Barbara Dimmick: Matkalla huomiseen

4.20

In the Presence of Horses
1999
ISBN 951-20-5426-4
Gummerus Kirjapaino Oy
366 s.

"Hevoskouluttaja Natalie Baxter on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana elänyt kiertolaiselämää haluamatta luoda siteitä minnekään tai keneenkään. Hänen parhaita ystäviään ovat hevoset, nuo kauniit, salaperäiset olennot, joiden rinnalla Natalie tuntee olonsa rauhalliseksi, turvalliseksi ja voimakkaaksi. Natalien elämä muuttaa kulkuaan kun hän ottaa vastaan hevoshoitajan paikan läheltä kotikaupunkiaan. Äkkiä hän huomaa kiintyvänsä ihmisiin ja paikkoihin, ja kyläläiset hakevat hänen seuraansa ja opetustaan. Kaikkein tärkein asia Natalielle on kuitenkin Twister, kaunis musta hevonen, johon hän kiintyy koko sydämestään..."

Takakannen tekstin perusteella olisin tuskin kirjaa lukenut. Enkä välttämättä kannenkaan. Olin lisännyt joskus aikoja sitten kirjan nämä täytyy lukea -listalleni, mutta en kuollaksenikaan muista millä perusteella. Onneksi kuitenkin olin: sen lisäksi että kirja yksinkertaisesti vain oli hyvä, oli se myös piristävää vaihtelua hömppäromaanien ja dekkareiden jälkeen.

Kirja kertoo nelikymppisen Natalien elämästä nykypäivän ja menneisyyden kautta. Mennyt ja nykyinen lomittuvat tiheästi ja aika voi vaihtua lyhyenkin pätkän jälkeen. Se voisi häiritä, mutta tässä se ei häiritse. On pakko tietää menneisyydestä, jotta voi ymmärtää nykyisyyttä.

Hevosihmisenä on aina kiinnostavaa lukea romaania, jossa hevoset ovat keskeisessä osassa. Etenkin kirjan alkupuolisko sijoittuu hyvin vahvasti talliympäristöön ja liittyy hevosiin. Hevosista paljon tietävänä usein ärsyttää, jos kirjailija ei selkeästi tiedä hevosista tarpeeksi ja paljastaa tietämättömyytensä esimerkiksi virheellisillä ilmauksilla. Tässä teoksessa kirjailijan ratsastuksenopettajatausta näkyy. Virheitä ei ole, tai jos on, ne johtuvat suomennoksesta tai kulttuurieroista. Tietyissä asioissa myös huomaa, että tekstiä on yritetty yksinkertaistaa, jotta se sopisi hevosista tietämättömillekin.

Pidin kirjasta todella. Juoni oli hyvä, teksti oli helppolukuista ja jouhevasti etenevää, sopivasti surullisuutta, sopivasti rakkautta... Henkilöt olivat pääosin hyviä ja todentuntuisia. Ainoa asia, jota jäin pohtimaan oli se, että kaikki ihmiset olivat poikkeuksetta hyvin vieraanvaraisia. Kaikki olivat valmiita ottamaan Natalien luokseen asumaan ja ruokkimaan tämän, huolehtimaan tästä vaikka miten kauan vain. No, ehkä amerikkalaisen pikkukylän asukkaat sitten ovat sellaisia.

Erityisen ihanaa henkilöissä oli kuitenkin se, että hevosistakin tuli oikeasti henkilöitä. Jokaista kuvailtiin, jokainen käyttäytyi omalla tavallaan, jokaista rakastettiin, jokaista surtiin. Tässäkin Dimmick onnistui hyvin tuomaan esiin sen, miten kiinni Natalie oikeasti oli hevosissa. Miten hänellä ei ollut ketään muuta ystävää - tai niin hän ainakin kuvitteli asian olevan.

Hieno kirja.

"Minua kohti tulvahti murheen aalto, ja jotenkin oudosti minusta tuntui että tämä oli ollut Twisterin synnyinniitty, että se oli juossut näitä aidanvieruksia ensimmäisenä kesänään uusia koipiaan kokeillen ja lojunut sitten torkkumassa emänsä jaloissa litteänä kuin kylpymatto. Mieleeni juolahti ensimmäistä kertaa miettiä mahtoiko jompikumpi tallin tammoista olla sen äiti. En ollut koskaan tullut kysyneeksi.

Poissa, tuntui hevonen allani sanovan. Sen kaviot kopsahtelivat kovaan Pennsylvanian saveen. Poissa, poissa, poissa."   

You Might Also Like

0 comments