Sandra Brown: Savuverho

3.09

Smoke Screen
2008
suom. Turun yliopiston suomentajaseminaari Hilkka Pekkasen johdolla
ISBN 978-951-31-6333-4
389 sivua

"Kun uutistoimittaja Britt Shelley herää aamulla Jay Burgessin, Charlestonin poliisivoimien etsivän sängystä, hänellä ei ole aavistustakaan kuinka hän on sinne joutunut. Jay on yksi kaupungin sankareista pelastettuaan työtovereitaan tuhoisassa tulipalossa. Mutta nyt Britt huomaa kauhukseen Jayn makaavan kuolleena hänen vieressään. Yrittäessään todistaa syyttömyyttään Britt joutuu vedetyksi tapahtumiin, joista ei ole poispääsyä. Ja vähitellen alkaa vaikuttaa siltä, että jonkun mielestä Britt olisi hyödyllisempi kuolleena kuin elävänä..."

Tämäkin kirja oli joululahja, eikä takakannen teksti houkuttanut lukemaan. Olen lukenut dekkareita viime aikoina niin paljon, että tavallisen oloinen juonikuvio ja vieras kirjailija tuntuivat jopa hiukan vastenmielisiltä. Tylsää kun oli, aloin kuitenkin lukemaan. Ensimmäisten lukujen jälkeen olin edelleen sitä mieltä, että kirjan voisi hyvin jättää kesken. Työkaverini kuitenkin huomasi mitä luen ja kehui Brownia yhdeksi lempikirjailijoistaan. Siitä sain lisää potkut lukemiseen - onneksi.

Kun kirja alkoi edetä, se eteni vauhdilla. Sivu sivulta paljastui jotain uutta ja aina tuli uusia, odottamattomia juonenkäänteitä. Kai tämä oli aika tyypillinen dekkari ja vieläpä aika epäuskottavakin, mutta jokin siitä teki keskivertoa paremman. Ehkä se oli se, että naiskirjailija osaa kirjoittaa dekkarin juuri naisille: sopivasti jännitystä ja sopivasti myös romantiikkaa. Tietysti toimittajaopiskelijaa kiinnostaa aina myös päähenkilö, joka on toimittaja - vaikkei ammatti tässä loppujen lopuksi kovin keskeisessä roolissa ollutkaan.

Oli syy mikä tahansa, lähes neljäsataasivuinen kirja tuli lopulta luettua äkkiä läpi, kun alkuvaikeuksista vain pääsi ylitse. Eikä jää varmasti viimeiseksi lukemakseni Brownin teokseksi.

You Might Also Like

0 comments