Luovaa kirjoittamista Lundin yliopistossa opiskeleva Zackarias Levin haluaa muuttaa maailmaa kirjoituksillaan, ja samasta haaveilevat myös hänen kurssikaverinsa. Mutta kun he tutustuvat Leo Starkiin, legendaariseen kirjailijaan, heidän mielikuvansa kirjoittamisesta muuttuu ja heidän elämänsä saa julman käänteen. 

Kaksitoista vuotta myöhemmin Zackarias päättää kirjoittaa kirjan siitä, miten Leo Stark katosi jälkiä jättämättä ja Zackariaksen paras ystävä tuomittiin murhasta vaikka ruumista ei koskaan löydetty. 

Like, 2017, 413 sivua. 

Alkuteos En nästan sann historia, 2016. Suomentanut Tiina Ohinmaa.

Törmäsin ruotsalaisen Mattias Edvardssonin kirjaan Melkein tosi tarina jossain blogissa, ja lisäsin sen luettavieni listalle syystä, jota en enää muista. Kun huomasin kirjan kirjastossa, innostuin siitä ja odotin menevää jännityskirjaa: dekkarihyllyyn teos kun on sijoitettu.

En saanut menevää jännityskirjaa ja tunteeni ovat muutenkin ristiriitaiset. Toisaalta pidin kirjasta ihan hirveästi ja ahmin sen hetkessä, toisaalta taas olisin halunnut jättää lukemisen koko ajan kesken.

Miksi?

Melkein tosi tarina kertoo Zackarias Levinistä, joka aikoo kirjoittaa kirjan. Kirja kertoo hänestä ja hänen opiskeluaikaisista ystävistään ja siitä, miten eräs Ruotsin tunnetuimmista kirjailijoista katoaa. Kirja kulkee kahdessa eri aikatasossa: nykyajassa ja menneisyydessä. Menneisyyttä valottavat pätkät ovat lukuja Zackariaksen parhaillaan kirjoittamasta kirjasta ja kertovat siis hänen opiskeluajastaan.

Vaikka kaiken taustalla on koko ajan kirjailija Leo Starkin katoaminen ja murha, on kirja suurimmalta osin kertomusta neljästä kirjallisuudenopiskelijasta ja heidän välisistä suhteistaan. Kirjassa mennään kohtalaisen syvälle henkilöihin, sekä menneisyydessä että nykypäivässä. Ihmissuhteiden lisäksi Melkein tosi tarina on kertomus aikuistumisesta ja kirja kirjan kirjoittamisesta. Eniten kyse on kuitenkin totuudesta.

Jännitystä kirjassa ei juuri ole ja minun on vaikea nähdä tätä dekkarina. Melkein tosi tarina tuo minulle monella tavalla mieleen Jöel Dickerin kirjan Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Siinäkin kirjoitetaan kirjaa ja selvitellään samalla murhaa. Toisaalta Melkein tosi tarina tuo mieleen Donna Tartin kirjan Jumalat juhlivat öisin. Myös seurataan yliopisto-opiskelijoiden elämää ja ratkotaan murhaa.

Juonen yhtymäkohtien lisäksi Melkein tosi tarina on tyyliltään kahden edellä mainitun teoksen kaltainen. Teksti on melko verkkaista ja viipyilevää, henkilöt ovat jännitystä ja vauhtia tärkeämmässä roolissa. Vasta lopussa alkaa tuntua siltä, että löytyihän täältä se pilkahdus dekkaristakin. Sitä joutui kuitenkin odottamaan.

"Entä jos emme olekaan samaa mieltä? Entä jos meillä on eri näkemykset totuudesta?"

"Sitten täytyy vain puhua siitä."

Adrian nyökkäsi muttei vaikuttanut täysin tyytyväiseltä. 

"Kenellä on viimeinen sana?" hän kysyi ja puhalsi pitkän savuvanan kohti kattoa.

"Tarinalla."

Melkein tosi tarina on hyvä, ei siitä pääse mihinkään. Jos kirjaa lukee ahmien - vaikka sitten ärsyyntyneenäkin - niin kirjassa on takuulla onnistuttu. Erityisesti loppu toimii.

Jos haluat lukea väkivallattoman dekkarin, jossa jännitys ei ole tärkeässä roolissa, lue tämä. Jos kuitenkin haluat menevää ja vauhdikasta, ehkä selkäpiitä karmivaakin menoa, jätä Melkein tosi tarina siinä tapauksessa hyllyyn.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 32. kirjassa käydään koulua tai opiskellaan. 

• Lukuneuvoja, jonka mielestä kirja on "mukavalla tavalla epätyypillinen jännitysromaani". 
• Kirjallisia-blogin Tomi, jonka mielestä Melkein tosi tarina on loistava kirja. 
• Anneli, joka kirjoittaa Annelin lukuvinkit -blogissaan, että kirja sopii kevyeksi kesälukemiseksi.