Blogistanian lukumaraton 13.7.2019 (maraton suoritettu)


Unelmien aika -blogin Johanna järjestää tänä vuonna perinteisen Blogistanian kesälukumaratonin. Maratonpäivä on lauantai 13.7.

Osallistuin edelliselle lukumaratonilleni loppiaisena, jolloin luin lähes 550 sivua ja kuuntelin tunnin verran äänikirjaa. Nyt luen kaiken muun tekemisen ohessa, enkä pysty pyhittämään aikaa pelkälle lukemiselle, joten odotukset maratonille ovat aika kevyet.

Aloitan maratonini lauantaina 13.7. klo 21 ja lopetan sunnuntaina samaan aikaan.

Tähän postaukseen päivitän maratonin etenemistä.

***

La klo 22.50
Ensimmäinen maratonkirja luettu! Mulla oli maratonin alkaessa kesken Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista, jonka sain nyt luettua loppuun. 
Sivuja yht. 81

Su klo 10.30
Nukuinpahan pitkään tänään. Eilen illalla tuli luettua vielä 38 sivua Juha Itkosen kirjaa Ihmettä kaikki. Sitten oli pakko antaa unelle voitto. Tämän päivän lukeminen alkaa nyt. 
Sivuja yht. 119

Su klo 21.00 
Tänään ei tullut kovin paljon luettua, oli niin paljon muuta tekemistä. Aamun jälkeen sain luettua 142 sivua Itkosen kirjaa Ihmettä kaikki. 
Sivuja yht. 261

***

Koko lukumaratonin saldo oli siis tällä kertaa seuraavanlainen:
- Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista - 81 sivua
- Juha Itkonen: Ihmettä kaikki - 180 sivua

Yhteensä: 261 sivua

Olen ihan tyytyväinen, sillä en muista, milloin olisin lukenut näin paljon. Pientä lukujumia on ollut viime aikoina ilmassa, joten tämä tulos on vuorokaudessa aika mainio. Lukumaratonit toimivat ainakin itselläni aika hyvinä lukujumin avaajina. 

Heston Blumenthal: Heston Blumenthal at home


Bloomsbury Publishing Plc, 2011. 408 sivua. 

Heston Blumenthal on yksi kiinnostavimpia kokkeja, sillä hänen molekyyligastronomiset luomuksensa ovat usein aika uskomattomia. Siksi olinkin innoissani, kun huomasin, että tämä hänen kirjansa on saatavilla kirjastosta.

Heston Blumenthal at home on nimensä mukaisesti kotiruokakirja - mutta Hestonin käsitys sellaisesta. Kyse ei siis todellakaan ole nopeista arkiruokaresepteistä. Kirjasta löytyy ohjeita muun muassa kananmaksabruleeseen ja loheen lakritsihyytelön, greipin ja vaniljamajoneesin kera - kunnon fine diningia siis. Toisaalta Blumenthalin kirjasta löytyy reseptejä hitaasti haudutettuun paistiin ja hänen tyyliseensä carbonaraan. Vaikeimmat molekyyligastronomiajutut on kirjasta jätetty pois, muutamia hiilihappojääreseptejä lukuunottamatta.

Kiinnostavien reseptien lisäksi kirjassa on toinen erinomainen puoli. Siinä on paljon teoriaa, joka on valtavan mielenkiintoista ja opettavaista. Itse pidän siitä, että minulle kerrotaan, miksi asiat kannattaa tehdä jollain tavalla. Heston Blumenthal kertoo esimerkiksi solutasolla siitä, miksi tietyt lihat käyttäytyvät tietyllä tavalla, mikä antaa paljon ymmärrystä siihen, miten asioita pitäisi valmistaa.

Yhtään reseptiä en ole itse vielä testannut, sillä jouduin palauttamaan kirjan kirjastoon ennen kuin oli tarpeeksi aikaa pitkille kokkailuille. Niin paljon kirja kuitenkin kiinnosti, että olen nyt ostanut sen omaksi.

Blumenthalin kirja on täynnä hienoja ruokakuvia, mutta niihin liittyy myös kirjan huono puoli. Kaikista resepteistä ei ole nimittäin kuvaa. Itse olen visuaalinen tyyppi, ja kiinnitän resepteissä ensimmäisenä huomion kuvaan. Hieno kuva voi houkuttaa minut valmistamaan kyseisen ruoan, mutta jos kuvaa ei ole, jätän reseptin usein väliin. Kuvien puuttuminen pudottaa kirjan arvion neljään tähteen - ilman tätä miinusta kirja olisi ollut ehdottomasti viiden tähden arvoinen.

Kesäkuun luetut



Kesäkuu ei ollut kovin hyvä lukukuukausi. Meille tuli koiranpentu kuun puolenvälin jälkeen, mikä on käytännössä laittanut kaiken lukemisen kokonaan tauolle. Alkukuussakin tahti oli hidasta, mutta sain sentään luettua neljä kirjaa.

Paras oli Ingrid & Joachim Wallin Kun sanat loppuvat.

Kesäkuussa luin seuraavat:

Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat

Juttukeikalla sukellusveneessä murhatusta toimittaja Kim Wallista kertova kirja on koskettava lukukokemus ja minulle vaikein pitkään aikaan. Kim Wallin vanhempien kirjoittama kirja on puolueellinen ja vanhempien näkökulmasta kerrottu, mutta antaa hienon kuvan ihmisestä kaikkien niiden tuhansien murhauutisten takana. Kirja itkettää, mutta antaa myös toivoa. Ja on valtavan mielenkiintoinen.

★★★★★

» Lue koko arvio

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Päätin vuodenvaihteessa, että tänä vuonna luen vähintään kolme vanhaa klassikkoa. Ylpeys ja ennakkoluulo todellakin lukeutuu siihen kategoriaan. Valitettavasti tämä ei oikein ollut minun kirjani, vaikka onkin hienoa, että se on kestänyt näin hyvin aikaa. Jostain kuitenkin kertonee, että kirjan lukemiseen meni yli kuukausi. Alku tuntui tylsältä ja hitaalta, ja vasta lopussa aloin pitää henkilöistä sen verran, että lukeminen alkoi sujua reippaammin. 

★★★

(ei pidempää arviota tulossa)

Heston Blumenthal: Heston Blumenthal at home

Tämä on lähes täydellinen keittokirja. Heston Blumenthal on tunnettu molekyyligastronomisista jutuista, mutta Heston Blumenthal at home on enemmän tavallista kotiruokaa. Tai siis todellisuudessa kaukana siitä: fine diningia tämä on, mutta vain muutamassa reseptissä käytetään hiilihappojäätä tai muuta erikoisempaa. Pidän erityisesti siitä, että kirjassa on paljon teoriaa, ja Blumenthal kertoo esimerkiksi kemiallisia reaktioita ruoanvalmistuksen taustalla. Tämän kirjan luettuani ymmärrän paljon paremmin, miksi asioita kannattaa tehdä tietyllä tavalla. Yhden tähden arviosta pudottaa se, että jokaisesta reseptistä ei ole valokuvaa. 

★★★★

» Lue koko arvio

Annamari Marttinen: Korsetti

Korsetti oli täsmävalinta Helmet-lukuhaasteen kohtaan 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö, joskin kirja oli ollut lukulistallani jo pitkään muutenkin. Odotin hyvää kirjaa, mutta yllätyin silti. En ole nimittäin aikoihin eläytynyt päähenkilön tunteisiin niin vahvasti. Minua jännitti ja ajoittain pelottikin hänen puolestaan. Marttinen on siis todellakin onnistunut henkilöhahmoissaan, kun lukijakin sujahtaa sulavasti päähenkilön nahkoihin. 

★★★★

» Koko arvio tulee myöhemmin

***

Vuosi on puolessa välissä, ja tällä hetkellä lukusaldo on 44 kirjaa. Lukutavoitteeni tälle vuodelle on 100 kirjaa, joten vähän ollaan jäljessä tavoitteesta. Kesälomani kuitenkin alkoi juuri, joten uskoisin, että lukutahti tästä taas paranee.

Helmet-lukuhaasteesta täyttämättä on vielä 11 kohtaa. Kahteen puuttuvista kohdista minulla on jo kirjat kesken ja osaan muistakin kirjat suunnitteilla. Muutama kohta on kuitenkin aika vaikeita, katsotaan kuinka niiden suorittaminen onnistuu.

Alkuvuonna lukemistani kirjoista seitsemän on ollut äänikirjoja. 72 prosenttia on ollut naisen kirjoittamia, 44 prosenttia suomalaisia.

Kaikkiaan olen lukenut kirjoja 12 eri maasta. Uusia maita on kertynyt neljä: Espanja, Norja, Uusi-Seelanti ja Vietnam.

Vuoden alussa asetin tavoitteekseni myös lukea tänä vuonna vähintään kolme vanhaa klassikkoa. Yhden olen nyt ensimmäisen puoliskon aikana lukenut, se on Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo.

Lupasin vuoden aikana lukea myös kolme kirjaa omasta hyllystä - sellaista, jotka ovat olleet siellä jo jonkin aikaa. Yhtään sellaista en ole vielä lukenut, joten tässä asiassa pitää ryhdistäytyä.

Yksi vuositavoite on kuitenkin jo saavutettu! Tavoitteenani oli tutustua tänä vuonna 30 itselleni uuteen kirjailijaan. Nyt olen lukenut uusia kirjailijoita jo 34!

Maja Lunde: Mehiläisten historia


Vuosi 1857. Suurperheen isä William etsii elämälleen tarkoitusta. Kauan sitten haudattu kunnianhimo herää uudelleen, kun hän löytää mehiläisten kasvatuksen. 

Vuonna 2007 mehiläisfarmari George ymmärtää, että työlle ei löydy jatkajaa. Samaan aikaan mehiläiskuolemien aalto pyyhkii yli maailman, ja yksityinen muuttuu yleiseksi: millainen on maailma ilman mehiläisiä? 

Vuonna 2098 se on totta, ja kiinalaiset pölyttävät puita käsin. Tao toivoo pojalleen parempaa, mutta poika sairastuu ja katoaa. Kuka on vienyt hänet, ja miksi? Arvoitus kiertyy spiraalina takaisin kohti mehiläisopasta kirjoittavaa Williamia.

Tammi, 2016. 431 sivua. 
Alkuteos Bienes historie, 2015. Suomentanut Katriina Huttunen. 

Maja Lunden Mehiläisten historia on kerännyt valtavasti kehuja, mutta tuottanut monelle myös pettymyksiä. Minä päätin tarttua siihen vasta nyt, kun syksyllä Lundelta suomennetaan seuraava teos.

Mehiläisten historian asetelma on valtavan kiinnostava. Teos kertoo mehiläiskadosta, joka on todellisuutta muuallakin kuin kirjan kansien välissä. Mehiläisten vuosikuolleisuus on monissa maissa noin 30 prosenttia, ja keväällä Yle kertoi, että mehiläisseurantaa käynnistellään myös Suomessa.

Jos mehiläiset katoavat, lautasiltamme häviää monta asiaa. Enää ei välttämättä löydy mustikoita tai päärynöitä, ei parsaa, kurkkua tai kukkakaalia. Muun muassa nämä kasvit hyötyvät hyönteispölytyksestä.

Koska puhutaan vakavasta ja meitä kaikkia koskettavasta asiasta, on myös Mehiläisten historia vaikuttava. Se tuo karulla tavalla esille sen, millainen maailma voi joskus tulevaisuudessa olla. Mehiläisten historia kulkee kolmessa aikatasossa, ja se tulevaisuuskuva on niistä kaikkein pelottavin. Kiinalaiset pölyttävät puita käsin, jotta edes jotain hedelmiä saadaan kasvamaan. Kiinalla on siihen mahdollisuus, monella muulla maalla ei. Tällainenko tulevaisuus meitä todellisuudessakin odottaa?

Mehiläisten historian kaksi muuta aikatasoa sijoittuvat lähihistoriaan, jossa aistitaan mehiläiskadon ensiaskeleita, sekä 1800-luvulle, jossa asiat ovat vielä hyvin.

Maja Lunde kirjoittaa hyvin, mutta itse teksti ei vetoa minuun erityisen paljon. Minulle teos on tarinavetoinen, tai itse asiassa teemavetoinen. Mehiläisten historiaa lukiessani sairastin flunssaa, mikä vei lukemisesta parhaan terän. Ajoittain koin teoksen hieman tylsäksi, mutta tylsyys talttui kun vain paahdoin eteenpäin. 

Kuuntelin kirjaa ajoittain myös äänikirjana. Jokaiselle aikatasolle ja kertojalle oli valittu eri lukijat, mikä oli ehdottomasti hyvä ratkaisu. Se helpotti kuuntelua merkittävästi.

Lisäkehut kauniista, yksinkertaisesta ja luonnonläheisestä kannesta. Nappivalinta tälle kirjalle!

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtiin:
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Mitä luimme kerran -blogin Laura, jonka kirja tämä ei ollut. 
  • Helkky lukee -blogin Helkky, jonka kirja saa pohtimaan entistä enemmän ympäristöä, ilmastonmuutosta ja omia kulutustottumuksia. 
  • Kirjapolkuni-blogin bleue, jonka mielestä kirjan moninainen tarina on lähes poikkeuksellisen hieno.

Anna Karhunen & Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen


Kaikkea sitä voikin kaverille sattua. Oletko esimerkiksi koskaan päätynyt samoille treffeille isäsi kanssa tai joutunut pahoinvoivana oksentamaan oman paitasi sisään, jotta et pilaisi taksin nahkapenkkejä? Etkö? Ei se mitään, emme mekään, mutta kaverille nämä ovat tuttuja tilanteita. Kaverin puolesta kyselen on supersuosittujen podcastaajien riemastuttava kirja, joka sisältää noloimmat yhdelle kaverille sattuneet jutut. Kirja pohjautuu samannimiseen podcastiin, joka on yli puolella miljoonalla kuuntelullaan yksi Suomen suosituimpia.

Kosmos, 2018. 135 sivua. 
Äänikirja 1h 50min, lukijat Anna Karhunen & Tiia Rantanen.

Anna Karhusen ja Tiia Rantasen Kaverin puolesta kyselen on alkujaan podcast, jota voi kuunnella Yle Areenasta. Podcast on ilmeisesti hyvin suosittu, mutta minulle se on täysin vieras. Lähdin siis kuuntelemaan tätä äänikirjaa tuorein korvin, ilman kovin suuria ennakko-odotuksia.

Kaverin puolesta kyselen koostuu erilaisista "kaverille" tapahtuneista sattumuksista ja kaverin esittämistä kysymyksistä. Osa jutuista on hauskoja ja saa minut nauramaan ääneen. Osa taas ei naurata lainkaan. Jotkin jutut herättävät myötähäpeää, toiset tuntuvat vain mauttomilta.

Kirjassa annetaan runsaasti tilaa erilaisille kännisekoiluille ja pissa-kakka-jutuille. Ehkä ne naurattavat suurta yleisöä tai kohderyhmää, minua ei. Tiedostan toki itsekin, että olen vaikea lukija huumori-kirjallisuudelle ja harvoin sellaista luenkaan. Moni muu viettää tämän kirjan parissa varmasti paljon hauskempia hetkiä kuin minä.

Kaverin puolesta kyselen on lyhyt kirja, äänikirjana vain alle pari tuntia, joten sen jaksaa kuunnella vaikkeivät kaikki jutut niin naurattaisikaan.

Kirjailijat lukevat kirjan itse, mikä on looginen valinta, onhan kaikki podcastista lähtöisin. Valitettavasti kokemattomuus lukijana kuitenkin ajoittain kuuluu. Kuuntelukokemus olisi ollut miellyttävämpi, jos lukijana olisi ollut joku enemmän äänikirjoja lukeva.

***

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtana 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue.

Se sopii myös kohtiin:
4. Kirjailijan ainoa teos
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Kirjojen keskellä -blogin Maija, jota nauratti ajoittain kovastikin. 
  • Suvikukkasia, joka lukisi ja kuulisi hulvattomia tarinoita mielellään enemmänkin. 
  • Luetut.net-blogin Mari, joka olisi halunnut ulvoa naurusta, mutta oli suurimman osan ajasta vain ärtynyt.

Taina Tervonen & Anna Autio: Hukkuneet


Huhtikuussa 2015 lähes 800 henkilöä kuljettanut kalastaja-alus haaksirikkoutui Libyan rannikolla, matkalla kohti Italiaa. Vain 28 jäi henkiin. Kyse oli Italian historian pahimmasta haaksirikosta, keskellä Eurooppaa ravisuttavaa pakolaiskriisiä. Vuotta myöhemmin Italian viranomaiset nostivat hylyn merenpohjasta ja aloittivat valtavan työn uhrien tunnistamiseksi. Yksikään Euroopan valtio ei ollut aikaisemmin rahoittanut tällaista operaatiota. Useimmat uhrit jäävät nimettömiksi vainajiksi, joista kukaan ei tunnu kantavan huolta.

Kirjassa liikutaan Välimeren rannoilla, Italiassa, Kreikassa ja Espanjassa. Äänessä ovat henkilöt, jotka työnsä puolesta joutuvat tekemisiin haaksirikkojen uhrien kanssa: oikeuslääkärit, pelastusoperaatioihin joutuneet merimiehet ja palomiehet, syyttäjät, satamatyöntekijät, hautausurakoitsijat, kunnanjohtajat, jotka joutuvat etsimään tilaa hautausmailta nimettömille vainajille. Jokainen heistä joutuu tavalla tai toisella kohtaamaan kuolleet. Millaisia jälkiä tästä kohtaamisesta jää?

Välimerestä on tullut Euroopan suurin joukkohauta. Noin 30 000 ihmistä on menettänyt henkensä sitä ylittäessä. Monille meistä hukkuneet ovat vain lukuja lehtiartikkeleissa. Jokainen numero on kuitenkin jonkun isä tai äiti, lapsi, veli tai sisko.

S&S, 2019. 200 sivua. 

Heti ensimmäisenä täytyy sanoa, että Taina Tervosen ja Anna Aution teoksessa Hukkuneet on ihan valtavan vaikuttava kansi. Sen on suunnitellut Anna-Mari Tenhunen.

Ensisilmäyksellä kansi näyttää omituiselta ja poikkeavalta: miksi ihmeessä kansi on tungettu täyteen pientä tekstiä? Tällaista ei usein näe. Kun tekstiä alkaa lukea, sen merkitys avautuu karmealla tavalla.

Kannessa on lista kuolleista ja kadonneista pakolaisista runsaan neljän vuoden ajalta.

Hukkuneen miehen ruumis, löydetty läheltä Serbian rajaa. Espanjaan matkalla ollut laiva uponnut, kaksi kuollutta, kaksi kadonnutta. Mies sytyttänyt itsensä tuleen ja tehnyt itsemurhan, kun hän on saanut tietää palautuksesta kotimaahansa. Kolme kuollutta, 17 kateissa. Kuollut, kuollut, hukkunut, kuollut kateissa... Lista on loputon ja jatkuu kannen sisäpuolelle ja vielä usean sivun verran eteenpäin.

Hukkuneet on vaikuttava kirja myös kannen jälkeen. Se kertoo Euroopan pakolaiskriisistä niiden ihmisten näkökulmasta, jotka joutuvat työkseen kohtaamaan Välimereen hukkuneita pakolaisia. Kirja tuo karulla tavalla esille sen, miten Välimerestä on tullut Euroopan suurin joukkohauta.

Taina Tervonen on haastatellut kirjaan lukuisia erilaisia ammattilaisia Italiassa, Espanjassa, Kreikassa ja Ranskassa. Ääneen pääsevät muun muassa palomiehet, oikeuslääkärit, syyttäjät, poliisit, kalastajat, toimittajat ja kaupunginvaltuutetut.

Tarinoita on yhteensä runsaat parikymmentä ja ne alkavat väistämättä jossain vaiheessa toistaa itseään. Tekstit on kuitenkin pidetty lyhyinä, joten toisto ei ala häiritä liikaa. Ja toisaalta, onhan se myös tehokeino, joka vahvistaa entisestään kirjan sanomaa.

Tekstin väliin on ripoteltu Anna Aution kuvia, jotka tukevat teemaa. Niissä näytetään muun muassa kuolleiden pakolaisten hallusta löytyneitä tavaroita: valokuvia ja pahvinpalalle raapustettuja puhelinnumeroita. Valokuvat on painettu tavallisille sivuille, eivätkä täysin pääse oikeuksiinsa. Olisin toivonut näkeväni ne laadukkaammalle paperille painettuina.

Hukkuneet tuo esille tärkeän näkökulman pakolaiskriisiin, joskin kertoo asiasta vain yhden puolen.

***

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 4. Kirjailijan ainoa teos.

Se sopii myös kohtiin:
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

***

Sijoitan kirjan myös Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen.

Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat - Kim Wallin tarina


Kim Wallin vanhempien väkevä kertomus surmatusta tyttärestään - tarina surusta ja menetyksestä mutta ennen kaikkea ylistys elämää rakastaneelle ja vahvan oikeudentajun ohjaamalle ihmiselle, joka tulee muistaa kaikkea muuta kuin uhrina.

Elokuu 2017. Toimittaja Kim Wall lähtee merelle tanskalaisen keksijän Peter Madsenin kanssa tämän omatekoisessa sukellusveneessä. Juuri ennen sukellusta Wall ikuistetaan valokuvaan sukellusveneen tornissa. Se on viimeinen kerta, kun hänet nähdään elossa. Lahjakkaan nuoren toimittajan katoaminen nousee uutissensaatioksi, ja tuntien ja päivien kuluessa tarina saa yhä karmivampia käänteitä. Toukokuussa 2018 Madsen tuomitaan elinkautiseen vankeuteen Wallin murhasta.

WSOY, 2019. 250 sivua. 
Alkuteos Boken om Kim Wall - när orden tar slut, 2018. Suomentanut Ida Takala. 

Ruotsalaisen Kim Wallin elämän viimeiset tunnit ovat varmasti tuttuja lähes kaikille. Nuoren toimittajan oli tarkoitus kirjoittaa artikkeli tanskalaisesta keksijästä, Peter Madsenista, ja hän oli lähdössä parin tunnin reissulle Madsenin itse rakentamalla sukellusveneellä. Tämän jälkeen toimittajan piti palata omiin läksiäisjuhliinsa, ystäviensä pariin, ennen muuttoa Kiinaan.

Kukaan muu kuin Madsen ei tiedä, mitä tapahtui sen jälkeen, kun sukellusvene suuntasi pois rannasta. Kaikki kuitenkin tietävät sen, että Kim Wall ei elävänä tuolta juttukeikalta palannut. 

Kun sanat loppuvat on Kimin toimittaja-vanhempien kirjoittama teos. Siinä kuvaillaan vuorotellen murhan jälkeisiä päiviä aina Kimin kuoleman vuosipäivään asti, ja Kimin lapsuutta, nuoruutta sekä elämää toimittajanuran alkuvaiheissa ja myöhemmin menestyvänä, tärkeistä aiheista kirjoittavana journalistina. 

Minulle lukijana Kun sanat loppuvat oli vaikein kirja pitkään aikaan. 

Olen itse toimittaja, joten kanssani suunnilleen saman ikäisen pohjoismaisen toimittajan murha tulee kovin lähelle. Se saa miettimään, miten vastaavaa voisi käydä ihan kenelle tahansa, vaikka ei todellakaan saisi. Kenenkään toimittajan ei tulisi keikalle lähtiessään joutua miettimään, voiko hänelle tapahtua siellä jotain pahaa. 

Ammatillisen henkilökohtaisuuden lisäksi kirjassa on paljon muutakin, joka tulee iholle. Murhan jälkeiset päivät ovat toki pysäyttäviä: ensin Kimin lähipiirin epätietoisuus siitä, onko Kim elossa vai kuollut. Sitten se musertava totuus, kun vanhemmat saavat tiedon tyttärensä kuolemasta.

Siitä kaikki kuitenkin vasta alkaa. Myllerrys oikeudenkäyntien ja mediahuomion kanssa on varmasti tuntunut loputtomalta. 

Ensimmäisen kuukauden aikana Kimistä kirjoitettiin yhteensä 44 000 artikkelia sadoissa eri lehdissä. Hänen kuvaansa on painettu miljoonia kertoja. Seuraavien kahden kuukauden aikana hänen nimensä ja kuvansa ovat olleet arviolta noin 60 000 artikkelin materiaalina. Hän on epäilemättä vuoden 2017 tunnetuin ruotsalainen - kunnia, jota meistä kukaan ei olisi halunnut hänelle suoda. 

Kaikki tämä on tuskallista luettavaa, mutta suurimman vaikutuksen tekevät ne osuudet, joissa vanhemmat kertovat Kimistä ihmisenä. He tutustuttavat lukijan Kimiin, siihen millainen hän oli tyttärenä ja toimittajana. Miten hän oli aina pienen ihmisen puolella, miten hän aina etsi juttua, eikä todellakaan mennyt sieltä, missä aita oli matalin. Miten hänellä oli loputon kunnianhimo, miten hän matkusti raportoimaan milloin Marshalinsaarille ja milloin Pohjois-Koreaan. Miten monia upeita ja tärkeitä juttuja hän olisikaan vielä tullut kirjoittamaan.

Näkökulma on toki vanhempien, joten tytärtä ylistetään sivu toisensa jälkeen, mutta niin se saakin mennä. Paikoin kirjassa on melko runsaasti toistoa, mutta minua se ei lukijana haittaa. 

Kun sanat loppuvat on kamala ja järkyttävä. Se on koskettava ja surullinen. Välillä keskeytän lukemisen koska itkettää, välillä jatkan siitä huolimatta. Joskus minun on pidettävä tauko vain siksi, että kirja on liian hirveä. 

Toisaalta kirjassa on paljon myös toiveikkuutta. Kim Wallin muistolle perustettu säätiö auttaa nyt Kimin jalanjäljissä kulkevia nuoria naistoimittajia, mikä on hienoa. 

Luulen, että moni lukija tarttuu tähän kirjaan, koska hän haluaa tietää lisää koko maailmaa puhuttaneesta rikoksesta. Kun sanat loppuvat kertoo lukijalle kuitenkin paljon enemmän. Se kertoo ihmisestä näiden uutisten takana, ja se on siksi erittäin hieno kirja. 

Yksinkertaisesti - elämä jatkuu. Kaikesta huolimatta. Kaikki muu olisi ollut Kimille vierasta. Hänelle oli olemassa vain yksi suunta, eteenpäin. Taaksepäin mentiin vain ottamaan vauhtia.

***

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.

Se sopii myös kohtiin:
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia (kirjassa on mm. pätkiä Kimin artikkeleista)
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Hemulin kirjahylly -blogin Henna, joka kokee toisinaan ärsyttäväksi sen, että kirjassa äiti pitää tytärtään yli-ihmisenä. 
  • Leena Lumi, joka itki lukiessaan, mutta löysi kirjasta paljon myös sitä kaikkea ihanaa, jota Kimillä oli perheensä kanssa. 
  • Kirjaluotsi-blogin Tiina, joka kuvailee teosta kauniiksi ja koskettavaksi muistelmateokseksi.