Kosmos, 2020. 187 sivua. 

Emmi-Liia Sjöholmin esikoisteos Paperilla toinen on aiheuttanut valtavasti keskustelua ainakin blogimaailmassa ja Instagramin puolella. Minä kiinnostuin siitä ensimmäisen kerran, kun Mitä luimme kerran -blogin Laura kirjoitti kirjasta valtavan kauniisti. Laitoin kirjan varaukseen kirjastosta, päätyen ehkä sijalle 150.

Kun Instagramin puolella alkoi sadella vastaan kriittisiä arvioita, joissa kirjaa ei enää ylistettykään, kiinnostukseni kasvoi sellaisiin mittasuhteisiin, että luin elämäni ensimmäisen e-kirjan. En malttanut odottaa kunnes olisin saanut kirjan kirjastosta. Oli päästävä heti keskusteluun mukaan.

- 

Paperilla toinen on kirja, jota kustantaja kehuu melkoisin ylisanoin. Kosmoksen mukaan teos "häikäisevän taitava" ja "aseistariisuvan avoin". Kustantaja kuvailee kirjaa tarinaksi naiseudesta ja äidiksi kasvamisesta. Tekstiin muistetaan listata, että Sjöholm teki abortin 14-vuotiaana ja tuli äitipuoleksi parikymppisenä.

Romaani on autofiktiota eli se ammentaa Sjöholmin omasta elämästä. Minkä verran on totta ja mikä ei, sitä ei lukija tiedä, muttei se mielestäni ole tässä kirjassa kovin oleellistakaan.

Kirja liikkuu useissa aikatasoissa: lapsuudessa ja nuoruudessa, parikymppisen äitipuoliajassa sekä nykyhetkessä, jossa ollaan tulossa äidiksi ja lopulta ollaan äiti. Rakenne on hyppelevä, moni on kritisoinut sen vaikeutta. Minulle se sopii ja vahvistaa tunnetta siitä, että kirjailija kertoo muistoja, jotka eivät todellisuudessakaan etene kovin kronologisesti.

Sjöholm kirjoittaa ilmavasti ja irtonaisesti. Paljon päälauseita, nopeita väläyksiä, jopa listamaisuutta. Minä pidän siitä. Se korostaa elämän etenemistä, niitä muistoja, joista jo mainitsin.

Kasvoin vuoden aikana kolmetoista senttiä. Keväällä hyppäsin korkeutta paremmin kuin kukaan luokkamme pojista. Yksi heistä huusi kerran, että näytä tissit. Huutelun takia hyppyni epäonnistui ja tiputin puomin. Se tuntui ikävältä selän alla, enkä enää koskaan hypännyt korkeutta. 

Paperilla toinen oli minulle todella ristiriitainen lukukokemus. Pidin siitä ajoittain todella paljon. Nautin tyylistä, jota edellä kuvasin. Pidin kovasti Sjöholmin kuvauksesta naiseksi kasvamisesta: ajoittain löysin siitä myös asioita, joihin pystyn samaistumaan. Nautin siitä, miten Sjöholm kuvasi äidiksi tuloaan ja äitiyttään, ja erityisesti pidin monista kohdista, joissa hän kertoi elämästään äitipuolena "Pojalle".

Moni asia tässä kirjassa ei kuitenkaan ollut minua varten. Tunnen itseni kukkahattutädiksi, mutta en vain ymmärrä kirjan seksikeskeisyyttä. Seksistä ja seksuaalisuudesta puhutaan suoraan ja ronskisti, pannaan kaikkiin ruumiinaukkoihin, turhaan peittelemättä ja kaunistelematta. Tuntuu siltä, että nykyään on tosi in, että nuori nainen kirjoittaa rohkeasti seksistä ja seksuaalisuudesta. Onhan se hyväkin, kyllä, ei asioita tarvitse peitellä. Itse kuitenkin koen, että se vie tässä kirjassa huomiota monilta muilta, ainakin itseäni enemmän kiinnostavilta asioilta. Naiseksi kasvamiselta, äitiydeltä - jotka ovat mielestäni kirjan parasta antia.

Ei se tee kirjasta rohkeaa ja avointa, että kerrotaan anaaliseksin aikana hiertävästä tamponin narusta tai masturboinnista kesken työpaikan ryhmämeditaation.

Toisaalta, vaikka en pidä kirjan seksikeskeisyydestä, se tuo kirjan tarkasteluun kiinnostavan näkökulman: teoksessa kun se seksi ei ihan aina näyttäydy kovin positiivisessa valossa. Sillä käydään kauppaa puolison kanssa, seksiin suostutaan, koska niin vain kuuluu tehdä ja sillä saadaan hyväksyntää. Onko se se asia, jota tällä halutaan sanoa?

Ja ne kaikki aikuisenakin kohtaamani kasvot ovat yhtäkkiä edessäni tunnistusrivissä. Ne kilteimmätkin, jotka ovat painuneet murjotukseen. Sanovat, että höh, he olisivat niin kovasti halunneet seksiä, enkä minä ole viitsinyt sitä heiltä kieltää, en ole kestänyt sitä katsetta, joka kysyy, enkö olekaan riittävä ja haluttava. Minähän olen sanonut pitäväni seksistä ja minähän olen jo mennyt paikalle. Ja sitten jälkeenpäin he sanovat, että älä ulkoista itseäsi tästä tilanteesta, sinäkin halusit tulla tänne. 

Täytyy sanoa, että Kosmos on onnistunut kirjan markkinoinnissa. Paperilla toinen on aikaansaanut valtavasti keskustelua, mikä on tietysti positiivista. Kirjaa luetaan ja siitä puhutaan. Onnistunut esikoinen, vaikkei täysin minun kirjani ollutkaan. 

Soitan neuvolaan ja kerron olevani raskaana. Hoitaja onnittelee minua ja kysyy, onko se ensimmäiseni. On kyllä, tämä on esikoiseni. 
"Täältä tiedoista löytyy tällainen raskaudenkeskeytys. Tämä on siis sinun toinen raskautesi."
"Ai?"
"No, henkisesti ehkä ensimmäinen, mutta paperilla toinen."
Puhelun päätteeksi saan ajan neuvolapsykologille.

-

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii ainakin kohtiin:
7. Kirjassa rikotaan lakia
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
45. Esikoiskirja
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

-

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

• Aina joku kesken -blogin Tani, jonka mielestä kirja on voimakas teos kasvamisesta tytöstä äidiksi. 
• Tuijatan kulttuuripohdintoja -blogin Tuijata, joka hänkin joissain kohdissa miettii, onko hänen pakko tietää tämä kaikki. 
• Helmi Kekkonen, jonka mielestä kirjassa on ehkä eniten kyse omista rajoista.