Murharyhmäetsivä Carl Mørck oli kiistämättä yksi Kööpenhaminan parhaista poliiseista, kunnes sai osuman luodista työtehtävässä. Samassa kahakassa kuoli hänen läheinen kollegansa ja toinen haavoittui. Töihin palannut, itsesyytösten kanssa painiva Mørck kärsii motivaation puutteesta, ja kollegatkin alkavat saada hänestä tarpeekseen. Mørck nimitetään uuden Osasto Q:n johtajaksi tehtävänään selvittää vanhoja rikoksia poliisilaitoksen kellariin sysätyssä toimistossa. Avustajakseen hän saa omalaatuisen mutta erittäin innokkaan Hafez el-Assadin.

Ensimmäinen selvitettävä tapaus on viisi vuotta sitten jäljettömiin kadonnut poliitikko, nuori ja kaunis Merete Lynggaard. Hänen katoamistaan on vuosien mittaan epäilty milloin murhaksi, milloin itsemurhaksi tai tahalliseksi katoamiseksi, mutta Mørck saa pian huomata totuuden olevan taruakin ihmeellisempää…

Gummerus, 2012. 437 sivua. 
Alkuteos Kvinden i buret, 2007. Suomentanut Katriina Huttunen. 

Tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin Osasto Q -sarjan aloittava Vanki ehti olla pitkään lukulistallani, ennen kuin pääsi lukuun asti. Olin kuullut kirjaa verrattavan Jo Nesbøn Harry Hole -sarjaan, ja vaikka pidänkin kyseisestä sarjasta, en ollut kaivannut viime aikoina tämän tyylistä luettavaa.

Nyt oli kuitenkin sopiva aika menevälle jännityskirjalle, ja Vanki täytti sen tilauksen paremmin kuin hyvin.

Adler-Olsen heittää lukijan heti keskelle karua tilannetta. On vanki, joka ei tiedä kuka hänet on vanginnut, mutta joka päättää ettei aio lannistua.

Hän makasi pitkään ihan hiljaa. Häntä itketti, mutta hän päätti olla itkemättä. Mikäli hänen vanginvartijansa kuulisivat hänet, he käsittäisivät väärin. He luulisivat, että hän oli antamaisillaan periksi, mutta ei hän ollut. Päinvastoin. --
Jonakin päivänä hän kyllä pääsisi pois. 

Kirjan päähenkilö on Carl Mørck, joka vetää uutta Osasto Q:ta. Osastosta puhuminen on tosin hieman liioiteltua, sillä se koostuu Mørckin itsensä lisäksi hänen siivooja-avustajastaan, Syyriasta Tanskaan turvapaikanhakijana tulleesta Assadista, ja sijaintikin on poliisitalon kellarissa.

Osaston tehtävänä on selvittää vanhoja rikoksia, mutta Mørckia rikosten selvittäminen ei huvittaisi. Hän istuisi mieluiten jalat pöydällä polttamassa tupakkaa, sillä epäonnistunut työtehtävä on vielä tuoreessa muistissa. Mørck tuntee syyllisyyttä siitä, että yksi hänen kollegoistaan kuoli ja toinen makaa halvaantuneena sairaalassa.

Innokas avustaja Assad saa Mørckiin kuitenkin liikettä ja kaksikko osoittautuu varsin tehokkaaksi tiimiksi.

[Carl Mørck on Assadin kanssa kuulustelemassa mahdollista todistajaa.]
"Hän siis oli matkoilla sinä iltana?"
Tässä kohtaa Assad pudisti päätään. Hemmetin ärsyttävää, miten paljon se mies tiesi. 
"Ei, Merete oli ollut ulkona syömässä."
"Vai niin. Tiedätkö kenen kanssa?"
"Ei, en tiedä."
"Ehkä se lukee raportissa, Assad?"
Assad nyökkäsi. --
Raportissa oli näköjään paljonkin sellaista, mitä Carl ei tiennyt. 

Vanki on varsin perinteinen jännäri, mutta se toimii hyvin. Kirja etenee kahdessa tasossa: ollaan nykyajassa, jonka päähenkilö on Carl Mørck, ja menneisyydessä, jonka päähenkilö on poliitikko Merete Lynggaard. Mørckin osuudet keskittyvät Lynggaardin tapauksen selvittämiseen: päättelyyn poliisiasemalla, ihmisten kuulusteluun ja lopussa sitten reippaampaan toimintaan.

Rikoksen selvittäminen on kirjassa tärkeimmässä roolissa ja ihmissuhteille jätetään melko vähän tilaa. Niiden saralta kiinnostavinta on tässä kirjassa Mørckin ja hänen avustajansa välinen suhde, sillä Assad on aivan hulvaton ja rakastettava hahmo.

Vanki ei ole jännäreitten kevyimmästä päästä, sillä vaikka se on nopealukuinen ja menevä, se on aika ahdistava ja epämiellytävä. Kirjassa ei karteta myöskään väkivaltaa, joskin se on tässä kirjassa pääosin henkistä laatua.

Jussi Adler-Olsen taitaa kuitenkin tarinat. Henkilöistä alkaa pitää ja heidän puolestaan jännittää. Toisin kuin monissa muissa jännityskirjoissa, itse en ainakaan tämän kirjan kohdalla kokenut lainkaan kiinnostavimmaksi asiaksi sitä, kuka se pahis lopulta on. Se oli sivuseikka - halusin vain tietää, miten henkilöille käy.

Tämä lupaa hyvää kirjasarjan seuraaville osille, sillä hyvät henkilöt kantavat pitkälle. Sarja onkin ollut menestys ainakin Tanskassa ja suomeksikin kirjoja on ilmestynyt jo useita, joten minulle riittää vielä paljon luettavaa.

Entä se vertaus Nesbøn Harry Hole -sarjaan? Ymmärrän vertauksen, mutta tämän yhden kirjan perusteella saatan jopa innostua näistä enemmän. Harry Holessa en pidä siitä, miten huonosti henkilön asiat ovat. Mørckissa on jotain etäisesti samaa, mutta ainakaan tämän ensimmäisen osan perusteella asiat eivät vielä ole ihan yhtä pahalla tolalla.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: