Turkulaisen Pernon lähiön korkein vuokratalo jättää varjoonsa muut Tähkiönkadun talot. Kun yläkerran ryyppyjuhlat valvottavat kuusihenkistä Heiskasen perhettä, herää unelma nousta talossa korkeammalle, sinne, missä valo tulvii katosta. 

Sääntöjä lateleva, punaisen hetekansa vangiksi vajoava äiti muistuttaa kuitenkin, ettei koskaan saa luulla olevansa muita ylempänä. Hanna ei tosin ymmärrä, miten se olisi mahdollista, kun ei ole lähellekään muiden tasalla. Lamaan taittuva 1990-luku saa hänet ihmettelemään: on ihanaa, että koulussa on häntä varten oma pulpetti, mutta keitä ovat luokkatoverit, nuo laihat ja kauniit lapset, jotka tuoksuvat Omo Colorilta?

Atena, 2018. 359 sivua. 

En ehkä osaa sanoa tästä kirjasta mitään puolueetonta. Olen itse kasvanut lapsuuteni Pernossa, tai oikeastaan suurimman osan ajasta Pansiossa, ihan siinä Pernon naapurissa. Muutin Pernoon vuonna 1994, alle neljävuotiaana, ja parin vuoden jälkeen siirryin Pansion puolelle, jossa asuin yli 10 vuotta.

Vaikka elin lähiöelämää Pernossa vajaa kymmenen vuotta myöhemmin kuin Perno Mega Cityn kirjoittanut Noora Vallinkoski ja romaanin päähenkilö Hanna, on kirjan elämä myös minulle tuttua. 90-luvun lapsen silmin Pernon ja sen asukkaiden arki näyttäytyi kovin samanlaisena kuin Vallinkosken kuvaaman 80-luvun lapsenkin.

Hymähtelen kerta toisensa perään, kun kirja palauttaa mieleeni muistoja. Ihan pieniä ja arkipäiväisiä, kuten sen, miten kirjastoon mentiin metsän puolelta rakennuksen takaa tai miten Sikalanmäessä laskettiin seisaaltaan mäkeä. Tai siis en minä laskenut, mutta rohkeammat laskivat.

***

Perno Mega Cityn päähenkilö on Hanna, lähiöperheen lapsi. Kirja alkaa hieman ennen Hannan syntymää ja kestää teini-ikään asti. Hanna asuu perheensä kanssa kaupungin vuokratalossa Tähkiönkadulla, kaupan takana, korkean mäen päällä. Isä on töissä telakalla ja sairastuu syöpään, äiti kamppailee ajoittain pahankin masennuksen kanssa.

Äiti oli hauras. Äiti oli valonsäde pitsiverhon reiässä. Repaleinen varjo joenrannan lehmusten alla. Hämähäkin lanka lyhtypylväässä. Joskus pisarakin oli sille liikaa, ja jos alkaisin kaataa, siinä menisi koko tynnyri. Äiti saattaisi huuhtoutua pois ja särkyä niin pieniksi palasiksi, ettei sitä voinut enää liimata kasaan. Särkyvän äidin kanssa muiden piti olla kestäviä. 

Röntgen-kuvassa oli tahra. Isä oli mennyt sisältä rikki. 

Elämää tarkastellaan Hannan näkökulmasta. Tekstistä huomaa hyvin, että Vallinkoski kirjoittaa itselleen tutusta aiheesta. Hän pystyy hienosti kuvailemaan maailmaa lapsen näkökulmasta, niin, että se tuntuu aidolta. Tunnistan itse niin monia asioita, että tiedän niiden olevan monelle muullekin lähiölapselle tuttuja.

Kun Hanna kasvaa, hän katsoo maailmaa taas hieman eri kulmasta. Aluksi keskeistä on se, kenen kanssa leikitään, mutta jo varsin varhaisessa vaiheessa esiin nousevat luokkaerot: miten porhot asuvat saarilla ja tavallisten ihmisten eteisissä on sanomalehtiä. Jossain vaiheessa on tosi noloa, kun isä tuo tyttärensä Ladalla kouluun. Pansion ala-asteelle meno tuntuu omituiselta, sillä vierekkäin istuvat nyt sekä duunarien lapset ja omakotitaloissa asuvien porhojen jälkikasvu.

Lepalla oli kyky aistia korkeuseroja. Se tiesi yhtä hyvin kuin mekin mihin kerrokseen kukin meistä kuului ja ymmärsi, että ylhäällä asiat olivat paremmin kuin alhaalla. Minä kuuluin pohjakerrokseen. Minulla oli kirpputorivaatteet ja läski maha, eikä koskaan mitään uutta. Pohjakerroksen alla oli vielä yksi kerros. Kellari. Sinne kuuluivat sellaiset lapset, jotka tulivat pissat housuissa kouluun ja joiden pyörätuolissa istuvat isät pakottivat niitä leikkimään heppaa sylissään. 
Kellarikerrokseen kuuluivat ne, joiden ei pitänyt olla edes olemassa. 

Perno Mega City onnistuu hienosti monessa asiassa. Se kertoo hyvin ajasta ja elämästä 80- ja 90-luvuilla. Miten 80-luvulla elettiin nousukautta ja 90-luvulla tuli lama. Se palauttaa mieleen, miten kosmetiikkaa tilattiin Yves Rocherilta ja pyykit pestiin Omo Colorilla. Kirja on ajankuvana oivaltava ja taidokas.

Toisaalta Perno Mega City on erityisen hyvä genressään, lähiöromaanina. Minä entisenä pernolaisena samaistun kirjaan ehkä vielä astetta enemmän kuin moni muu, mutta uskon, että jokainen joskus lähiössä asunut voi tunnistaa kirjasta itsensä tai ainakin naapurinsa. Kirjan ansioksi voinee laskea myös sen, että ihmiset todella ovat itsensä kirjasta tunnistaneet - ainakin omasta mielestään. Helsingin Sanomat kirjoitti nimittäin lokakuun lopussa, että romaani joutui poliisin tutkittavaksi, koska pernolaiset tunnistivat siitä itsensä. Kirjailijan mukaan kirja ei kerro todellisista henkilöistä.

Minut lähetettiin kesäleirille vanhaan pappilaan.
Leirillä oli lapsia, joiden kesä oli tallella. Se oli pehmeä matto niiden jalkojen alla, viltti johon kääriytyä illan viiletessä. 
Minun kesässäni oli reikä ja minä putosin sen läpi. 
Putosin ja putosin. 

Kaiken muun lisäksi kirja on kirjoitettu mielettömän hienosti. Noora Vallinkosken teksti on lakonista ja toteavaa, mutta myös kekseliästä ja rikasta. Vallinkoski ujuttaa tekstiinsä vertauskuvia - sellaisia, joita en ole koskaan aiemmin nähnyt. Mielikuvitusta ei tältä esikoiskirjailijalta puutu.

Emma tuhersi itkua läksyjensä äärellä. Laskeminen oli sille hankalaa. Yritin auttaa, mutta kärsivällisyyteni oli harva kudelma, jonka aukoista riita kömpi sisään. 

Mikään hilpeä kirja Perno Mega City ei ole. Se on täynnä kurjia ihmiskohtaloita, ahdistusta, kateutta, pissanhajua rappukäytävässä ja oksennusta vaatteissa. Toisaalta se on täynnä sisarrakkautta, yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä. Huonojen hetkien joukossa on myös paljon hyviä.

Kevät löi. Se sokaisi ja lävisti. Riisui ja ahavoitti. Se marssitti sulamisvedet katoilta viemäreihin ja poltti lumen alta paljastuneet ruohikot keltaisiksi. Se käänsi katseensa ihmisten puoleen ja antoi heille heidän elämänsä takaisin. 

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

• Leena Lumi, jonka mielestä Perno Mega City on sanojen juhla, joka huutaa lukemaan tarinansa. 
• Tuijata, joka hänkin tunnistaa kirjasta itsensä - vaikka se on mahdotonta. 
• Kirjasähkökäyrä-blogin Mai, joka kiinnitti kirjassa huomiota erityisesti mielenterveysongelmien käsittelyyn.