetilla ovat myös suurpetokysymykset, jotka olivat kirjan julkaisuhetkellä ajankohtaisia, ja ovat sitä varmasti edelleen. Näiden lisäksi kirjassa käsitellään ihmisten valta-asemaa ja vallankäyttöä. Kaiken muun ohella kirjassa on mielestäni kyse ihmisen ja eläimen sekä ihmisen ja luonnon suhteesta - ja varmasti myös paljon muusta.

Kirja on tunnelmaltaan hieno. Siinä on jotain maagista ja vetoavaa, mutta samalla kovin outoa. Joka tapauksessa se on jotain sellaista, joka saa lukijan jäämään koukuun.

" [...] Pessi on epäilyttävän hiljaa, sen täytyy olla pahanteossa. Käännän katsetta ja etsin sitä silmiini. Se istuu kyykyssä niin kuin aina, kapea musta selkä ja harja minuun päin, korvat värähtelevät rekisteröiden ympäristön ääniä, ja sen häntä huojuu äärimmäisen keskittymisen merkkinä. Nousen koholle tuolissa ja nyt näen, vaikka huone on melkein pimeä. Pessi on ottanut kirjainpalikat ja asettaa notkeilla nivelikkäillä pitkäkyntisillä sormillaan parhaillaan niistä yhtä lähes virheettömän pyramidin huipulle."

Tarinaa kerrotaan vaihdellen eri ihmisten näkökulmista. Suurin osa tilasta on Mikaelin, Enkelin, mutta ääneen pääsevät myös hänen eksänsä Tohtori Spiderman, mainostoimiston Martes, Mikaeliin ihastunut Ecke ja naapurin filippiiniläinen postimyyntimorsian Palomita.

Eri kertojien lisäksi kirjassa on Sinisalolle tyypilliseen tapaan runsaasti katkelmia muista teoksista: Pessistä ja Illuusiasta, Tuntemattomasta sotilaasta, Selma Lagerlöfin Vaihdokkaasta ja lukuisista muista, sekä kauno- että tietokirjallisuudesta. Ne kaikki vievät tarinaa eteenpäin. Joukossa on myös muun muassa fiktiivisiä lehtiartikkeleja. Lukiessani mietin, mitkä kaikki näistä mahtavat olla totta. Sinisalo rakentaa kirjaansa niin, että mikä tahansa voi olla totta - tai sitten ei mikään.

Sekä kirjan että sen viiden eri osan nimissä viitataan Reino Helismaan kappaleeseen Päivänsäde ja menninkäinen.


"Sinä sen teit, Pessi, sinä sen teit, kuiskaan hiljaa. Minä riisuin sinut, minä puin sinut, yhdessä me olemme täydelliset."

Ennen päivänlaskua ei voi on ensimmäinen tieteis- tai fantasiakirja, joka on saanut Finlandia-palkinnon. Finlandia-palkintoperusteluissa sanotaan, että "vaikuttavinta Johanna Sinisalon romaanissa on tapa, jolla se rakentaa jaetun, enemmistön jakaman todellisuuden sisään toisia todellisuuksia".

Ennen päivänlaskua ei voi on voittanut myös muun muassa kansainvälisen James Tiptree Jr -palkinnon ja käännetty yli kymmenelle kielelle.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Kirjakko ruispellossa -blogin Mari, joka rakasti kirjan outoa ja intiimiä tunnelmaa. 
  • Satun luetut -blogin Satu, jonka mielestä kirjan idea on hyvä ja se toimii muutenkin kuin vain ideana. 
  • Villasukkia kirjahyllyssä -blogin Villis, joka osasi odottaa aivoja nytkäyttävää tarinaa ja sai mitä odotti.

Helmet lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 27. kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.

Prinsessoja ja astronautteja -lukuhaasteessa kirja kartuttaa kohtaa naisen kirjoittama scifi-/fantasiakirja. 

Sadan vuoden unet: Satuja aikuisille

★★★★

2017, Jalava, 331 sivua. 
Toimittanut Juri Nummelin
Kirjoittajat: Markus Harju, Artemis Kelosaari, Juha-Pekka Koskinen, Markus Leikola, Anne Leinonen, Heikki Nevala, Sari Peltoniemi, Tiina Raevaara, Marika Riikonen, Johanna Sinisalo, Vesa Sisättö, Shimo Suntila ja Johanna Venho

Rakastan satuja. Luin lapsena paljon satuja, ja kirjahyllystäni löytyy edelleen monta satukirjaa. Välillä lueskelen illalla sängyssä Grimmin satuja, ja ne ovat yhtä hyviä edelleen. Suosikkisarjani Netflixissä on tällä hetkellä Olipa kerran, jossa ihastelen sitä, miten vanhoja satuja on lähdetty kehittämään eteenpäin.

Olin siis todella innoissani, kun törmäsin jossain Juri Nummelinin toimittamaan kirjaan Sadan vuoden unet: Satuja aikuisille. Siinä 13 kirjailijaa on tarttunut vanhoihin satuihin ja tehnyt niiden pohjalta omat, aikuisille suunnatut versionsa. Kirjoittajien joukossa on tuttuja nimiä, mutta myös nuoria, tuoreita kirjailijoita.

En joutunut pettymään. 13 novellin joukkoon mahtuu jos jonkinmoista. Tyttö satuttaa kätensä leipäveitseen ja nukahtaa sadaksi vuodeksi, kissa auttaa köyhää poikaa selviämään ja prinssillä on kenkäfetissi.

Osa novelleista on hyvinkin satumaista, osa taas raakaa, ahdistavaa ja väkivaltaistakin. Osa novelleista on samankaltaisia kuin esikuva-satunsa, osa taas on lähtenyt todella tuoreille poluille. Vaikka olen aika hyvin saduista perillä, en silti tunnista jokaisen novellin taustalla olevia satuja. Kirjan lukeminen saa Googlen laulamaan, kun haluan tarkistaa, miten joku satu oikeasti meneekään. Erityisen kiinnostavia ovat myös kirjan lopussa olevat pätkät, joissa kirjailijat avaavat novelliensa syntyä ja satuja niiden taustalla.

Koska kirjailijoita on monta, ovat sadut keskenään hyvin erilaisia. Siksi joukkoon mahtuu myös sellaisia, jotka eivät välttämättä ole aivan täysin omaan mieleen. Onneksi niitä ei kuitenkaan ole montaa. Valtaosa novelleista on sellaisia, joiden seurassa viihdyn erinomaisesti. Eniten pidän suosikkini Johanna Sinisalon Hantasta ja Kertsistä, jossa Hannu ja Kerttu on tuotu nykypäivään.

“Pena ajaa aika pitkään pientä sivutietä ennenku ollaan sen talolla. Talo on melko iso ja se on varmaan vanha, se on puusta tehty ja ruskeeks maalattu ja siinä on valkonen kuisti ja valkoset räystäät ja ikkunankarmit on koukeroisia ja reikäsiä, koko talosta tulee mieleen piparkakut ja niitten koristelut.”

Nautin kovasti Tiina Raevaaran synkkäsävyisestä Korpista ja Artemis Kelosaaren Marleena ja uusi maailma -sadusta, jossa Marleena herää tuhoutuneesta kaupungista ruumiiden keskeltä. Mieleeni on myös Shimo Suntilan Tyttö nimeltä Kari -tarina, joka hyödyntää sadun erilaisia elementtejä, vaikka ei suoraan pohjaudukaan mihinkään tiettyyn satuun.

Monet novelleista jäävät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Siksi kirjan lukeminen etenee hitaasti. On pakko pitää taukoja novellien välissä, jotta saa välillä nollattua ajatuksia.

Sadan vuoden unia lukiessa muistan myös sen, miksi en ole lukenut paljon novelleja. Tuntuu siltä, että hyvän novellin kirjoittaminen on erityisen vaikea laji. Monet novellit lähtevät hyvin, etenevät hienosti, mutta kun on lopun aika, tarina päättyy kuin seinään. Se tuntuu väärältä ja pilaa monta hyvää novellia - joitain myös tässä kirjassa.

Mielelläni kuitenkin lukisin enemmän (hyviä) novelleja. Onko suosituksia? 
Tai onko sinulla suositella hyviä aikuisten satuja tai muuten vain satumaisia romaaneja? Vinkkaa alle!

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa:


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Sadan vuoden unet kohtaan 25. novellikokoelma.