Dani on menettänyt paljon, muttei ole koskaan lakannut toivomasta. Kun tyttöystävä jättää hänet, hän matkustaa Caprille, maagiselle saarelle, minne päätyi jo kerran nuoruudessaan. Paitsi vastauksia kysymyksiinsä hän etsii erästä kadonnutta poikaa. Kuten niin monta kertaa ennenkin, Dani on varma että lopulta löytää etsimänsä. Kohdatessaan menneisyytensä hän alkaa pohtia elämäänsä, rakkautta ja niitä asioita, joilla todella on merkitystä.

Bazar, 2014. 152 sivua. 
Alkuteos Si tú me dices ven lo dejo todo... pero dime ven, 2011. Suomentanut Satu Ekman.

Mika ihana, sympaattinen, valoisa ja elämäniloinen pieni kirja!

Albert Espinosan Pyydä luokse sun oli alkuvuoden iloisin yllätys. Lainasin sen kirjastosta oikeastaan sattumalta: sen värikäs kansi kiinnitti huomioni, ja täytyy muuten sanoa, että kansi on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella toimiva.

Kannen jälkeen innostuin kirjailijan kotimaasta, sillä Espanja-kohta oli maahaasteessani vielä täyttämättä. Kolmas kiinnostusta herättänyt asia oli kirjan pituus - tykkään lukea tällaisia lyhyitä kirjoja säännöllisesti pidempien teosten välissä.

Kovin suuria odotuksia en kirjan sisällölle asettanut, mutta tämähän oli ihan loistava. Pyydä luokse sun on pieni kirja, mutta tiiviissä paketissa on paitsi paljon kaunista ja ihastuttavaa, myös asiaa ja ajateltavaa.

Kunpa yrittäisimme aina ymmärtää muita ennen kenenkään tuomitsemista. Ja kunpa ihmiset kykenisivät kertomaan rehellisesti elämäntarinansa, jotta voisimme arvostaa ja ymmärtää heitä. 
Kirja kertoo yksityisetsivänä työskentelevästä Danista, joka menettää tyttöystävänsä ja lähtee Italiaan Caprin saarelle etsimään kadonnutta poikaa. Pojan etsimisen lomassa Dani tulee etsineensä vastauksia elämänsä suuriin kysymyksiin.

Albert Espinosa on rakentanut tarinansa hauskasti. Dani kertoo elämäänsä lukijalle, ja välillä ollaan nykyhetkessä, välillä muistellaan menneitä. Tarina hyppii ajasta toiseen samalla tavalla kuin ihminen, joka livetilanteessa tarinaa kertoisi: välillä mieleen tulee jotain, jolloin eksytään sivuraiteille, ja sitten taas palataan aikaisempaan asiaan. Ollaan hyvin lähellä sitä, että teksti muuttuisi sekavaksi, mutta niin ei kuitenkaan käy. Espinosa tietää, missä raja kulkee.

Muistoissa parasta on se, että niihin voi palata milloin haluaa, niitä ei kukaan voi riistää eikä ryöstää pois. 
Hienointa on ehkä se, että aina kun muistoon palaa, se on erilainen. 
Ja jos muisto on erilainen, silloin on muuttunut itsekin, sillä meidän juuremme ovat muistoissa, ja kun juuret muuttuvat, muuttuu myös runko. 

Albert Espinosa kirjoittaa eteenpäin soljuvaa tekstiä, joka on helppoa ja ytimekästä. Vähillä sanoilla sanotaan paljon. Kirjan luvut on nimetty sympaattisesti. Kirjasta löytyvät muun muassa Rakastaa-verbi taipuu vain menneessä aikamuodossa, Jätän kaiken... ja tulen ja Tässä maailmassa tunteita kannattaa teeskennellä. Tällaisia nimettyjä lukuja muuten näkee enää harvoin.

Kansipaperissa kirjaa kuvataan hellyttävän absurdiksi, pieneksi hyvän mielen tarinaksi. Sitä se todella on. Kirjan lukee parissa tunnissa, mutta ne tunnit tuovat kasvoille hymyn. Tämä kirja on täynnä toivoa ja elämäniloa.

Siirryin terassille, jolta oli huikaiseva näköala lähes koko rannikolle. 
En ollut huomannut, että olimme kiivenneet niin korkealle. 
Elämässä tapahtuu joskus samalla tavalla. Vaikea nousu saa unohtamaan, että menee koko ajan eteenpäin ja ylöspäin. 

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: