Venlan uudesta alusta on pian vuosi. Kodiksi ja majataloksi ostettu vanha kansakoulu on edelleen rakas, vaikka sisua koetellaan talvella, kun putket jäätyvät, hiiret puskevat sisään ja sähkölasku hirvittää. 

Elämänmuutoksestaan blogia kirjoittanut Venla saa idean: hän alkaa julkaista videoita YouTubessa. Paitsi että eksä-Henri tästä entisestään pillastuu, yllättyy Venla itsekin aiheuttamastaan turbulenssista. Samaan aikaan sydänystävä Johanna haikailee vauvaa, ja niin naapurin seitsemänkymppinen Ilona kuin viisitoistavuotias Eedla-tytärkin löytävät rakkauden. Venlan oma rakkaus Jörniin joutuu sen sijaan jälleen koetukselle. 

Karisto, 2018. 242 sivua. 

Majatalo Villa Venlasta kertovan romanttisen viihdesarjan ensimmäinen osa Pientä fiksausta vailla oli mieleeni, kun luin kirjan alkuvuodesta. Se oli rehellistä hömppää, mutta hyvää ja raikasta sellaista. Odotin siis innolla sarjan seuraavaa osaa, mutta valitettavasti jouduin hieman pettymään. Yösähköä ei nimittäin yltänyt täysin samalle tasolle sarjan avausosan kanssa.

Kiinteistönvälittäjästä majatalonpitäjäksi hypyn tehnyt Venla on elänyt uutta elämäänsä jo vuoden ajan. Edelleen painitaan kuitenkin samojen ongelmien kanssa kuin ensimmäisessä kirjassa. On huoltajuuskiistaa - jälleen, ja muutenkin nipottava ex-mies aiheuttaa harmaita hiuksia. Teini-ikäinen tytär Eedla kokeilee edelleen rajojaan, joskin alkaa hieman rauhoittua. Edellisestä kirjasta tutut kleptomaaninaapurit ovat vaihtuneet uusiin, mutta eipä heistä silti täysin ole eroon päästy.

Ensimmäisestä kirjasta tuttu ihana Jörn on edelleen kuvioissa, mutta rakkauteen alkaa tulla ryppyjä. Lisäksi naapurin Ilonan uusi miesystävä onkin jotain muuta kuin miltä aluksi näyttää.

Yösähköä ei ole missään nimessä huono kirja. Se on ihan okei, ja nautin kyllä sen lukemisesta syksyn pimeinä iltoina työpäivien jälkeen. Kirja on kevyt välipalakirja, jonka lukee nopeasti, mutta mitään kovin uutta ja ihmeellistä se ei tarjoa. Tuntuu vähän siltä kuin olisin lukenut tämän kaiken joskus ennenkin.

Eniten jää kuitenkin häiritsemään se, että kirjassa tapahtuu kauheasti, mutta mitään tapahtumia ei oikeastaan saateta loppuun asti. Kaikki juonikuviot jäävät auki - ilmeisesti sarjan seuraavaa osaa petaamaan. 

Kirjan loputtua jää jopa vähän kurja mieli, sillä viimeisen sivun jälkeen fiilis on aika masentava. Tällaiset kirjat loppuvat yleensä yltiöonnellisesti, tämä ei. Muutenkaan Yösähköä ei ole mitään vaaleanpunaista hattarahöttöä ja romantiikka on tässä kirjassa kohtalaisen pienessä osassa, tai ainakin pienemmässä kuin sarjan avausosassa.