Amanda Vaara: Heti vapaa

21.20


Karisto, 2019. 235 sivua. 

Amanda Vaaran eli kirjailija Niina Hakalahden sivupersoonan kirjoittama Majatalo Villa Venla -sarja on edennyt jo kolmanteen osaan.

Viihdesarjan ensimmäinen teos Pientä fiksausta vailla oli hauskaa ja freesiä luettavaa siitä, miten päähenkilö-Venla päätti muuttaa elämänsä ja perustaa Airbnb-majatalon ja blogin. Sarjan toinen osa Yösähköä tuotti pienen pettymyksen. Se oli yleisfiilikseltään negatiivisempi kuin avausosa eikä oikein tarjonnut mitään uutta.

Sarjan kolmas osa Heti vapaa jatkaa edellisen viitoittamalla tiellä. Ihan okei, muttei mitään sen enempää. Pääsen jälleen seuraamaan parinsadan sivun ajaksi yksinhuoltaja-Venlan elämää: majatalon pyöritystä vanhassa koulussa, naapurisuhteita ja tappelua ex-aviomiehen kanssa.

Sarjan kirjoissa ei ole varsinaista juonta tai tarinaa, joka alkaisi osan alusta ja päättyisi sen lopussa. Kirjoissa vain eletään ja ollaan, jossain kohtaa kirja päättyy ja tarina jatkuu seuraavassa. Joku kuvaili Instagramissa osuvasti, että tämän sarjan lukeminen on vähän kuin lukisi vanhan kaverinsa elämästä.

Vaikkei varsinaista selvää juonta olekaan, käänteitä kuitenkin riittää - erityisesti vastoinkäymisiä. Tuntuu vähän siltä, että kirjailija yrittää tarkoituksella välttää yltiöonnellisen kirjan kirjoittamista, mikä on toki ihan sallittua. Itse vain mieluusti lukisin välillä niistä kivoistakin asioista, kun kyse on kuitenkin puhtaasti viihdegenren kirjasta.

Samalla kun vastoinkäymiset jatkuvat, kaikki tuntuu jo jotenkin tutulta. Airbnb-kuvioiden ongelmat, blogin kirjoitus ja ärsyttävä ex-mies jaksoivat kiinnostaa jonkin aikaa, mutta nyt ne alkavat olla vähän nähtyjä.

Vaikka Heti vapaa onkin nopealukuinen ja paikoin ihan viihdyttävä syksyn pimeinä iltoina, voi olla, että sarjan seuraava osa jää jo minulta lukematta.

Kirjan on lukenut myös muun muassa: 

  • Lukulampun valossa -blogin Maija, jonka mielestä kirja on mukavaa ja helppoa luettavaa. 

You Might Also Like

0 comments