"Äiti päästää irti pienen poikansa kädestä, auto ilmaantuu kuin tyhjästä, ja silmänräpäyksessä kaikki muuttuu. Millainen kuljettaja pakenee onnettomuuspaikalta? Tapaus jää kalvamaan rikoskomisario Ray Stevensiä, joka ryhtyy hakemaan oikeutta jokaisen vanhemman paihinta painajaista elävälle äidille, hinnalla millä hyvänsä. 

Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee suruaan syrjäiseen mökkiin Walesin rannikolla. Hän haluaa jättää koko entisen elämänsä taakseen, mutta menneisyys ja muistot hirvittävästä marraskuisesta illasta palaavat vainoamaan häntä järkyttävin seurauksin."

Gummerus, 2017, 418 sivua

Odotin tältä kirjalta paljon, sillä teosta oli hehkutettu monissa blogeissa. Valitettavasti jouduin kuitenkin pettymään. Miksi? Sitä on vähän vaikea selittää, sillä tästä kirjasta on vaikea paljastaa mitään paljastamatta liikaa.

Annoin sinun mennä oli toki hyvin kirjoitettu ja koukuttava, eikä sitä malttanut laskea käsistään. Oli pakko saada tietää, kuinka kaikessa lopulta käy. Aiheeltaankin kirja oli ihan kiinnostava, mutta ei sitten kuitenkaan.

Suurin syy pettymykseen oli ehkä se, että takakannessakin mainostettu "tyrmäävä juonenkäänne" oli ihan jotain muuta kuin olisin odottanut. Se varmasti oli tarkoituskin, tietenkin, mutta minulle tuli vain huijattu olo. Tuntui siltä, että lukijaa oli johdettu tarkoituksella harhaan, ja liian harhaan. En päässyt tästä huijatuksi tulemisen tunteesta eroon koko kirjan aikana. Lukijan saa yllättää, ja se on toivottavaakin, mutta ei tällä tavalla.

Myös kirjan sisällössä oli sellaisia teemoja, joista en ehkä olisi halunnut lukea. Kuvailut syystä, miksi Jenna Gray oli paennut mökkiin keskelle ei mitään, tuntuivat minusta ahdistavilta. Aluksi Jenna Gray oli mielestäni ärsyttävän vainoharhainen, mutta lopulta pelko olikin ihan perusteltua.

Odotan mielenkiinnolla, millainen on Mackintoshin seuraava romaani, joka ilmestyy suomeksi nyt helmikuussa. Toivottavasti se on teemaltaan minulle sopivampi, eikä lukijaa huijata yhtä pahasti. Mackintoshin tapa tihentää tunnelmaa ja luoda jännitystä psykologisin keinoin on toimiva, joten toivon kovasti, että seuraava romaani uppoaisi minuunkin.

"Hiljaisuus ei tunnu rauhoittavalta vaan panostavalta, ja kynteni painuvat syvälle kämmeniini, kun odotan, että paniikki hellittää. Unistani on tullut intensiivisempiä ja elävämpiä. Minä näen hänet. Kuulen hänen pääkallonsa ällöttävän rusahduksen, kun se osuu asfalttiin."

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: