Sophie Lefèvren on pidettävä perheensä turvassa, kun hänen rakas miehensä Édouard komennetaan taistelemaan rintamalle. Kun kotikylä joutuu ensimmäisen maailmansodan kuohuissa saksalaisten käsiin, Sophie määrätään laittamaan ruokaa saksalaisille upseereille, jotka tulevat hänen perheensä hotellille aina iltaisin. Édouardin Sophiesta maalaama muotokuva kiinnittää uuden komendantin huomion, ja hänessä herää vaarallinen pakkomielle, joka ajaa lopulta Sophien tekemään raastavan valinnan. 

Miltei sata vuotta myöhemmin Sophien muotokuva riippuu Liv Halstonin kodin seinällä Lontoossa. Taulu on lahja hänen aviomieheltään, joka kuoli neljä vuotta sitten, aivan liian varhain. Sattumalta maalauksen todellinen arvo ja dramaattinen tarina paljastuvat Liville, ja nuoren lesken elämä mullistuu uudelleen. 

Gummerus, 2017, 447 sivua. 
Alkuteos The Girl You Left Behind, 2012. Suomentanut Heli Naski.

Jojo Moyesista tuli yksi lempikirjailijoistani sen jälkeen, kun viime vuonna luin koskettavan ja monia muitakin ihastuttaneen teoksen Kerro minulle jotain hyvää. Ihastuin myös Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä -kirjaan ja pidin paljon Kerro minulle jotain hyvää -kirjan jatko-osasta Jos olisit tässä.

Siksi odotukset Ne, jotka ymmärtävät kauneutta -kirjaa kohtaan olivat kovat. Odotukset pääosin täyttyivät, mutta joiltain osin olin hieman pettynyt.

Ne, jotka ymmärtävät kauneutta kertoo kahden naisen tarinaa. Naisten välillä on lähes sata vuotta ja heidän elämänsä ovat hyvin erilaisia, mutta naisia yhdistää muutama asia. He ovat molemmat vahvoja, oman arvonsa tuntevia, määrätietoisia ja paikoitellen hyvin itsepäisiäkin. Sen lisäksi heitä yhdistää taulu nimeltä Tyttö, jonka jätit taaksesi.

Kirja liikkuu näiden kahden naisen välillä ja siis myös kahdessa ajassa. Sophien tarina sijoittuu ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Ranskaan, pikkukylään, jonka saksalaissotilaat ovat miehittäneet. Nämä osuudet ovat mielestäni kirjan parasta antia.

Ensimmäisen maailmansodan Ranska ei ole minulle kovin tuttu, mutta Moyes onnistuu kuvaamaan hienosti, miten pieni kylä pitää yhtä ja taistelee saksalaisia vastaan pienillä teoilla. Toisaalta ihmiset osaavat olla myös julmia: saksalaisten auttaminen, vaikka pakostakin, saa muut kääntymään heti sinua vastaan. Ensimmäisen maailmansodan ajan kuvaus on paikoin synkkää ja viihderomaanille vähän epätyypillistäkin.

“Tämän vuoksi saksalaiset olivat täällä, eivät keskustelemassa taiteesta ja herkullisesta ruuasta. He olivat täällä ampumassa meidän poikiamme ja aviomiehiämme. He olivat täällä tuhotakseen meidät.”

Kirjassa hypätään ensimmäistä kertaa nykyaikaan vasta runsaan 150 sivun jälkeen. Siinä vaiheessa on ehtinyt tottua ensimmäisen maailmansodan aikaiseen tunnelmaan ja Moyesille hieman totuttua synkempään kerrontaan. Siksi onkin pienoinen järkytys palata naistenromaanille tyypilliseen tyyliin. Jostain syystä tuntui, että Liv Halstonista kertovat osuudet olivat vielä enemmän chick litiä kuin Moyesin teksti yleensä. Voi tosin olla, että tunne johtui vain osioiden suuresta kontrastista.

Täytyy kuitenkin sanoa, että en suuremmin pitänyt Livin tarinasta. Se oli sekä kliseinen että ärsyttävä. Miettikää nyt: rahaton ja työtön Liv koittaa saada elämänsä raiteilleen ja toipua miehensä kuolemasta, kun kuvioon liittyy ihan sattumalta Paul, joka on ihan täydellinen (kuten miehet yleensä näissä kirjoissa ovat), ja ihan sattumalta etsii juuri sitä taulua, joka roikkuu Livin seinällä. Ihan vaan sattumalta.

Myös Livin hahmo herättää minussa ärsytystä. Kuka täysin rahaton oikeasti lähtisi pitkään ja kalliiseen oikeustaisteluun taulusta, jos vaihtoehtona olisi saada muhkeat korvaukset, joilla voisi maksaa pois kaikki lainansa?

“Hän katsoo maalausta ja sanoo äänettömästi: Tahdon näyttää sellaiselta kuin sinä. Kerrankin tytön hymy ei sano hänelle mitään. Se näyttää miltei pilkkaavan häntä. Se sanoo: Ei mitään mahdollisuutta. Liv sulkee silmänsä hetkeksi.”

Kaikesta edellä kerrotusta narinasta huolimatta Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on erittäin kiinnostava kirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea. Moyesilla on mieletön kyky kirjoittaa viihdyttäviä romaaneja, jotka ovat kevyitä ja helppolukuisia, mutta joissa on aina sen kepeän pinnan alla jokin syvällisempi sisältö. Olin vain jotenkin niin hämilläni, kun olin ehtinyt todella vaikuttua kirjan alkuosasta, ja nykyaikaa käsittelevät osat olivat niin toisesta maailmasta.

Kirjan loppu kuitenkin pelasti taas paljon, sillä se oli mielestäni onnistunut. Voi tietysti miettiä, oliko se kovin realistinen, mutta ei tällaisissa kirjoissa aivan täysin tarvitsekaan olla. Toisaalta, Kerro minulle jotain hyvää ihastutti ja kosketti minua aikoinaan lopullaan, joka oli rohkeasti jotain muuta kuin mitä naisten viihderomaaneissa on totuttu näkemään. Ne, jotka ymmärtävät kauneutta olisi ehkä voinut kaivat loppuun samaa särmää kuin Kerro minulle jotain hyvää -kirjassa oli.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: