Max ja Pip ovat vahva pari. He rakastavat toisiaan valtavasti mutta pientä poikaansa Dylania vieläkin enemmän. Dylanin sairastuttua vakavasti Max ja Pip joutuvat tekemään yhdessä elämänsä isoimman ja vaikeimman päätöksen. He ovat eri mieltä. Mahdottoman valinnan seuraukset uhkaavat tuhota heidät molemmat, eikä mikään ole enää niin kuin ennen.

Gummerus, 2019. 426 sivua. 
Alkuteos After the End, 2019. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière.

Clare Mackintosh on tullut tunnetuksi psykologisista trillereistä, jotka minäkin olen kaikki lukenut. Ensimmäinen, Annoin sinun mennä, oli lupaava, mutta tunsin oloni huijatuksi. Toinen, Minä näen sinut, oli mielestäni ehdottomasti parempi. Pidin kovasti myös kolmannesta, Anna minun olla, mutta koin sen olevan jo kovin samankaltainen kuin kaksi aiempaa. Mackintoshin kirjoitustyyli ja taito kuljettaa tarinaa eteenpäin olivat kuitenkin mieleeni, joten olin aika innoissani, kun kuulin että neljäs kirja ei enää olisikaan samaa genreä kuin aiemmat.

Lopun jälkeen ei siis tosiaankaan ole psykologinen trilleri. Se on kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun puolisot ovat eri mieltä lapsensa tulevaisuudesta. Kolmivuotias Dylan on vakavasti sairas ja lääkärit suosittelevat, ettei hoitoa enää jatketa. Toinen vanhemmista on samaa mieltä, mutta toisen näkemys on eri.

Asetelma on kamala - ja valtavan kiinnostava. Se on jotain, mitä en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, mutta tilanne on tietysti ihan mahdollinen ja myös totta ainakin joillekin ihmisille. Clare Mackintosh on itsekin joutunut päättämään lapsensa tulavaisuudesta, joten hänellä on omakohtaista kokemusta siitä, mitä kirjoittaa. Se näkyy ja tuntuu.

Lopun jälkeen on taattua Mackintosh-laatua: hyvin kirjoitettua, eteenpäin kulkevaa tarinaa, jossa on painavaa sanottavaa. Kirja on koskettava, tietysti, koska aihe on mitä on. Tarina etenee vuorotellen sekä äiti-Pipin, isä-Maxin että Dylania hoitavan lääkärin näkökulmasta.

Kirja ei pääty siihen, kun Dylanin kohtalo lyödään lukkoon. Se jatkuu, lopun jälkeen, kuten kirjan nimikin sanoo. Tyypilliseen tyyliinsä Mackintosh myös yllättää, tällä kertaa rakenteellisella käänteellä, josta en kuitenkaan halua kertoa enempää etten pilaa lukukokemustanne.

Teoksen heikkous on sen pituus: kirja tuntuu hieman turhan löysältä ja pitkältä, ja tarina etenee paikoitellen vähän hitaasti. Tiivistäminen olisi tehnyt tekstille terää.

Kokonaisuutena Lopun jälkeen on kuitenkin Mackintoshilta varsin virkistävä uutuus - ihan jokainen trilleristi ei pysty näin hyvään suoritukseen täysin eri genressä. Mielenkiintoista seurata, mitä Mackintosh kirjoittaa jatkossa.  

-

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: