2008
ISBN 978-951-37-5289-7
200 s.

"Hector, harmaa norjanhirvikoira, pelasti miehen karhun kidasta. Alaskanmalamuuttipoikien Önnin ja Sampon ansiosta kolme miestä selvisi hyytävästä tammikuisesta merestä. Belgianpaimenkoira Herkules ajoi nukkuvan perheen yösydännä ulos palavasta talosta. Kahden nyrkin kokoinen chihuahua otti vauvaa uhanneen käärmeen myrkyn vastaan omaan pieneen päähänsä

Sankarikoirat on kunnianosoitus ihmisen parhaalle ystävälle, joka tarpeen vaatiessa on valmis uhraamaan vaikka henkensä ihmisensä puolesta. Kirja on täynnä jännittäviä, ihastuttavia, liikuttavia ja kerrassaan ällistyttäviä tarinoita sekä suomalaisten että maailmalla urheudestaan palkittujen nelijalkaisen ystäviemme sankariteoista. Koiran urheus ei ole koosta eikä rodusta kiinni."

Takakannen teksti kuvaa kirjan sisältöä erinomaisesti. Teos on täynnä toinen toistaan liikuttavampia kertomuksia koirista, jotka pelastavat, auttavat, opastavat, lohduttavat ja parantavat joko oman ihmisensä tai aivan ventovieraan ihmisen. Osa tarinoista on tuttuja ja moneen kertaan kuultuja, osa taas tuntemattomampia. Kiinnostavimpia ovat tietysti suomalaisen koirien ja suomalaisten ihmisten tarinat, joita on myös kuvitettu.

Tositarinoiden lisäksi kirjassa on paljon myös muunlaista faktatietoa koirien älykkyydestä. Olisitko esimerkiksi tiennyt, että Moskovassa kulkukoirat kulkevat metrolla? Ne odottavat metroa rauhassa laiturilla ja kun se saapuu, ne kulkevat ihmisten mukana sisälle. Jos metrossa on tilaa, valloittavat koirat istuimet - jos ei, ne asettuvat lattialle ihmisten jalkoihin. Ja jäävät tietysti pois oikealla pysäkillä.

Kirjassa on myös tietopaketit tarinoissa esiintyvistä koiraroduista. Tietopaketit tarjoavat lyhykäisen historian koiran alkuperästä ja sen lisäksi tietoa siitä, millainen kyseinen rotu on kumppanina. Itse koin nämä rotuesittelyt hieman turhiksi ja hyppelinkin paikka paikoin niiden ylitse.

Sankarikoirat on viihdyttävää ja koskettavaa lukemista, joka varmasti uppoaa ainakin koiraihmisiin. Uskoisin kuitenkin, että eniten siitä saisivat irti ne, jotka eivät koirista juurikaan välitä. Heille moni asia voisi tulla yllätyksenä.

***½

L.A. Candy
2009
suom. Tiina Julin
ISBN 978-952-220-436-3
302 s.

"Los Angeles on kuumia klubeja, söpöjä poikia, designereita... mitä vain. Yhdeksäntoistavuotias Jane Roberts ja hänen bestiksensä, Scarlett, odottava innolla kokevansa kaiken tämän. Ja kun TV-tuottaja haluaa heidät tähdiksi "Sinkkuelämän reality-versioon", he eivät usko onneaan todeksi. Oma show? No ehdottomasti!

Pian Jane on TV:n kuumin tähti ja nauttii VIP-elämästä uusien frendiensä kanssa. Samat ystävät haluavat kuitenkin myös osansa parrasvalojen loisteesta. Kaupungissa, joka on täynnä unelmiaan jahtaavia ihmisiä, Janella ei kestä kauaa tajuta, että kaikki haluavat hänestä jotain, eikä mikään ole sitä, miltä näyttää."

Kirja päätyi luettavaksi kirjaston uutuushyllystä, pelkästään kannen perusteella. Se näytti juuri sopivan tyhjänpäiväiseltä aivot narikkaan -lukemiselta. Sellaista se olikin, mutta kertoimella tuhat. En vieläkään ole varma, oliko kirja päätynyt vahingossa väärälle osastolle, minusta se nimittäin vaikutti enemmän nuortenkirjalta. Ei tämä toisaalta hyvä olisi ollut nuortenkirjanakaan.

Ensimmäinen ongelma on teksti. Kaikki repliikit ovat puhekielisiä ja jotenkin todella, todella epäaitoja. Muutenkin teksti on hyvin yksinkertaista - eikä hyvällä tavalla. Huomaa, että kyseessä on esikoisromaani, mutta luulisi oikoluvunkin jotain kertovan. Vai onko suomennus vain niin huono?

Toinen ongelma, joka varsinkin minua häiritsee suunnattomasti, on sulkeiden käyttö. Yhden aukeaman aikana laskin seitsemät sulkeet. Mielestäni romaaniin vain eivät kuulu sulkeet, ainakaan tässä mittakaavassa.

Kirjan idea on sinänsä ihan kiinnostava, mutta toteutus ontuu surullisen paljon. Osa tapahtumistakin on ihan järkeenkäypiä ja jopa suht mahdollisia, mutta koska juoni kokonaisuudessaan on hyvin kömpelö, eivät nekään tarinaa pelasta. Loppuratkaisu sai suun loksahtamaan auki: ei oveluudellaan tai yllättävyydellään vaan sillä, että kirja loppui kuin seinään. Aivan kuin lopusta olisi puuttunut muutama sivu. Tai kuin kirja olisi tv-sarja: "to be continued"...

Nolla tähteä. Olisihan sen toki jo takakannen perusteella osannut arvatakin...

Humisevan harjun Cathy tykkäsi kirjasta luettuaan sen alkuperäiskielellä. Ehkä kirjan huonous johtuu siis osittain suomennoksesta.

The Girl With Glass Feet
2009
suom. Taina Wallin
ISBN 978-951-796-686-3
393 s.

”Nuori valokuvaaja Midas Crook törmää metsässä harhailevaan, hauraan oloiseen tyttöön, joka ontuu polulla kainalosauvoineen. Midaksen ja tytön ystävyys alkaa hapuillen: Midas välttelee ihmisiä ja Ida eristäytyy säilyttääkseen salaisuutensa. Kun Midas saa selville, että Idan jalat ovat paksua läpinäkyvää lasia, heidän välilleen syntynyt varovainen luottamus uhkaa särkyä.

Salaisuuden paljastuminen sysää tapahtumat liikkeelle: Midas haluaa pelastaa Idan, mutta lasittumisen syytä ei tunneta eikä parannuskeinoa ole. Idan ja Midaksen rakastuminen on yhtä väistämätön kuin Idan muuttuminen lasiksi, ja kumpikin tietää, että aika käy vähiin.”

Ali Shaw’n esikoisteos Tyttö joka muuttui lasiksi on kaunis tarina toivosta ja rakkaudesta, menneestä ja tulevasta, epävarmuudesta ja muistoihin takertumisesta. Tämä aikuisten satu on uskomattoman hieno kokonaisuus, joka koostuu useista tarkkaan hiotuista yksityiskohdista. Se sisältää melkein kaiken, mitä tarinalta vain voi toivoa.

Teoksen kieli on hyvin elävää ja vivahteikasta. Etenkin luontoa ja ympäristöä kuvataan tarkasti – se on erilainen: tummasävyinen ja surumielinen – ja sen voi helposti aistia. Elävän tekstin myötä pääsee itsekin sumuiselle St Hauda’s Landin saariryhmälle, paikkaan, jossa kummallisia asioita voi tapahtua ja pienet, sudenkorennonsiipiset lehmätkin lentävät. Shaw onnistuu kuvailussaan niin hyvin, että selvästi fiktiivisetkin asiat tuntuvat todellisilta.

Hyvin etenevää ja juoneltaan monikerroksista tarinaa ei ole menty pilaamaan liian suurella henkilömäärällä. Kirjassa on vain muutama keskeinen henkilö, joihin pääsee myös tutustumaan paremmin. Myös henkilöiden määrä viestii siitä, että saaret ovat jo lähes autioituneita ja tulevat tulevaisuudessa autioitumaan kokonaan, suossa makaavia lasiruumiita ja kaiken valkoiseksi muuttavaa olentoa lukuun ottamatta.

Päähenkilö Midas on paikoitellen jopa ärsyttäväkin hahmo eristäytyneisyytensä ja omien vääristyneiden ajatustensa kanssa. Lasiksi muuttuva Ida Maclaird taas on ihanan järkevä ja jollain tapaa eleetön tyttö, joka hyväksyy väistämättömän. Ennen sitä hän tekee kuitenkin monta asiaa, jotka tulevat muuttamaan usean ihmisen elämän.

Tyttö joka muuttui lasiksi on tervetullutta vaihtelua aina niin realististen aikuisten romaanien joukkoon. Välillä aikuistenkin on saatava lukea satuja.

”Sinä talvena St Hauda’s Landin syrjäisellä saariryhmällä nähtiin lentävän valkoisia variksia, suosta huhuttiin löytyneen läpikuultavia ihmisruumiita – ja Ida Maclaird muuttui hitaasti lasiksi.”

Teoksesta ovat pitäneet myös muun muassa Helsingin Sanomien Vesa Sisättö ja Kirjaston kummituksen Anu. Elma Ilona Tarinauttisen hämäristä hetkistä antoi vähän kritiikkiäkin.

At First Sight
2005
suom. Terhi Kuusisto
ISBN 978-951-0-37225-8
329 s.

"Kun newyorkilainen tiedetoimittaja kohtaa viehättävän kirjastonhoitajan Etelä-Carolinan pikkukaupungissa, hän tuskin tietää, mihin yllättävä romanssi johtaa. Jo muutamaa kuukautta myöhemmin Jeremy Marsh huomaa olevansa Boone Creekin uusi asukas, häitä valmisteleva hullaantunut sulhanen ja esikoistaan odottava epävarma isä. Alkamassa on uusi elämä, jonka keskipisteessä on Lexie Darnell, Jeremyn tuore morsian. 

Jeremy ja Lexie valmistautuvat yhteiseen tulevaisuudeen suurin odotuksin, mutta kaikki eivät katso parin onnea pelkästään hyvällä. Pian epäilyksen siemen hiipii myös rakastuneen kaksikon mieliin. Kuinka luottaa ihmiseen, jonka menneisyydestä tietää vain vähän? Onko rakkaus ensi silmäyksellä sittenkään mahdollista?"

Olen lukenut Sparksin romaaneja aiemmin ja pitänyt niistä kovasti. Romantiikkaa on aina ollut riittämiin, juonet ehkä vähän kliseisiä, mutta silti toimivia. Tyyli on ollut ehkä hiukan viimeistelemätöntä: kirjoitusvirheitä ja huonoja lauseita, jotka tosin voi varmasti laittaa suomentajan piikkiin.

Nyt petyin. Vaikka aiemmin lukemissanikin Sparksin kirjoissa on paikoitellen ollut paljon surua ja murhetta, oli tämä kirja kyllä jotain todella surullista ja masentavaa. Monta kertaa jouduin keskeyttämään lukemisen, kun aloin itse tulla vain turhan huonolle tuulelle. Riitoja, epäilyksiä, pelkoja ja ihan rehellistä ja tuskallista surua. Mahtuihan mukaan iloakin - ja romantiikkaa, mutta kovin vähän.

Juoni sinänsä oli ihan toimiva. Se tosin jakautui hieman kahtia. Kirjan alkupuoliskolla käsiteltiin takakannessakin esiteltyä teemaa kun taas loppupuoliskolla siitä oltiin päästy jo ylitse ja mieltä kaiversivat ihan toisenlaiset asiat. Kirjan henkilötkin olivat ihan okei, joten ei teosta sinänsä voi moittiakaan. Ei se missään nimessä ollut huono, mutta ei kovin hyvääkään fiilistä jättänyt. Jokin siinä ei minuun vain tällä kertaa uponnut.

2009
ISBN 978-0-340-99468-9
435 s.

"You can live your whole life not realising that what you're looking for is right in front of you.

15th July 1988. Emma and Dexter meet on the night of their graduation. Tomorrow they must go their separate ways. So where will they be on this one day next year? And the year after that? And every year that follows?"

Ihanaa ja kamalaa. Paljon paljon uskomattoman ihania hetkiä ja kohtia, mutta toisaalta myös niitä tyrmistyttävän surullisia ja vähän vihastuttaviakin. Se kuitenkin toimii.

Koko kirjan idea on äärimmäisen kiehtova. Kaksi henkilöä, kaksikymmentä vuotta ja vain yksi päivä vuodesta. Erityisesti pidän siitä, että pääosissa todella ovat Emma ja Dexter. Muitakin henkilöitä on ja vaikka niidenkin ajatuksia paikoitellen valotetaan melko paljon, tulevat Em ja Dex silti monta kertaa tutummiksi kuin kukaan muu. Ja jotenkin jää silti tunne, että kirjassa ei niin kovin paljon henkilöitä ollutkaan.

Voisi kuvitella, että jos saa tietää vain yhden päivän tapahtumat koko vuoden aikana, ei kirjassa pysyisi kärryillä. Ettei saisi tietää tarpeeksi. Voi olla, että mieli tekee tietää lisää, mutta yllättävän paljon voi kertoa yhden päivän aikana. Henkilöiden ajatukset paljastavat niin paljon. Ja se, miten henkilöt on kirjoitettu käyttäytymään.

Pidän siitä, että lopussa palataan jälleen alkuun. Vaikka se voikin hiukan sekoittaa, kun lukujen välillä aika vaihtelee parillakymmenellä vuodella, on rakenne toimiva. Ja varsinkin lopetus tekee kylmiä väreitä, vaikkei se kovin erikoinen tai yllättävä olekaan.

Olisin ehkä saanut kirjasta irti enemmän, jos olisin lukenut sen suomeksi. Englantini ei ole niin vahva, että pystyisin erottamaan kaikki pienetkin vivahteet ja sävyerot. En kuitenkaan koe, että kirjasta olisi jäänyt kovin paljosta paitsi vähän huonommallakaan kielitaidolla.

Paikoitellen ehkä hieman pitkäveteinen, mutta rakenteellaan ja tunnelmallaan sen paikkaava kirja saa neljä tähteä.