Harri Lind: Timo Nurmos - Tähtien tekijä

19.36


Suomen Hevosurheilulehti, 2018. 187 sivua. 

Jokainen raviurheilua seuraava tietää Timo Nurmoksen, tuon pohjoisesta kotoisin olevan miehen, joka vaikuttaa nykyään ravivalmentajana Ruotsissa. Tätä kirjoittaessa Nurmoksen valmennettava Readly Express on juuri sijoittunut kolmanneksi maineikkaassa Prix d'Ameriquessa - kilpailussa, jonka sama hevonen voitti vuotta aikaisemmin.

Nurmos on valittu vuoden valmentajaksi Ruotsissa, hänen valmennettavansa ovat voittaneet lukuisia ikäluokkakilpailuja ja muita suurkilpailuja sekä Suomessa että Ruotsissa. Mies on siis totisesti kirjansa ansainnut.

Joku sanoo, että hyvä hevonen tekee hyvän valmentajan, mutta se on juuri toisin päin. Ainakin minut on valmentajaksi tehnyt huonot hevoset. Siihen on vaadittu todella monta huonoa hevosta. Hyvällä hevosella pääsee tiettyyn tasoon kuka vain. 

Hevosurheilu-lehden toimittajana tunnetuksi tullut Harri Lind on koonnut Timo Nurmoksen elämän ja ajatukset varsin perinteiseksi elämäkerraksi. Kirjassa Nurmos kertaa elämänkulkuaan pikkupojasta nykyhetkeen asti: miten tie vei Torniosta monille eri talleille ja lopulta Ruotsiin. Matkan varrella käydään läpi tärkeitä hevosia, tärkeitä voittoja, ja muita sattumuksia uran varrelta.

Timo Nurmos - Tähtien tekijä on sen kohteen ansiosta kiinnostava teos. Nurmos on mielenkiintoinen henkilö, ja niin hyvin menestynyt, että hänessä olisi voinut olla aineksia vähän suuremmallekin yleisölle tehdylle kirjalle. Tämä teos on kuitenkin suunnattu vahvasti raviurheilua jo tunteville lukijoille. Kirjassa vilisee runsaasti hevosten ja ihmisten nimiä, ja jos lukija ei ole seurannut lajia tiiviisti, voi nimien paljous tuntua puuduttavalta. Nimiä vain putoilee, eikä niitä välttämättä avata sen enempää. Lajia seuraavalle nimet toki ainakin useimmiten avautuvat.

Timo Nurmos on itse kirjan kertoja. Hänen persoonansa tulee tekstistä hyvin esille, ja kirja maalaa kuvan vaatimattomasta ja työteliäästä miehestä, joka asettaa hevoset aina etusijalle.

Välillä sitä luulottelee, että ymmärtää hevosen ajatusmaailman täysin, mutta sitten tuleekin taas aivan uudenlainen. Silloin ihmettelen vain, että ai, niitä voi olla tällaisiakin. Hevosen ajatusmaailman oppiminen on koko elämänkestävä prosessi. Päästä hevosen pään sisälle, se on se vaikein alue. 

Kirjan kieliasu tuntuu ajoittain hieman viimeistelemättömältä. Lauseet ovat paikoin lyhyitä ja töksähteleviä, ja myös viitteitä puutteellisesta oikoluvusta tulee jonkin verran vastaan. Kokonaisuutena kirja on kuitenkin helppolukuinen, ja tekstin väliin sijoitellut suuret värikuvat kuvateksteineen tuovat lisäarvoa.

Suosittelen ravi-ihmisille: lukukokemuksena ei erikoinen, mutta sisällöltään mielenkiintoinen.

Jos ihmiset pitäisivät yhtä hyvää huolta toisistamme kuin me pidämme hevosista, niin maailmassa ei olisi ongelmia. 

***

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 37. Pienkustantamon julkaisu.

Käy myös kohtiin:
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

You Might Also Like

0 comments