Maria Veitola: Toisinpäin


Johnny Kniga, 2019. 
5 h 17 min. 
Lukija Maria Veitola. 

Maria Veitolan aiempi teos Veitola nousi yhdeksi viime vuoden suosikeistani. Veitolan kolumnit äänikirjana hänen itsensä lukemana toimivat mielettömän hyvin ja viihdyttivät minua työmatkoilla, juostessa ja hääaskarteluja tehdessä.

Odotin siis mielenkiinnolla Veitolan uutta kirjaa, joka laittaisi tutun asetelman päälaelleen. Toimittajana Maria Veitola kun on aina se, joka esittää kysymykset. Tässä kirjassa tilanne on kuitenkin toinen.

Toisinpäin-kirjan idea on nimittäin se, että kuka tahansa on saanut kysyä Veitolalta mitä tahansa, ja nyt näihin kysymyksiin vastataan

Kirjassa käsitellään monia eri teemoja: uskonnosta seksiin ja perhe-elämästä työhön. Osaan kysymyksistä Veitola vastaa lyhyesti, ehkä vain yhdellä sanalla. Toisiin tulee pitkä, polveileva vastaus, joka saattaa eksyä aiheesta.

Usein vastaukset pyörivät (kysymyksestä riippumatta) jollain tavalla feminismin ympärillä - mikä ei yllätä, onhan kyse Maria Veitolasta.

Suurin osa kysymysten esittäjistä jää kirjassa anonyymeiksi, eikä kysyjällä ole väliäkään. Muutamien kysymysten kohdalla kysyjä kerrotaan. Kysymyksensä esittävät muun muassa Päivi Räsänen ja Johanna Tukiainen.

Sain kirjan kirjastosta lainaan ihan perinteisenä versiona, mutta päädyin kuuntelemaan sen äänikirjana. Veitolan edellinen oli toiminut niin hienosti kuunneltuna, että uskoin tämänkin olevan parhaimmillaan niin.

Kirja toimikin äänikirjana hyvin, Veitolaa oli jälleen miellyttävä kuunnella. Jollain tavalla kuitenkin koen, ettei Toisinpäin antanut minulle yhtä paljon kuin Veitola. Mietityt kolumnit olivat oivaltavia ja kiinnostavia, kun taas Toisinpäin oli vain kirja täynnä satunnaisia kysymyksiä ja vastauksia. Viihdyttäviä tosin, ja ajoittain oivaltavia nekin. Tykkäsin ja vietin jälleen kivaa aikaa Maria Veitolan seurassa, mutta ehkä jotain jäi puuttumaan.

Tomi Tölli: Panamericana - seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä


Noob Kustannus, 2019. 289 sivua. 

Tomi Tölli on minulle tuttu matkabloggarina: olen seurannut hänen blogiaan epäsäännöllisen säännöllisesti jo pidemmän aikaa. Töllin blogista itse asiassa tämän hänen kirjansa bongasinkin. Olisihan minun päästävä lukemaan miehen autolla tekemästä maailmanympärimatkasta ihan kirjan muodossa.

Panamericana - seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä on matkakertomus siitä, kun Tomi Tölli hyppää itse kalustamaansa halpaan pakettiautoon yhdessä puolisonsa kanssa. Matka kulkee ensin läpi Euroopan, josta noustaan rahtilaivaan kuudeksi viikoksi. Sen jälkeen pariskunta on vihdoin Etelä-Amerikassa - ja siitä matka oikeastaan vasta alkaa.

Vajaan kolmensadan sivun teos on vasta puolikas matkasta ja seuraava osa julkaistaan ensi vuonna. Ihan pieneen ei tällaista matkaa saa mahtumaan: pelkästään tässä ensimmäisessäkin kirjassa kun matkataan kaikkiaan noin 30 000 kilometriä. Melkoinen määrä ajamista.

Panamericana on kiinnostava kirja ennen kaikkea erikoisen matkan ansiosta. Kovin moni suomalainen tuskin on vastaavaa reissua tehnyt. Jo pelkästään matka rahtilaivalla Euroopasta Etelä-Amerikkaan on mielenkiintoinen. Lisäksi tulevat monet monet maat matkan varrella - ja kaikki kohtaamiset ja sattumukset, joista parhaiten mieleen jäänyt liittyy mangoon. Huh.

Vaikka Töllin ja hänen puolisonsa matka on ollut paljolti ajamista, ei kirja käy sen suhteen puuduttavaksi, vaikka riski siihen olisi ilmassa. Teksti on ihan vetävää, joskin olisi kaivannut hieman huolellisempaa oikolukua. Nyt lukemista haittaavat monet lyöntivirheet, tai pikemminkin tuplasanat ja vastaavat.

Toinen häiritsevä asia on kirjan kuvitus. Teoksessa on kuvia, muutaman aukeaman verran kirjan keskivaiheilla. Tyyli on tuttu monista muistakin pienehköllä budjetilla tuotetuista kirjoista. Kuvasivut saa ilmeisesti suht halvalla taitettua kirjan keskelle, mutta kuvien latominen tekstin sekaan olisi kallista. Näin oletan.

Valitettavasti ratkaisu on lukijan kannalta kömpelö. Kaipaan kuvia: erityisesti, kun kyse on matkakirjasta, joka kertoo vieraista ja eksoottisista maista. Kuvat kertoisivat niin paljon enemmän kuin sanat, rytmittäisivät tekstiä, keventäisivät sitä ja lisäisivät kiinnostusta.

Nyt kuvia joutuu katsomaan keskiaukeamilta - ja vielä lukemaan kuvatekstit kirjan lopusta. Ei oikein toimi.

Puutteistaan huolimatta Panamericana on kuitenkin kiinnostava teos hienosta matkasta ja sitä voi suositella matkailusta pitäville lukijoille.

Lucinda Riley: Varjon sisar


Bazar, 2019. 733 sivua. 
Alkuteos The Shadow Sister, 2016. Suomentanut Hilkka Pekkanen. 

En muista milloin olisin viimeksi ollut koukussa johonkin kirjasarjaan - enkä ehkä teinivuosien ja Harry Potterin jälkeen oikeasti olekaan ollut.

Siis ennen Seitsemää sisarta. Lucinda Rileyn seitsenosainen kirjasarja on nimittäin saanut minut ihan todella koukkuun. Luin sarjan ensimmäisen osan heinäkuussa, Myrskyn sisaren elokuussa. Tätä kolmatta osaa jouduin hetken odottamaan, kun kirjaan oli niin paljon varauksia.

Varjon sisar kertoo sisarusparven kolmannesta, Tähdestä. Hän on lapsuudestaan asti ollut tiiviisti yhdessä seuraavan sisaren, Cecen kanssa. Sosiaalinen ja puhelias Cece on ollut aina äänessä, kun Tähti on kuunnellut ja jollain tavalla elänyt sisarensa varjossa. Kun Tähti alkaa etsimään menneisyyttään ja sukuaan, hän huomaa että haluaakin ehkä elää itsenäisemmin.

Tuttuun tapaan tässäkin kirjassa kuljetetaan kahta tarinaa rinnakkain: Tähden tarinaa nykyhetkessä ja hänen sukuunsa liittyvää historiallista tarinaa menneisyydessä. Kun sarjan ensimmäisessä osassa matkattiin Brasiliaan ja Pariisiin ja toisessa osassa Norjaan, pysytellään nyt Englannissa. Keskeisessä roolissa ovat kuningas ja hovi, kirjallisuus ja kaikenlaiset ihmissuhteet 1900-luvun brittipiireissä.

Varjon sisar on periaatteeltaan hyvin samankaltainen kuin kaksi aiempaa. Siinä käsitellään naisen asemaa, ja mukana on vahvoja naisia. Samalla puhutaan tietysti rakkaudesta ja etsitään sitä.

Kirja on kokonaisuutena viimeistellympi kuin kaksi aiempaa, joissa muun muassa suomennoksessa on ollut kummallisuuksia. Tässä kirjassa ei myöskään ole samalla tavalla toistoa kuin edellisessä kirjassa, jossa kerrattiin hyvin paljon niitä Papa Saltin kuolemaan liittyviä asioita, jotka olivat tulleet esille jo ensimmäisessä osassa.

Pidän Varjon sisaresta, mutta minulle henkilökohtaisesti se on sarjan heikoin kirja. Siihen on kaksi syytä.

Kirjan historiallisessa osuudessa liikutaan 1900-luvun alun Englannissa. Englannin yläluokan pariutumiskuviot eivät kiinnosta minua - sen totesin jo aiemmin tänä vuonna, kun luin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Historiallinen osuus siis tökkii, varsinkin alkuvaiheessa.

Toinen syy on se, että en tiedä Englannin historiasta tarpeeksi tunnistaakseni kirjassa esiintyviä oikeita henkilöitä. Ainoa oikea henkilö, jonka tunnistan, on Beatrix Potter. Englannin kuninkaan, Alice Keppelin ja kumppaneiden todellisuus menee minulta ihan ohi. Se vaikuttaa myös lukukokemukseen, sillä oikeiden henkilöiden tuominen mukaan tarinaan on yksi asioista, joista Rileyn sarjassa pidän.

Kaikesta huolimatta kuitenkin pidän Varjon sisaresta ja se on minulle neljän tähden kirja.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Elämä on ihanaa -blogin Mannilainen, jonka mielestä Varjon sisar on paras sarjan kolmesta ensimmäisestä osasta. 
  • Kirjamerestä ongittua -blogin Piia, jonka mielestä kirjassa oli mielenkiintoisia henkilöitä sekä sopivasti käänteitä ja rosoisuutta. 
  • Kirjarouvan elämää -blogin Piritta, joka viihtyi tarinan parissa. 

Sarjassa aiemmin ilmestyneet: 

Jenny Han: Always and Forever, Lara Jean


Recorded Books, Inc., 2017. 9 h 5 min.
Lukija Laura Knight-Keating. 

En juurikaan lue nuortenkirjoja, mutta tämä Jenny Hanin To All the Boys I've Loved Before -sarja on poikkeus. Se on sarja, jota poikkeuksetta hehkutan, kun joku kyselee suosituksia hyvistä äänikirjoista.

Olen kuunnellut nyt koko sarjan ja sen kolme kirjaa ovat ehkä toistaiseksi kaikkein parhaita kuuntelemiani äänikirjoja. Näiden lukija Laura Knight-Keating on ihan mieletön: hän eläytyy tekstiin juuri oikealla tavalla. Knight-Keating ei vain lue tekstiä vaan minä-muotoisessa tarinassa tuntuu ihan siltä kuin hän olisi oikeasti päähenkilö Lara Jean.

Lähtökohtaisesti kuulostaa huonolta idealta muuttaa ääntään dialogissa eri henkilöiden mukana, mutta Knight-Keating tekee sen niin, että se toimii eikä kuulosta kornilta. Jos kirjassa puolestaan lauletaan pätkää jostakin laulusta, Knigh-Keatingkin laulaa.

En ole kuunnellut monia englanninkielisiä äänikirjoja, joten en tiedä, onko tällainen lukutapa tyypillistä Yhdysvalloissa. Suomenkielisissä äänikirjoissa en vastaavaan ole törmännyt.

-

Palataan kuitenkin tähän kirjaan. Always and Forever, Lara Jean päättää Lara Jeanista kertovan sarjan. Tässä kirjassa eletään high schoolin viimeisiä hetkiä, odotellaan tuloksia college-pääsykokeista ja mietitään, mitä tapahtuu, kun poikaystävä Peter pääsee eri paikkaan kuin Lara Jean.

Tarinassa ei tapahdu mitään ihmeellistä, mutta koska Lara Jean on jo kuin vanha tuttu, se ei haittaa.  Hymyilen kirjaa kuunnellessani, koska kaikki vain on niin mahdottoman söpöä. Lara Jean ja Peter ovat ihania yhdessä, kaikkine teinisuhteen ongelmineen. Lara Jeanin pikkusisko, pikkuvanha Kitty, on yhtä hupaisa kuin aina ja melkein itken, kun eräs henkilö kuolee.

On myös jotenkin hauska huomata, miten paljon jenkkinuoresta kertovasta kirjasta löytää yhtymäkohtia omiin teinivuosiin. Moneen Lara Jeanin kokemaan tunteeseen pystyn edelleen samaistumaan.

Kokonaisuutena siis pidin, todella kovasti, vaikken kohderyhmää olekaan. Tosin täytyy myöntää, etten ehkä olisi tätä sarjaan perinteisenä kirjana jaksanut lukea. Äänikirjana se vain toimi niin hyvin, että vietin todella viihdyttäviä ja hyviä hetkiä työmatkoillani Lara Jean ja kumppanit autoseuralaisina - ja suoraan sanottuna hiukan suren sitä, että sarja on nyt kuunneltu.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Kirjojen keskellä -blogin Maija, jonka mielestä sarjan päätösosa oli pitkä ja tapahtumaköyhä.
  • Expelliarmus, jonka mielestä kirja ei yltänyt kahden edellisen osan tasolle.

Kirjoja ulapalta 2019 -koostepostaus


Osallistuin tänäkin vuonna Nannan kirjakimara -blogin järjestämään Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen, jossa luettiin kirjoja, joissa meri on keskeisessä roolissa. Haaste alkoi 1.4. ja päättyi 31.10.2019.

Täytyy tunnustaa, että unohdin tämän lukuhaasteen aivan täysin. Siksi en lukenut yhtään merellistä kirjaa tarkoituksella - ja lopulta runsaan puolen vuoden aikana meri oli keskeisessä roolissa aika harvassa lukemassani kirjassa.

Haasteeseen päätyi neljä kirjaa:

Taina Tervonen & Anna Autio: Hukkuneet
Kirja kertoo Välimereen hukkuneista pakolaisista, joten meri on tässä kirjassa todellakin keskeisessä roolissa - ei tosin kovin kauniilla tavalla.

Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat
Sukellusveneessä murhatusta toimittaja Kim Wallista kertovassa kirjassa meri näyttäytyy siinäkin aika ikävänä miljöönä.

Maja Lunde: Sininen
Lunden ilmastokvartetin toinen osa keskittyy siihen, mitä tapahtuu, kun vesi käy vähiin. Kirjassa muun muassa purjehditaan merellä, ja vaikka kyse on kirjassa paljon muustakin vedestä kuin merestä, on mielestäni meri tässäkin keskeisessä roolissa.

Otto Hyyrynen: Murtumispiste
Psykologinen trilleri Murtumispiste sijoittuu Jäämerellä olevalle eristäytyneelle saarelle. Meri on kirjassa koko ajan läsnä.

Kiitos Nannalle merellisestä lukuhaasteesta - ehkä ensi vuonna olen taas useammalla kirjalla mukana!

Lokakuun luetut


Taas on yksi kuukausi mennyt ja kaksi enää tätä vuotta jäljellä. Lukutahtini on syksyn aikana hidastunut, mutta lokakuussa aloin jollain tavalla saada taas kadotettua lukuintoa takaisin. Kuukauden kokonaissaldoksi jäi kuusi kirjaa, mikä ei ole kovin paljon, mutta on ihan kohtuullinen määrä. 

Kuukauden paras oli Annastiina Stormin Kerro, kerro.

Lokakuussa luin seuraavat: 

Otto Hyyrynen: Murtumispiste

Hyyrysen esikoisteos Murtumispiste osoitti, että kyllä suomalaisetkin osaavat kirjoittaa psykologisia trillereitä. Jäämerelle sijoittuva kirja olisi voinut olla hyvin lähtöisin vaikka jonkun jenkkitrilleristin kynästä. Hyytävää tunnelmaa sekä sään että kaiken muun ansiosta. Tykkäsin!

★★★★



Emma Vepsä: Tie Teheraniin - peukalokyydillä Iraniin 

Liftausmatka Tallinnasta Iraniin on jo lähtökohtana mielenkiintoinen, mutta Emma Vepsä paketoi sen tyylikkäästi kansien väliin. Hienoja kohtaamisia ja paljon tietoa täynnä oleva kirja. 

★★★★



Jojo Moyes: Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia

Jojo Moyes on yksi suosikeistani, mutta tämä teos ei ole vahvinta Moyesia. Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia on nimensä mukaisesti novellikokoelma, josta oikeastaan vain niminovelli on kunnolla mieleeni. Ihan ok luettavaa, mutta ei sen enempää.

