Kolumbialaisen Melba Escobarin rikosromaanin tapahtumat sijoittuvat bogotalaisen hienostoalueen kauneussalonkiin. Karen on yksi salongin parhaista työntekijöistä, mutta hän tekee muutakin kuin poistaa asiakkaiden ihokarvat tai levittää heidän kasvoilleen mutanaamioita. Karen tietää asiakkaistaan kaiken – kenellä on silikonirinnat, kuka vietti pitkän viikonlopun Miamissa rakastajansa kanssa ja kuka aikoo ottaa avioeron miehestään. Hoitojen lomassa Karenille uskoutuvat psykoanalyytikko, kongressiedustajan vaimo ja tunnettu TV-juontaja. 
Asiat saavat kuitenkin vakavamman käänteen, kun yhden asiakkaan teini-ikäinen tytär löydetään murhattuna ja käy ilmi, että Karen on yksi tytön viimeisenä nähneistä ihmisistä.

Aula & Co, 2018. 262 sivua. 
Alkuteos La Casa de la Belleza, 2015. Suomentanut Taina Helkamo. 

Nappasin Melba Escobarin Kauneussalongin kirjaston uutuushyllysä kauniin kannen perusteella. Kirjan nimi ja kannen saatesanat "manikyyrejä, mutanaamioita ja murhia" toivat mielikuvan kevyehköstä, naisille suunnatusta dekkarista. Samaan viihteelliseen suuntaan ohjaili myös teksti kirjan takakannessa.

Kuinka väärässä olinkaan.

Kaikki on hirvittävän sekavaa, nämä lapsinaiset saavat minut hämmentymään, ahdistumaan ja ajattelemaan kaikkea sitä, mikä on rikki ja vialla tässä maassa, jossa naisen arvo määritellään sen mukaan, minkä kokoinen takapuoli, miten pyöreät rinnat ja kapea vyötärö hänellä on. 

Tästä kirjasta on nimittäin kepeys kaukana. En muista vähään aikaan lukeneeni mitään näin ahdistavaa ja epämiellyttävää. Kirjan päähenkilö Karen on surullinen tapaus. Hän on lähtenyt kotikonnuiltaan Bogotaan tienaamaan rahaa ja jättänyt nelivuotiaan poikansa äitinsä hoiviin. Bogotassa kaikki on kuitenkin likaista, vaarallista ja ankeaa. Vaivalla tienatut rahat varastetaan, vuokraisäntä raiskaa ja sen jälkeen Karenin elämä alkaakin luisua pitkin pitkää ja jyrkkää alamäkeä.

Ei mene hyvin muillakaan. Kauneussalonki on täynnä rikoksia, niiden peittelyä, raiskauksia, murhia, prostituutiota, korruptiota ja ennen kaikkea naisten huonoa kohtelua. Kirjassa ei taida olla yhtään naista, jolla olisi asiat hyvin.

Hän ajatteli, kuinka moni nainen koki pilanneensa elämänsä yrittämällä miellyttää jotakuta toista, tekemällä asioita vain jotta muuta näkisivät heidän tekevän niin, ei niinkään siksi että nauttisivat niistä tai haluaisivat tehdä niin. 

Kirja on kiinnostava kuvaus kolumbialaisesta elämästä, mutta minua lukijana jää vain mietityttämään, onko elämä Kolumbiassa oikeastikin näin karua ja kamalaa kuin millaisena se kirjassa esitetään. Kauneussalongin takakannessa sanotaan, että maassa "oikeus kuuluu niille, joilla on varaa maksaa siitä", ja näin se valitettavasti taitaa olla.

Kauneussalongin lukeminen tökkii myös rakenteen puolesta. Kirja on sekava. Se alkaa minäkertojalla, jonka luulen olevan takakannessa mainostettu Karen. Nopeasti minulle selviää, ettei kertoja olekaan Karen vaan psykoanalyytikko Claire. Jossain kohtaa minäkertoja onkin Lucia ja viimeisessä luvussa taas Karen. Tämän ei pitäisi haitata, mutta jostain syystä tässä kirjassa se minua haittaa. Ehkä kaikki tulee vain liian yllättäen, eikä lukijalle anneta tarpeeksi vihjeitä sen tulkitsemiseen kuka puhuu. Vihje voi olla tekstin sisällä, se voi olla fontin muutos, esim. kursivointi, tai jokin muu. Nyt sellaista ei joko ole, tai se jää  minulta huomaamatta.

Sekavuutta aiheuttavat myös useat aikatasot, joka on nykyään trillereissä enemmän sääntö kuin poikkeus. Kauneussalongissa aikatasoja on kuitenkin liikaa, eivätkä ne tunnu loogisilta. Varsinkin kirjan alussa olen monta kertaa täysin hukassa. Lopussa palaset alkavat nivoutua paremmin yhteen, joten sekavuus ei tunnu enää niin pahalta.

- Mutta jollei heillä ole todisteita, eiväthän he voi häntä syyttää, vai voivatko?
- Kyllä voivat. Jotta ihminen voidaan passittaa vankilaan, tarvitaan kolme asiaa: syy, motiivi ja mahdollisuus. He ovat jo rakentaneet jutun sen pyhän kolminaisuutensa ympärille. Ja niin korruptoituneita kuin virkamiehemme ovat, en ihmettelisi, jos jostain ilmaantuisi jokin todistekin. 

Kauneussalonki ei ole huono kirja. Se on karua mutta kiinnostavaa luettavaa, kuvaus vallankäytöstä epätasa-arvosta ja korruptiosta, mutta itselleni se oli turhan ahdistavaa ja negatiivista, varsinkin sen jälkeen, mihin suuntaan kansi minua johti. Jos olisin osannut odottaa tämäntyylistä kirjaa, olisin lukenut sen jossain muussa tilanteessa kuin nyt, kun halusin rentoutua mökillä raskaan työviikon jälkeen. Siinä tapauksessa olisin todennäköisesti myös pitänyt kirjaa parempana kuin millaisena sitä nyt pidin.

Kauneussalonki laittaakin minut pohtimaan sitä, miten suuri rooli kirjan kannella ja sen takakannen tekstillä on. Suurin osa lukijoista ostaa kirjan tai lainaa sen kirjastosta ilman sen suurempia ennakkotietoja. Kirja napataan mukaan, koska sen kansi näyttää kivalta, nimi kuulostaa kiinnostavalta tai takakannen teksti houkuttelee. Jos kansi ja takakannen teksti johtavat harhaan, tulee pettymyksiä, kun kirja ei ollutkaan sellainen kuin sen odotti olevan. Hyvän kannen tekeminen on vaativa laji.

Kauneussalonki on palkittu Kolumbiassa vuoden parhaana romaanina 2016.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: