“Vuosi 2016 oli Anssi Kelalle monin tavoin poikkeuksellinen. Levoton tyttö -kappaleen vuonna 2013 alullepanema ”toinen tuleminen” alkoi tuottaa odottamatonta satoa: vuoden aloittanut, hurjia ennätyksiä tehnyt ja uutta musiikillista ilmaisua esitellyt single Petri Ruusunen, konserttisalikiertue ja intensiivinen keikkakesä, joka lanseerattiin konventioita rikkovalla hurjapäisellä esiintymisellä Tennispalatsin katolla, oma tv-ohjelma – ja artistin silmien edessä alati kasvava ja monipuolistuva fanien joukko.
Jotain poikkeuksellista oli selvästi tapahtumassa, joten Kela pyysi vuoden mittaiselle matkalle mukaan musiikkikirjoittaja Jean Ramsayn ja valokuvaaja Kalle Björklidin dokumentoimaan ja analysoimaan tätä ajatuksia herättävää vaihetta urallaan.
Kirja elää artistin mukana hetkessä, mutta raottaa ajoittain myös verhoa menneisyyteen ja pyrkii sen kautta piirtämään tarkan kuvan Kelasta, niin artistina kuin ihmisenä.”

Docendo, 2017, 180 sivua. 
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen, 4h 23min. 

Anssi Kela ei ole ikinä ollut minulle mikään tärkeä artisti. En ole seurannut hänen uraansa enkä oikeastaan kuunnellut  hänen musiikkiaankaan, mitä nyt radiosta kaiken muun joukossa. Olen kokenut Anssi Kelan aina sellaiseksi “ihan jees” -artistiksi, jonka musiikki on kuunneltavaa, osa biiseistä hyviä ja tarttuviakin. Olen kerran nähnyt Kelan livenä Ruisrockissa ja tykkäsin. Hän osasi ottaa yleisönsä ja veti hyvin livenä.

En ole myöskään ikinä lukenut taiteilijaelämäkertoja. Tähän Kelasta kertovaan kirjaan tartuin oikeastaan vain ja ainoastaan sen takia, että Helmet-lukuhaasteen taitelijaelämäkerta-kohta vaati täyttämistä. Kuuntelin Kosketusetäisyydellä-kirjaa juostessa ja yllätyin siitä, miten mielenkiintoista kirjaa oli kuunnella.

Kirjassa käydään läpi sitä, miten Anssi Kelasta tuli muusikko. Olin ehkä kuullut joskus, että hänellä on gospel-tausta, mutta en tiennyt siitä yhtään tarkemmin. Oli hauska kuulla, miten Anssi Kela kiersi teininä kirkkosaleja ja koulun jumppasaleja gospelbändinsä kanssa ja siirtyi siitä pikkuhiljaa muuhun musiikkiin, ensin vetäen gospelia Metallica-paita päällä ja herättäen vähän pahennustakin.

Kosketusetäisyydellä-kirjassa käydään läpi Kelan uraa aina alkuajoista läpimurtoon ja sen jälkeiseen elämään, avataan biisien tekemistä ja tuntemuksia ennen keikkoja. Yksityiselämänsä Kela haluaa pitää poissa julkisuudesta, joten siihen ei mennä.

On mielenkiintoista kuulla asioista, joista ei tiedä oikeastaan yhtään mitään, mutta jotka ovat kuitenkin tavallaan tuttuja. Tiedän kenestä puhutaan, mistä biiseistä puhutaan, mutta kuitenkaan en tiedä sen vertaa, että asiat olisivat jo valmiiksi selviä.

Ehkä juuri se tekee tästä kirjasta minulle kiinnostavan, että minulla ei ole mitään suurta suhdetta Anssi Kelaan.

Anssi Kela - Kosketusetäisyydellä toimi mainiosti lenkkikuunneltavana. Se ei ollut tajunnanräjäyttävää tekstiä, mutta työpäivien jälkeen lenkkeillessä en sellaista kaivannutkaan.

Ainoa varsinainen miinus tulee siitä, että minun oli välillä vaikea hahmottaa, onko äänessä Anssi Kela vai kirjailija itse. Kirjailija otti kirjassa paikoitellen hyvin voimakasta roolia, kuvaili tilanteita niin, miten hän itse oli ne nähnyt. Sitten hypättiinkin Anssi Kelan sitaattiin, ja koska molemmat kerrottiin minä-muodossa, oli ajoittain hankala pysyä kärryillä siitä, kuka puhuu. Tällainen muoto ei olisi luettuna ollut ongelma, mutta kuunneltuna se aiheutti sekaannuksia.

Paperisesta kirjasta olisi varmasti saanut enemmän irti myös kuvien vuoksi, sillä ne ovat kaiketi siinä suuressa roolissa.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 20. taiteilijaelämäkerta.

Kirjasta on blogannut myös muun muassa: