“Jean on jättänyt paljon kertomatta rikoksesta, josta hänen miestään epäiltiin. Hänellä oli liian kiire olla täydellinen vaimo. Sellainen, joka seisoo aina miehensä rinnalla.
Mutta nyt mies on kuollut ja Jean on vapaa kertomaan tarinansa niin kuin hän itse haluaa. Se on tarina, josta kaikki toimittajat kilpailevat. Mutta millaisia salaisuuksia leski on valmis paljastamaan? Entä mihin totuuteen hän itse uskoo?”

Bazar, 2018, 367 sivua. 
Alkuteos The Widow, 2016. Suomentanut Pirkko Biström. 
Äänikirja 11 h 44 min, lukija Krista Putkonen-Örn. 

En ollut koskaan aikaisemmin lukenut äänikirjoja, paitsi ehkä lapsuudessani. Päätin ottaa Storytellin kahden viikon ilmaisen kokeilujakson ja valitsin kuunneltavakseni lukulistalla roikkuneen Fiona Bartonin Lesken.

Kirja kertoo naisesta, jonka miestä epäillään pikkutytön murhasta. Tarinaa keritään auki vähän kerrallaan. Kaikki alkaa nykyhetkestä, jossa toimittaja istuu lesken pöydässä ja vaatii tätä vihdoin paljastamaan, mitä pienelle Bellalle oikein vuosia sitten tapahtui. Murhasta epäilty mies on kuollut, joten leski voisi hyvin tunnustaa mitä tietää.

Välillä palataan menneisyyteen, Bellan katoamispäivään ja sen jälkeisiin poliisitutkintoihin. Lukujen näkökulmat vaihtelevat. Toisinaan ollaan lesken pään sisällä, sitten toimittajan ja sen jälkeen poliisin. Jossain vaiheessa päästään kurkistamaan myös epäillyn ja Bellan äidin ajatuksiin.

Kirjan idea on mahtava. Kirjailija Fiona Barton kertoo esipuheessaan, miten hän on toimittajana pitkään seurannut rikoksista epäiltyjen miesten rinnalla seisovia naisia. Mitä heidän päässään liikkuu? Kuinka kauan he lopulta seisovat miestensä rinnalla?

Valitettavasti pelkkä hyvä idea ei tässä tapauksessa kanna. Kirja ei missään vaiheessa imaise minua mukaansa. Se etenee hitaasti, eikä olen sellainen, jonka mieltäisin psykologiseksi trilleriksi. Kuuntelin kirjaa lenkeillä, ja kun kuunteleminen oli vain toissijainen aktiviteetti, jaksoin kuunnella kirjan loppuun. Jos olisin vain kuunnellut - tai lukenut ihan oikeaa, paperista kirjaa - en olisi jaksanut alkua pidemmälle.

Kirjan esittelytekstissä tarinan kuvataan porautuvan syvälle poliisin, median, syytettyjen ja uhrien välisiin mutkikkaisiin suhteisiin. Se on täysin totta. Näiden asioiden kuvauksessa Leski mielestäni onnistuu, mutta se ei ole kannessa hehkutettu mukaansatempaava ja pelottavan jännittävä.

Jostain syystä koen myös kaikki kirjan päähenkilöt raivostuttaviksi. Jeanin mies Glen on täysi sika, joka lyttää vaimonsa maan rakoon - Jean taas itse ei edes välitä puolustautua. Toimittaja Kate on niin stereotypinen toimittaja kuin voi olla. Rikoskomisario Bob Sparkes puolestaan on perinteinen poliisi: ei pääse irti töistään ikinä, eikä malta olla henkisesti läsnä silloinkaan, kun on kotona vaimonsa kanssa.

“Tuntuu kuin juttelisin ystävän kanssa. En arvannutkaan, että toimittajan kanssa puhuminen olisi tällaista. Luulin että se olisi samanlaista kuin poliisin kysymyksiin vastaaminen. Luulin että se olisi koettelemus, kuulustelu. Niin minun mieheni Glen sanoi. “

Kirjan kuvaus median toiminnasta saa minut ärsyyntymään. Haastateltavalle maksellaan hotelliöitä, vaatteita ja kasvohoitoja, ja sen lisäksi kymmenien tuhansien palkkiot. Toimittajat ja kuvaajat kyttäävät oven takana päivästä toiseen, jotta saisivat revittyä irti haastattelun. Asetelma on niin stereotypinen kuin voi olla. Miksi kaikki kirjat ruokkivat kuvaa siitä, että toimittajat ovat itsekkäitä verenimijöitä, jotka ovat valmiita tekemään ihan mitä tahansa juttunsa eteen?

En toki tiedä, toimiiko media briteissä noin. Jos toimii, on se todella ikävää. Onneksi olemme Suomessa eri tilanteessa, vaikken toki kiellä, etteikö täältäkin voisi löytyä epäeettisesti toimivia toimittajia.

Kokonaisuutena Leski siis tuottaa minulle pettymyksen ja jättää keskinkertaisen fiiliksen. Se ei ole missään nimessä huonoa luettavaa (tai kuunneltavaa), mutta ei yltänyt odotuksiin.

Mitä sitten olin mieltä äänikirjasta? Tämä kyseinen yksilö ei osunut nappiin, mutta äänikirjan kuuntelu itsessään oli positiivinen kokemus. Tykkäsin erityisesti Storytellin ominaisuudesta valita haluamansa lukunopeus: minä kuuntelin suurimman osan ajasta 1,25-kertaisella nopeudella, sillä normaali nopeus tuntui minulle ainakin tämän kirjan kohdalla hitaalta. Pidin myös siitä, että pystyin siirtymään äänikirjan ja e-kirjan välillä. Näin saatoin hyödyntää myös ne hetket, kun kuunteluun ei ollut mahdollisuutta, mutta ehti lukaista muutaman sivun e-kirjasta.

Äänikirja toi lenkille kaivattua lisäaktiviteettia ja auttoi jaksamaan vähän pidempään. Tähän tarkoitukseen voisin hyödyntää äänikirjoja jatkossakin, mutta en usko, että vaihdan koskaan sohvalla lukiessani paperista kirjaa äänikirjaan.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Lesken kohtaan 46. kirjan nimessä on vain yksi sana.

Prinsessoja ja astronautteja -lukuhaasteessa Leski menee kohtaan Naisen kirjoittama dekkari.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: