Siltala, 2014. 160 sivua. 

Voi Helmi. On ihan käsittämättömän ihana ja kummallinen tunne, kun jonkun kirjailijan teokset vaan ovat aina yhtä hienoja, menevät täysillä tunteisiin ja vetävät omaan maailmaansa. Koskettavat ja ihastuttavat, jollain sellaisella omituisella tavalla, jota ei voi oikein sanoin kuvailla.

Olen lukenut Helmi Kekkoselta kolme kirjaa: Vieraat oli ensimmäinen - erittäin hyvä, mutta sen kanssa vielä vähän totuttelin. Sitten tuli Olipa kerran äiti - yksi viime vuoden parhaista lukemistani, ja nyt tämä muutama vuosi sitten julkaistu Suojaton, joka todisti, että Kekkonen on aivan mielettömän taitava ja hänen tuotantonsa juuri minulle sopivaa.

Suojaton kertoo Hannelesta ja Isasta, äidistä ja tyttärestä, joiden välit ovat hankalat. Isa on tyttö, joka kavahtaa kosketusta eikä puhu, ei ainakaan samalla tavalla kuin muut.

Sade, perhonen, uni, veli. 
Sateen alku oli aina nouseva, veljen laskeva, perhosen ärrä pyörähti kielen päältä pehmeänä. 
Sanat putoilivat tytöstä kuin vesipisarat. Yksitellen, varoittamatta, vailla mitään järjestystä. Eilen sade tarkoitti janoa, tänään Kaita, huomenna perhonen saattaa olla koti. 
Vanhemmat eivät saa Isaan yhteyttä, mutta lääkärit vakuuttelevat hänen olevan ihan normaali.  Hannelea tuskastuttaa, kun tyttö elää omissa maailmoissaan - sellaisissa, joihin muut eivät pääse.

Isa istuu äidin sylissä, tuntee tämän pehmeät rinnat ja lämpimän vatsan, painaa säärensä vasten leveää lantiota, yrittää muotoilla lauseen, edes yhden, joka veisi kysymyksen pois äidin katseesta. Koska Isan sisällä on maailma, kokonainen, hänen omansa. Sanoista ja lauseista vapaa. 

Kun Isa kasvaa, hän haluaa epätoivoisesti tulla nähdyksi ja alkaa hakea huomiota muualta. Ja kyllähän nuori tyttö sitä paikallisesta kuppilasta löytää.

Vetäessään kenkiä jalkaansa Isa käy sen mielessään läpi, kohtaus kohtaukselta, kaiken sen, mitä pian tapahtuu, koska niin on tapahtunut siitä ensimmäisestä kerrasta asti kun hän vastasi miehen katseeseen, tarttui käteen ja sulki ovet perässään, ajatteli että ehkä näin minä hengähdän, ehkä näin minusta tulee näkyvä. 
Ehkä tänä iltana se menee juuri niin. 

Suojaton on tarina erilaisuudesta ja sen vaikutuksista, suojautumisesta ja suojattomuudesta. Teemat ovat vaikeita ja vakavia, ja tarina ajoittain aika rankkakin. Kekkonen käsittelee sitä kuitenkin herkästi ja hienovireisesti, jollain tapaa höyhenenkevyesti.

Teksti on helppoa ja kikkailematonta, kuten Kekkosella tapana on. Se on vähäeleisen kaunista eikä sanoita kaikkea puhki.

Vieraista muistan vahvan tunnelman, ja sellainen on myös tässä kirjassa. Pystyn aistimaan sen pikkukylän fiiliksen, kylän, jossa ei ole mitään. Pystyn aistimaan Hannelen ja Isan kiristyvät välit, perheen kodissa häilyvän synkän pilven, kun Hannele epäilee, että mies pettää, tytärtä ei ymmärrä ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Kekkonen on äärimmäisen taitava loihtimaan asiat eläviksi niin, ettei lukija sitä edes huomaa. Yhtäkkiä sitä toteaa vain olevansa täysin tarinan ympäröimänä.

Olen vaikuttunut, jälleen, siitä miten terävää, tarkkanäköistä ja vaivatonta tekstiä Kekkonen tuottaa. Lukekaa Suojaton, jos ette ole sitä vielä lukeneet.

-

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtiin:
7. Kirjassa rikotaan lakia
46. Kirjassa on sauna

-

Seinäjoen kaupunginkirjaston aikamatkailu-lukuhaasteessa kirja sopii kohtiin:
3. Kirja, jossa on eri aikatasoja
28. 2010-luvulla ilmestynyt tai 2010-luvulle sijoittuva kirja

-

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: