Sarah Lotz: Kolme

17.39


12. tammikuuta tullaan muistamaan nimellä "Musta torstai". Neljä selittämätöntä lento-onnettomuutta eri puolilla maapalloa, vain tunnin sisällä toisistaan. Ennennäkemättömän tragedian keskellä havaitaan pian ihme: kolme eloonjäänyttä. Yksi lapsi, kolmesta eri koneesta. Koko maailman huomio nauliintuu neljänteen turmakoneeseen, mutta tuhoalue on päiväkausia kaoottinen eikä eloonjääneitä uskota löytyvän.
Samaan aikaan kun kansainvälinen media herkuttelee vuosisadan uutisella, vaikutusvaltaisen uskonlahkon lopunajan julistus leviää Teksasista kulovalkean lailla. Lapset eivät pelastuneet sattumalta. Heillä on tarkoitus - ja neljäs lapsi kyllä löytyy. 

Karisto, 2014. 494 sivua. 
Alkuteos The Three, 2014. Suomentanut J. Pekka Mäkelä. 

Minulle Kolme oli raskas kirja. Se ei ollut sitä niinkään sisältönsä takia, vaikka näin ehkä voisi luulla. Raskaaksi kirjan teki sen muoto. Kirjan sisällä on nimittäin kokonainen kirja, "Musta torstai" joka muodostuu kuvitteellisen toimittajan tekemistä haastatteluista. Ääneen pääsevät viranomaiset, silminnäkijät, omaiset, eloonjääneiden perheet ja kaikki ne muut ihmiset, jotka liittyvät neljään mystiseen lento-onnettomuuteen.

Haastattelujen lisäksi kirjaan on ujutettu muun muassa uutisia, chat-keskusteluja ja japanilaisen keskustelupalstan viestienvaihtoa. Nautin näistä keskusteluista, sillä ne keventävät muutoin puuduttavantuntuista tekstiä. Tekstistä on dokumentaarisen tyylin avulla varmaankin haluttu todentuntuisempaa, mutta minulle se tekee siitä vain raskaan.

Raskaaksi Kolmen tekee myös sen suuri henkilöjen ja tapahtumapaikkojen määrä. Koska lento-onnettomuuksia tapahtuu maailmassa yhtäaikaa  neljä, on tapahtumapaikkoja ja henkilöitäkin nelinkertainen määrä. Se tekee lukemisesta varsinkin alussa hieman väsyttävää.

Kolme on kuitenkin kiinnostava. Vaikka lukeminen on raskasta, ahmin sivuja reippaaseen tahtiin. Haluan tietää mitä tapahtuu. Kannen perusteella odotan kauhua ja yliluonnollisuutta, mutta en ole ihan varma siitä, mitä lopulta saan. En ainakaan puhdasta kauhua, enkä koe pelkääväni kirjaa lukiessani. Yliluonnollisuutta on, ehkä - lukijan tulkinnasta riippuen.

Kolme on siitä kiinnostava kirja, että se jatkuu netissä. Nettisivulle thethreebook.com on koottu fiktiiviisiä uutisia, todistajanlausuntoja ja muuta materiaalia, jotka tukevat kirjan tarinaa. Idea on hyvä, vaikka minä henkilökohtaisesti en oheismateriaalista tämän kirjan kohdalla jaksakaan innostua.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Iltaluvut-blogin Mikko, joka myös kritisoi kirjan mukadokumentaarista lähestymistapaa.
  • Taikakirjaimet-blogin Raija, jolle Kolme oli pettymys.
  • Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika, jonka mielestä kirjan kikkailu koitui sen kohtaloksi .

You Might Also Like

0 comments