Tämä kirja epäilytti minua, paljon. Epäilin, etten pitäisi teoksesta, koska kirjan kansi huutaa niin vahvasti Kennedyn murhaa. Samaa lupaili kirjan kuvausteksti: päähenkilö lähtisi estämään presidentti Kennedyn murhan. 

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

Bloomsbury Publishing Plc, 2011. 408 sivua. 

Heston Blumenthal on yksi kiinnostavimpia kokkeja, sillä hänen molekyyligastronomiset luomuksensa ovat usein aika uskomattomia. Siksi olinkin innoissani, kun huomasin, että tämä hänen kirjansa on saatavilla kirjastosta.

Heston Blumenthal at home on nimensä mukaisesti kotiruokakirja - mutta Hestonin käsitys sellaisesta. Kyse ei siis todellakaan ole nopeista arkiruokaresepteistä. Kirjasta löytyy ohjeita muun muassa kananmaksabruleeseen ja loheen lakritsihyytelön, greipin ja vaniljamajoneesin kera - kunnon fine diningia siis. Toisaalta Blumenthalin kirjasta löytyy reseptejä hitaasti haudutettuun paistiin ja hänen tyyliseensä carbonaraan. Vaikeimmat molekyyligastronomiajutut on kirjasta jätetty pois, muutamia hiilihappojääreseptejä lukuunottamatta.

Kiinnostavien reseptien lisäksi kirjassa on toinen erinomainen puoli. Siinä on paljon teoriaa, joka on valtavan mielenkiintoista ja opettavaista. Itse pidän siitä, että minulle kerrotaan, miksi asiat kannattaa tehdä jollain tavalla. Heston Blumenthal kertoo esimerkiksi solutasolla siitä, miksi tietyt lihat käyttäytyvät tietyllä tavalla, mikä antaa paljon ymmärrystä siihen, miten asioita pitäisi valmistaa.

Yhtään reseptiä en ole itse vielä testannut, sillä jouduin palauttamaan kirjan kirjastoon ennen kuin oli tarpeeksi aikaa pitkille kokkailuille. Niin paljon kirja kuitenkin kiinnosti, että olen nyt ostanut sen omaksi.

Blumenthalin kirja on täynnä hienoja ruokakuvia, mutta niihin liittyy myös kirjan huono puoli. Kaikista resepteistä ei ole nimittäin kuvaa. Itse olen visuaalinen tyyppi, ja kiinnitän resepteissä ensimmäisenä huomion kuvaan. Hieno kuva voi houkuttaa minut valmistamaan kyseisen ruoan, mutta jos kuvaa ei ole, jätän reseptin usein väliin. Kuvien puuttuminen pudottaa kirjan arvion neljään tähteen - ilman tätä miinusta kirja olisi ollut ehdottomasti viiden tähden arvoinen.

Bunker
2011
ISBN 978-951-20-8397-8
suom. Leena Vallisaari
142 s.

"Kaukana metsän keskellä sijaitsee vanha bunkkeri. Bunkkerissa viruu Monika-niminen nainen. Hänen kidnappaajansa on häijy ja väkivaltainen mutta ei vaikuta olevan kiinnostunut sen enempää seksistä kuin rahastakaan. lisäksi kaappaaja muistuttaa hämmästyttävällä tavalla miestä, jonka elämän Monika vuosia aikaisemmin tuhosi.

Nimetön kidnappaaja ja Monika ajautuvat piinaavaan psykologiseen kissa ja hiiri -leikkiin, jonka edetessä molempien karmivat salaisuudet tulevat julki. Kuka on lopulta uhri ja kuka pyöveli?"

Andrea Maria Schenkelin Bunkkeri tuli napattua kirjastosta mukaan aivan sattumalta. En ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä saksalaiskirjailijasta ja näin jälkeenpäin tutkailtuani selvisi, että hän onkin julkaissut vasta neljä romaania.

Bunkkeri on lyhyt ja helppolukuinen. Se oli mukava välipala muiden kirjojen keskellä ja riittävän erilainen. Kirja jakautuu kolmenkertojan pätkiin ja jokaisen kertojan fontti on erilainen. Yksi kertojista on nykyhetken Monika, toinen on sieppaaja ja kolmas on kaikkitietävä kertoja. Aluksi asetelma on lukijalle hieman haastava. Kuka puhuu milloinkin, jakoon totuttautumisessa kestää hetki. Kun sen tajuaa, se toimii erinomaisesti. Bunkkerissa ihmisten ajatukset ovat tärkeitä ja lukija kiittää siitä, että hän pääsee välillä Monikan ja välillä sieppaajan pään sisälle.

Bunkkeri ei todellakaan ole tyypillinen dekkari. Siinä ei ratkaista murhaa - ainakaan aivan suoraan. Lyhyessäkin teoksessa päästään hyvin sisälle henkilöiden ajatusmaailmaan ja heidän taustoihinsa. Kirjan loputtua se jättää hiukan kummallisen olon. Oliko se tässä? Miten nyt oikeasti kävi?

Ristiriitaiset ovat tämän lukijan tunteet. Mukavaa vaihtelua, muttei ehkä houkutellut lukemaan Schenkelin muita teoksia.  

Gone Tomorrow
2011
ISBN 978-951-23-5163-3
suom. Jukka Jääskeläinen
464 s.

"New Yorkin öisessä metrovaunussa istuu vain Jack Reacher ja viisi muuta matkustajaa - mutta yksi heistä täyttää kaikki kohdat listalta, jonka Reacher oppi entisessä elämässään: itsemurhapommittajan tuntomerkit. Mutta miksi terroristi iskisi puolityhjään yövuoroon eikä työmatkaruuhkaan?

Kun Reacherin väliintulo aiheuttaa yllätyksen, jälkiselvittelyt saavat vähintään omituisia piirteitä. Miksi Reacheria kuulustelevat jos jonkinlaiset pukumiehet rajattomin valtuuksin? Ja kuka oli yöhön haihtunut viides matkustaja? Totuus hautautuu salaisten pidätyssellien, vallan käytävien ja kiillotettujen julkisivujen alle. Ja voimakkaat tahot tuntuvat päättäneen, että sen on parempi pysyäkin siellä..."

En ollut koskaan aiemmin lukenut Lee Childia, en ehkä ollut edes kuullut hänestä. Viidenteen matkustajaan tartuin kuitenkin kohtalaisin korkein ennakko-odotuksin, sillä olin kuullut teosta kehuttavan, jos ei nyt välttämättä ihan hirveän hyväksi niin ainakin perusdekkariksi. Sellaista kaipasin: kirjaa, jossa tapahtuisi tiiviiseen tahtiin ja joka pitäisi otteessaan.

Nämä odotukset Viides matkustaja myös lunasti. Vähään aikaan en ole lukenut tällaista kirjaa, jossa oikeasti tapahtuisi tapahtumien perään. Koko ajan tulee uusia juonenkäänteitä, mennään vauhdilla paikasta toiseen, tapetaan muutama ihminen ja uhkaillaan toisia, joudutaan itse uhatuksi ja melkein tapetuksikin. Toimintaa siis riittää ja itse koin sen ainakin tällä kertaa pelkästään positiiviseksi asiaksi.

Jo alun alkaen suhtautumiseni teokseen oli melko kevyt, joten en jaksanut välittää päähenkilön epärealistisuudesta, joka minua normaalisti olisi varmasti häirinnyt. Mies, jolla ei ole kotia, ei matkatavaroita, ei työtä, mutta jolla on kuitenkin loputtomasti rahaa... 

Viidennen matkustajan tarina pyörii sodan ja poliittisten teemojen ympärillä. Jokaiselle tutut henkilöt vilahtelevat tarinassa merkittävissäkin rooleissa ja tämä tuo tietysti siihen aina oman kiinnostavan säväyksensä.

Keskiverto dekkari, joka ehkä sopii kuitenkin tavallista paremmin aivojen nollaamiseen. Tätä lukiessa ei kerta kaikkiaan ehdi ajatella mitään muuta!

Deeper than the Dead
2011
ISBN 978-951-0-37006-3
suom. Hilkka Pekkanen
430 s.

"Eletään vuotta 1985. Kalifornialainen yliopistokaupunki ravistellaan hereille, kun neljä koululaista törmää metsässä näkyyn, joka ei katoa heidän mielestään pitkään aikaan. Nuoren naiseen suu ja silmäluomet ovat umpeenliimatut, ja ruumis on puoliksi haudattu maahan. Heidän opettajansa, Anne Navarre, on yhtä lailla järkyttynyt - kuka kykenee tekemään tällaista. 

Kun käy ilmi, että seuraavakin kadonnut nainen liittyy tapaukseen, Oak Knollin sheriffinvirastossa käy aika vähiin. Tutkimusryhmään määrätään FBI-agentti Vince Leone, yksi käyttäytymistieteellisen rikostutkimuksen pioneereista. Leonen päättely johtaa hänet yllättävään suuntaan - murhaaja ei kenties olekaan syrjäytynyt psykopaatti.

Tappajan pirullinen leikki kiihtyy, ja myös Anne Navarre löytää itsensä keskeltä rikoksen pelikenttää. Ehtiikö Leone toimia ennen kuin tappaja saa hengiltä seuraavan uhrinsa?"

Kirja alkaa lupaavasti. Se herättää kysymyksiä jo ensimmäisessä luvussa ja vaikuttaa todella kummalliselta - ja raa'alta. Edellinen lukemani dekkari oli Eppu Nuotion Varjo, jonka alussa lapset löysivät naisen ruumiin, jonka huulet oli ommeltu kiinni. Tämä noudattaa melko pitkälti samaa linjaa: lapset löytävät naisen ruumiin, jonka silmät ja huulet on liimattu kiinni.

Tästä yhtymäkohdasta huolimatta teokset ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Nuotion Varjossa lapset jäivät pian sivurooliin, kun taas Hoagin tarinassa ne ovat hyvin vahvasti läsnä. Murhamysteerin tai pikemminkin mysteerien - sarjamurhaajastahan kirjassa on kyse - lomassa selvitellään muutaman eri perheen perhekuvioita ja seurataan lasten elämää vaikeissa tilanteissa.

Lupaavan alun jälkeen Hautaa syvemmällä muuttuu taas tavalliseksi dekkariksi. Tunnelma latistuu hetkeksi ja jossain vaiheessa mietin jopa kirjan jättämistä kesken. Onneksi kiinnostavuusaste nousee jälleen ja pitää kyllä sen jälkeen otteessaan loppuun saakka.

Hautaa syvemmällä on kohtalaisen tyypillinen dekkari. Se tarjoaa matkan varrella useita vaihtoehtoja murhaajaksi. Osoittelee yhtä, osoittelee toista, palaa ensimmäiseen vaihtoehtoon ja sitten taas seuraavaan, paikoitellen jopa ärsyttävän paljon. On kuitenkin mielenkiintoista lukea vaihteeksi nykypäivänä kirjoitettua dekkaria, joka sijoittuu 80-luvulle, aikaan ennen dna-testejä ja muita nykyhienouksia. Lisäksi lasten näkökulma ja opettaja-päähenkilö tuovat dekkariin kiinnostavaa näkökulmaa.