"Juuri sinä päivänä, kun ranskalaisen postiljoonin Providencen on määrä matkustaa Marrakechiin hakemaan vakavasti sairas adoptiotytär Zahera luokseen, Islannissa purkautuva tulivuori halvaannuttaa koko Euroopan lentoliikenteen. Silloin äidin on opittava itse lentämään."

Otava, 2016, 224 sivua. 
Alkuteos La petite fille qui avait avalé un nuage grand comme la tour Eiffel, 2015. Suomentanut Taina Helkamo. 

Odotin kepeää ja kaunista satua. Sain näitä kaikkia, mutta erittäin kummallisesti yhteen nivottuna. 

Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven kertoo ranskalaisesta postinkantajasta Providencestä. Hänen on tarkoitus matkustaa Marokkoon noutamaan sieltä vakavasti sairas adoptiotyttärensä, mutta tulivuorenpurkaus sotkee suunnitelmat. Äidin on pakko päästä perille, sillä Zahera on kuolemansairas, ja hänet voidaan parantaa ainoastaan Euroopassa.

Tarinan kertojana on lennonjohdossa työskentelevä mies. Hän kertoo tarinaa parturilleen, parturintuolissa istuen. Hän käy läpi sen, mitä kaikkea äiti on valmis tekemään tyttärensä eteen. Miten äidinrakkaus voittaa kaiken mahdollisen ja mahdottoman - kuten saa ihmisen lentämään. Vai saako?

"Jokainen kuluva sekunti vei hänet lähemmäs tytärtään, jokainen kädenisku, jokainen taakse jäävä kaupunki, joki ja pilvi, jonka läpi hän lensi. Se oli uskomatonta. Maagista. Kaikki oli kuin unta, mutta tuntui aivan liian todelliselta."

Kirja on kirjoitettu humoristisesti, ja pienen tytön kamalasta sairaudesta puhutaan mielestäni liian kepeään sävyyn. Se tekee ehkä jonkun mielestä tarinaan hienon ristiriidan, mutta minut se etäännyttää. Kirja on täynnä stereotypioilla leikittelyä ja todella erikoisia hahmoja ja juonenkäänteitä. On vihreillä tomaateilla petankkia pelaavia munkkeja ja senegalilaisia poppamiehiä. Jos kuvittelet, että olet törmännyt jo kaikkeen, tulee vastaan jotain vielä kummallisempaa.

Olen monta kertaa jättämässä kirjan lukemisen sikseen, sillä en saa siitä otetta. En kuitenkaan lopeta lukemista, ja nyt olen iloinen siitä.

Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven on taas osoitus siitä, miten tärkeä kirjan loppu on. Loppu voi pelastaa huononkin kirjan, jos loppuun asti vain malttaa lukea. Jos siis tähän kirjaan tartut, lue se loppuun asti. Minulla vierähti lopussa myös muutama kyynel, ja se yleensä kertoo jostain.

"Niin monta kertaa he jo olivat luulleet menettävänsä tytön. Zahera oli heidän toivonpuntarinsa, valonsäteensä, voimansa ja liekkinsä, joka oli nyt sammua kuin kynttilä erämaatuulen puuskassa. Yksi elämä ei paina yhtikäs mitään. Ei edes tällä painovoimaan alistetulla planeetallamme. Elämme jonkin aikaa, kunnes jokin sairaus hakee meidät ja vie mennessään kohti kattoa koristavia tähtiä. Hohtavia muovitähtiä."

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 14. kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: