“Helsinki, 2058. Akseli työskentelee yliopistolla ja yrittää innottomasti selvittää, mikä on lamaannuttanut suomalaiset. Valon kaupungissa kansalaiset kyyristelevät asunnoissaan, eivät puhu, lapsia ei enää synny. Rajat on suljettu eikä tulevaisuutta ole. Lohduksi alamaisilleen Valo on antanut Taivaan, virtuaalisen tilan jossa vanha maailma elää kauniimpana ja lempeämpänä kuin koskaan.
Kun Akseli saa laajat käyttöoikeudet Taivaaseen, hänen maallinen ruumiinsa käy kalvakkaaksi ja voimattomaksi, sen ainoa tavoite on unohdus ja kuolema. Kunnes hän tapaa Taivaan niityllä naisen, johon haluaa tutustua myös reaalissa.”

2018, Kustantamo S&S, 250 sivua. 

Piia Leinon Taivas on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Eletään Helsingissä vuonna 2058. Suomessa on ollut sisällissota ja maa on jakautunut. Luonto valtaa tilaa Helsingistä ja ihmiset ovat lukkiutuneet koteihinsa.

Kirjan päähenkilö Akseli tekee tutkimusta menneisyyden ihmisistä, meistä. Akselin tutkimusten mukaan he halusivat omistaa, tuhota ja kuluttaa. Akseli itse elää suljetussa asunnossaan ja käy vain vaivoin yliopistolla, silloin kun on pakko. Lähetti tuo ruokaa kerran viikossa, heinäsirkkoja ja sen sellaista.

Toinen päähenkilöistä on Iina. Hän asuu elättäjänsä kanssa, ostaa torilta ruoka-aineksia, mutta kaduilla kulkiessaan pelkää, että joku hyökkää hänen kimppuunsa. Ihmiset ovat lamaantuneet, ulkona ei liiku juuri ketään. Mitään turhia sosiaalisia kontakteja ei ole, ainoastaan välttämättömimmät.

Hyvää oloa ihmiset hakevat Taivaasta, virtuaalitodellisuudesta. Siellä maailma on kaunis. Taivaassa pääsee myös niihin paikkoihin, joita ei enää ole. Voi käydä katsomassa, miltä Helsinki näytti ennen sisällissotaa tai New York ennen hyökyaaltoa.

Kun Akseli saa pillerin, joka vähentää lamaantumista, hän päättää haluta tavata Taivaassa tapaamansa Iinan myös tosielämässä. Alkaa löytyä uusia iloja ja jotain nautittavaa, myös virtuaalitodellisuuden ulkopuolelta.

“Luulen, että tässä lajissa on virhe, jota ei voi paikata. Emme ole ikinä tyytyväisiä paitsi Taivaassa, mutta siellä emme voi pysyä. Olemme tämän pelin virus.”

Taivas on synkkäsävyinen tarina siitä, millainen todellisuus voi 40 vuoden kuluttua olla. On ahdistavaa ajatella, että maailma voisi mennä tuohon suuntaan. Entistä ahdistavammaksi asian tekee se, että ajatus ei välttämättä tunnu niin epätodelliselta tai kaukaiselta, kuin sen haluaisi tuntuvan.

En kokenut, että kyseessä olisi millään tavalla kiva kirja. Sen lukeminen oli paikoitellen epämiellyttävää ja tavallaan olisin halunnut jättää kirjan kesken. Toisaalta ehkä juuri siksi se oli taidokas. Oli hienoa lukea, miten paljon päähenkilöt kasvoivat ja muuttuivat kirjan aikana. Ja miten sen kaiken ahdistuksen ja lamaannuksen keskellä kuitenkin näkyi jotain valoa ja toivoa tulevasta.

Taivas voitti Kustantamo S&S:n Maailman laita -romaanikilpailun vuonna 2016.

“Iina katsoo villiintynyttä puistoa, jossa heinä kasvaa korkeana ja osa puista on kaatunut. Rehevä kasvusto kietoutuu puistoon kipattuihin romuihin, autonrenkaisiin ja piikkilankaan. Topeliuksenkadun puoleisessa röykkiössä näkyy renkaaton auto, jonka konepellillä kasvaa heinää, vieressä ruosteisia tynnyreitä ja sohva, jonka jouset sojottavat lähes kadonneen verhoilun alta. Meren puolella rehottavat korkeat nokkoset ja villivadelmat.”

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 4. kirjan nimessä on jokin paikka.

Prinsessoja ja astronautteja -lukuhaasteessa kirja menee kohtaan naisen kirjoittama scifi-/fantasiakirja.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: