“Kyllä minä olen nähnyt, miten isä välillä vilkaisee taivasta. Ikään kuin se tarkistaisi jotain. Ikään kuin se olisi vasta nyt tajunnut, että pihan yläpuolella on aina tyhjä taivas. Ja taivaan takana on avaruus, ja avaruudessa avaruusaluksia, jotka voivat mennä rikki. Taivas on ajatus, jonka ympäri minäkään en osaa piirtää viivaa. Taivas on aina auki, se vuotaa niin kuin isän varpaat.”

Gummerus, 2015, 222 sivua. 

Taivaalta tippuvat asiat kertoo ihmisistä, jotka etsivät selitystä elämälleen. On tyttö, jonka äiti jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. On nainen, joka voittaa lotossa jättipotin kahdesti. On mies, johon salama iskee viisi kertaa. On myös isä, joka opettelee elämään vaimonsa kuoleman jälkeen. On nainen, joka yrittää ottaa paikkaansa uusperheessä ja totutella syntymättömän lapsensa elämään - lapsen, joka ei ehkä ole ihan normaali.

Taivaalta tippuvat asiat kertoo sattumasta. Se kertoo siitä, ettei kaikki onnekkaalta tuntuva välttämättä olekaan niin onnekasta, ja miten paljon ja pitkään epäonniset sattumat voivatkaan ihmisiin vaikuttaa.

“Elokuvassa muistot näytetään mustavalkoisina. Kuollut ihminen jätetään seisomaan tienvarteen, auto ajaa pois, ja takaikkunasta katsotaan kuinka ihminen pienenee ja katoaa lopulta kokonaan. Sillä lailla elokuvissa kuollaan. 
Mutta ei se oikeasti näytä siltä. Ei aika pienennä äitiä eivätkä värit haalistu. Äiti vain räjähtää palasiksi, ja palaset jäävät ilmaan leijumaan.”

Kirja on jaettu neljään osaan ja aluksi jää epäselväksi, ovatko osiot itsenäisiä vai erillisiä. Ne tuntuvat jonkin aikaa irrallisilta, mutta melko nopeasti lukija hahmottaa, että kaikella on yhteys. Tarina tuntuu aluksi omaan makuuni liian pinnalliselta. Tuntuu siltä, että koko tarinaa ei ehkä oikein ole.

Puolivälin jälkeen kirja alkaa vetää enemmän. Se saattaa johtua henkilöihin kiintymisestä tai siitä, että palapelin palaset alkavat loksahdella kohdilleen. Lopussa tarina on ehjä, vaikkei aluksi siltä tuntunutkaan.

“Joskus taivas tippuu, joskus maa vajoaa. Joskus iskee niin käsittämätön onni, että sen kanssa on vaikea kyetä jatkamaan. Joskus tapahtuu jotain - vain yhden ainoan kerran - mutta koko loppuelämänsä joutuu miettimään, miksi. Joskus ei tapahdu mitään, ja koko loppuelämänsä miettii, miksi se ei tapahtunutkaan.”

Selja Ahavan teksti on kaunista alusta alkaen. Se on pelkistettyä eikä liian koukeroista, mutta kuvailu on paikoitellen hyvin hienoa. Lukijalle annetaan tilaa ajatella ja tehdä omia tulkintojaan.

Pidin valtavasti Selja Ahavan kirjasta Ennen kuin mieheni katoaa. Siinä hienoa oli kielen lisäksi aihe ja sen hyvin henkilökohtainen käsittelytapa. Taivaalta tippuvat asiat ei ole mielestäni tarinaltaan niin vahva. Sitä kannattelee ensisijaisesti Ahavan kaunis kirjoitustyyli.

“Ehkä maailma ylipäätään jatkuu, koska asioita tapahtuu. Päällekkäin, väärään aikaan, eri aikaan, väärissä paikoissa. Jos kaikki olisi järjestyksessä niin kuin enkelit käskevät, jos enkelit sanoisivat että älkää katsoko ja kaikki tottelisivat, joutuisimme yhdellä torven töräyksellä Paratiisiin. Mutta maailma jatkuu ja elämä tapahtuu, koska aina löytyy ihminen, joka kurkistaa kuitenkin. Joku unohtaa katsoa uutiset, joku aloittaa riidan kun ei pitäisi, jotakuta ei vain huvita olla hyvä, joku vain sattuu seisomaan puutarhan reunassa juuri kun jääkokkare tippuu.”

Taivaalta tippuvat asiat on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut vuonna 2016 Eurooppalaisen nykykirjallisuuden edistämiseen tarkoitetun EU:n kirjallisuuspalkinnon.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 43. suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: