Otto Hyyrynen: Murtumispiste

20.36


Tammi, 2019. 236 sivua. 

Suomalainen Kalle matkaa Jäämerellä sijaitsevalle tutkimusasemalle pakoon henkilökohtaista elämäänsä. Hän asuu lumen ja jään keskellä yhdessä venäläisen Boriksen kanssa, miehen, joka on ollut saarella "aina". Kahden miehen elo eristäytyneissä oloissa ei suju kovin sopuisasti, sillä Kalle on varma, että Boris ei suhtaudu häneen kovin suopeasti. Kun rantaan ajautuu mykkä pikkutyttö, elämä muuttuu todenteolla.

Otto Hyyrysen psykologinen trilleri Murtumispiste oli yksi eniten odottamistani syksyn uutuustrillereistä. Jäämeren suljettu miljöö vaikutti mielenkiintoiselta - samoin koko romaanin asetelma.

Mielenkiintoinen teos todella onkin. Ensimmäinen ajatukseni kirjasta on se, että tarina voisi hyvin olla peräisin jonkin muunkin kuin suomalaisen kirjailijan kynästä. Siihen vaikuttavat toki tapahtumapaikka ja se, että yksi henkilöistä on venäläinen, mutta myös koko kirja itsessään. Murtumispiste on nimittäin laadukas psykologinen trilleri.

Hyyrynen on punonut kiinnostavan ja hyytävän juonen - eikä pelkästään saarella puhaltavan jäisen tuulen vuoksi. Kirjailija käsittelee taidokkaasti ihmisten välisiä suhteita, väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja. Joskus toisen ihmisen tulkitseminen on todella vaikeaa.

Kirjan maltillinen pituus on eduksi: tarina etenee sujuvasti ja päättyy juuri sopivasti. Siinä ei ole venytyksen tuntua.

Psykologista jännitystä kirjassa on kohtalaisesti, minun makuuni ehkä jopa hieman vähän. Psykologisen trillerin fiilistä tulee toki suljetusta paikasta, kylmyydestä ja arvaamattomuudesta, mutta varsinaista psykologisen ahdistavaa tunnelmaa aletaan kunnolla rakentaa vasta kirjan loppuvaiheilla. Murtumispiste ei myöskään jää täysin psykologisen jännityksen tasolle, sillä siinä on pienissä määrin myös väkivaltaa.

Kokonaisuutena Murtumispiste on omalaatuinen ja mieleenpainuva trilleri, joka sopisi erittäin hyvin kylmänä talvipäivänä luettavaksi.

-

Helmet-lukuhaasteessa Murtumispiste sopii ainakin kohtiin:
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
29. Kirjassa nähdään unia
36. Kirjassa ollaan yksin
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

Kirja sopii myös Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen.

Tekstiä päivitetty 24.11. Kirja on Hyyrysen kolmas teos, ei esikoisteos, kuten tekstissä aiemmin mainittiin. 

You Might Also Like

3 comments

  1. Luin villasukat jalassa peiton alla ja silti paleli! Todella hyvä kirja kaikin puolin. Sellainen korjaus, että tämä ei ole Hyyrysen esikoisteos, vaan kolmas kirja, aiemmat kaksi on julkaissut Nordbooks (https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/814902-koodari-kirjoitti-kolmannen-trillerin-otto-hyyrynen-arvostaa-osa-aikaista-tyota)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos korjauksesta, multa on mennyt nuo kaksi aiempaa ihan ohi! :)

      Poista
    2. Ohi oli mennyt täälläkin, sattumalta huomasin, kun googletin että ketkä ovat tehneet blogipostauksen Murtumispisteestä... :)

      Poista