★★★



Annastiina Storm: Kerro, kerro

Annastiina Storm pohjaa tarinansa kaikkien tuntemalle Lumikki-sadulle. Kirja ei päästä lukijaa helpolla, vaan hyppii eri aikatasojen ja kertojien välillä. Tarina toimii. 

★★★★



Amanda Vaara: Heti vapaa

Majatalo Villa Venla -sarjan kolmas osa tuntuu jo vähän turhankin tutulta ja nähdyltä, sillä siinä toistuvat samat teemat kuin aiemmissakin kirjoissa. Kirjan lukee nopeasti ja se ajoittain viihdyttää, mutta luulen siitä huolimatta, että Heti vapaa jää viimeiseksi tästä sarjasta lukemakseni kirjaksi. 

★★★



Sami Makkonen: Kalevala

Sarjakuvamuotoinen, modernisoitu Kalevala ei ollut minun juttuni. En ole alkuperäistä Kalevalaakaan kokonaisuudessaan lukenut, ja täytyy tunnustaa, etteivät Kalevalan juonenkäänteet olleet ihan tuoreessa muistissa. Ehkä siitä syystä en ymmärtänyt tästä vähätekstisestä sarjakuvateoksesta juuri mitään, vain kohtia sieltä täältä. Kuvitus on hienoa, joskin makuuni kovin synkkää, mutta se ei riittänyt välittämään tarinaa lukijalle. 

★★


Amanda Vaara: Heti vapaa


Karisto, 2019. 235 sivua. 

Amanda Vaaran eli kirjailija Niina Hakalahden sivupersoonan kirjoittama Majatalo Villa Venla -sarja on edennyt jo kolmanteen osaan.

Viihdesarjan ensimmäinen teos Pientä fiksausta vailla oli hauskaa ja freesiä luettavaa siitä, miten päähenkilö-Venla päätti muuttaa elämänsä ja perustaa Airbnb-majatalon ja blogin. Sarjan toinen osa Yösähköä tuotti pienen pettymyksen. Se oli yleisfiilikseltään negatiivisempi kuin avausosa eikä oikein tarjonnut mitään uutta.

Sarjan kolmas osa Heti vapaa jatkaa edellisen viitoittamalla tiellä. Ihan okei, muttei mitään sen enempää. Pääsen jälleen seuraamaan parinsadan sivun ajaksi yksinhuoltaja-Venlan elämää: majatalon pyöritystä vanhassa koulussa, naapurisuhteita ja tappelua ex-aviomiehen kanssa.

Sarjan kirjoissa ei ole varsinaista juonta tai tarinaa, joka alkaisi osan alusta ja päättyisi sen lopussa. Kirjoissa vain eletään ja ollaan, jossain kohtaa kirja päättyy ja tarina jatkuu seuraavassa. Joku kuvaili Instagramissa osuvasti, että tämän sarjan lukeminen on vähän kuin lukisi vanhan kaverinsa elämästä.

Vaikkei varsinaista selvää juonta olekaan, käänteitä kuitenkin riittää - erityisesti vastoinkäymisiä. Tuntuu vähän siltä, että kirjailija yrittää tarkoituksella välttää yltiöonnellisen kirjan kirjoittamista, mikä on toki ihan sallittua. Itse vain mieluusti lukisin välillä niistä kivoistakin asioista, kun kyse on kuitenkin puhtaasti viihdegenren kirjasta.

Samalla kun vastoinkäymiset jatkuvat, kaikki tuntuu jo jotenkin tutulta. Airbnb-kuvioiden ongelmat, blogin kirjoitus ja ärsyttävä ex-mies jaksoivat kiinnostaa jonkin aikaa, mutta nyt ne alkavat olla vähän nähtyjä.

Vaikka Heti vapaa onkin nopealukuinen ja paikoin ihan viihdyttävä syksyn pimeinä iltoina, voi olla, että sarjan seuraava osa jää jo minulta lukematta.

Kirjan on lukenut myös muun muassa: 

  • Lukulampun valossa -blogin Maija, jonka mielestä kirja on mukavaa ja helppoa luettavaa.