Lokakuun luetut

18.44


Taas on yksi kuukausi mennyt ja kaksi enää tätä vuotta jäljellä. Lukutahtini on syksyn aikana hidastunut, mutta lokakuussa aloin jollain tavalla saada taas kadotettua lukuintoa takaisin. Kuukauden kokonaissaldoksi jäi kuusi kirjaa, mikä ei ole kovin paljon, mutta on ihan kohtuullinen määrä. 

Kuukauden paras oli Annastiina Stormin Kerro, kerro.

Lokakuussa luin seuraavat: 

Otto Hyyrynen: Murtumispiste

Hyyrysen esikoisteos Murtumispiste osoitti, että kyllä suomalaisetkin osaavat kirjoittaa psykologisia trillereitä. Jäämerelle sijoittuva kirja olisi voinut olla hyvin lähtöisin vaikka jonkun jenkkitrilleristin kynästä. Hyytävää tunnelmaa sekä sään että kaiken muun ansiosta. Tykkäsin!

★★★★



Emma Vepsä: Tie Teheraniin - peukalokyydillä Iraniin 

Liftausmatka Tallinnasta Iraniin on jo lähtökohtana mielenkiintoinen, mutta Emma Vepsä paketoi sen tyylikkäästi kansien väliin. Hienoja kohtaamisia ja paljon tietoa täynnä oleva kirja. 

★★★★



Jojo Moyes: Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia

Jojo Moyes on yksi suosikeistani, mutta tämä teos ei ole vahvinta Moyesia. Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia on nimensä mukaisesti novellikokoelma, josta oikeastaan vain niminovelli on kunnolla mieleeni. Ihan ok luettavaa, mutta ei sen enempää.

★★★



Annastiina Storm: Kerro, kerro

Annastiina Storm pohjaa tarinansa kaikkien tuntemalle Lumikki-sadulle. Kirja ei päästä lukijaa helpolla, vaan hyppii eri aikatasojen ja kertojien välillä. Tarina toimii. 

★★★★



Amanda Vaara: Heti vapaa

Majatalo Villa Venla -sarjan kolmas osa tuntuu jo vähän turhankin tutulta ja nähdyltä, sillä siinä toistuvat samat teemat kuin aiemmissakin kirjoissa. Kirjan lukee nopeasti ja se ajoittain viihdyttää, mutta luulen siitä huolimatta, että Heti vapaa jää viimeiseksi tästä sarjasta lukemakseni kirjaksi. 

★★★



Sami Makkonen: Kalevala

Sarjakuvamuotoinen, modernisoitu Kalevala ei ollut minun juttuni. En ole alkuperäistä Kalevalaakaan kokonaisuudessaan lukenut, ja täytyy tunnustaa, etteivät Kalevalan juonenkäänteet olleet ihan tuoreessa muistissa. Ehkä siitä syystä en ymmärtänyt tästä vähätekstisestä sarjakuvateoksesta juuri mitään, vain kohtia sieltä täältä. Kuvitus on hienoa, joskin makuuni kovin synkkää, mutta se ei riittänyt välittämään tarinaa lukijalle. 

★★


You Might Also Like

0 comments