Magdalena Hanssonin sydän on karrella: takana on ero, edessä muutto lapsen kanssa takaisin kotikaupunkiin Hagforsiin paikallislehden toimittajaksi. Äkisti pikkukaupungin rauha järkkyy, kun kuusitoistavuotias hyvän perheen tyttö katoaa uudenvuodenyönä. Magdalena ryhtyy kirjoittamaan tapauksesta, mutta Hagforsin poliisi on pulassa, varsinkin kun pian löydetään alaston nuori nainen ammuttuna. Onko kyseessä kadonnut Hedda? Pikkukaupungissa kaikki tuntevat toisensa - mikseivät siis myös murhaajan. 

Tammi, 2017, 442 sivua. 
Alkuteos Flickan med snö i håret, 2010. Suomentanut Maija Kauhanen. 

Ei olisi voinut olla parempaa ajankohtaa lukea Ninni Schulmanin Tyttö lumisateessa kuin nyt, kun eteläisessä Suomessakin on talvi. Oli helppo eläytyä ruotsalaisen pikkukaupungin hyytävään tunnelmaan, kun pakkanen paukkui ja lunta sateli hiljalleen maahan.

Tyttö lumisateessa aloittaa toimittaja Magdalena Hanssonista kertovan sarjan, joka on myynyt Ruotsissa yli 550 000 kappaletta. Sarjan avausosa on julkaistu Ruotsissa vuonna 2010.

Tartuin kirjaan innolla, sillä naapurimaassamme osataan tunnetusti tehdä dekkareita. Tyttö lumisateessa ei tehnyt poikkeusta. Se ei ehkä varsinaisesti tarjonnut mitään uutta ja ihmeellistä ja pyöri myös  aiheensa osalta viime aikoina kohtalaisen paljon käsitellyissä teemoissa: ihmiskaupassa ja prostituutiossa. Toisaalta se oli laadukas, hyvin etenevä ja kaikin puolin kelpo dekkari, ja eihän sellaisesta voi olla pitämättä.

Kun aloitin lukemisen, jouduin hetken miettimään, olenko sittenkin tarttunut Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjaan. Yhtymäkohtia siihen ei ole vaikea löytää: ruotsalainen pikkukaupunki, pikkukaupungin poliisit, toimittaja/kirjailija, joka alkaa tutkia asioita, sopivasti ihmissuhdekiemuroita… Schulmanin kirjassa henkilöt ovat kuitenkin ehkä asteen verran uskottavampia ja tapahtumat realistisempia kuin Läckbergin romaaneissa. Vaikka Schulman ujuttaa rikosten ratkomisen joukkoon ihmissuhdeasiaa, muun muassa yksinhuoltajaäidin ongelmia, yksinäisyyttä ja arjesta selviämistä, ei joukossa ole samanlaista hömppää, kuin toisinaan Läckbergin kirjoissa.

Pidin siitä, että dekkarissa paneudutaan henkilöihin ja heidän elämäänsä, mutta niitä ei aleta kuitenkaan ruotia sivukaupalla. Etenkin joidenkin sarjojen avausosissa sorrutaan siihen, että henkilöitä lähdetään esittelemään turhan tarkasti, jolloin kirja käynnistyy hitaasti. Tässä ei ollut sitä vikaa.

“Magdalena tähyili kohti maakellaria, ja häntä puistatti. Siitä oli vuosia, kun hän oli viimeksi ollut kentällä rikoskeikalla. Viime aikoina hänen työssään oli pääasiassa ollut kyse taustatapeteista ja laihdutuksesta. Nyt hänestä tuntui, että sekä rutiini että taito säilyttää etäisyys olivat häneltä ruosteessa.”

Itseäni toimittajana hieman ärsyttää tämä perinteinen asetelma, jossa toimittaja - yleensä nainen - lähtee oman henkensä uhalla selvittämään rikosta. Ninni Schulman on itse toimittaja, joten vähän ihmettelen tämän vanhan kaavan mukaan menemistä. Tosielämässä omalla hengellään leikkivät toimittajat taitavat kuitenkin olla aika harvassa, ja vielä harvemmin ne ovat töissä pikkukaupungin paikallislehdessä.

Oli miten oli, Tyttö lumisateessa on siis kaikin puolin kelpo dekkari, ja odotan mielenkiinnolla sarjan kesällä suomeksi julkaistavaa seuraavaa osaa. Pidin erityisesti kirjan reippaasta temposta: siinä ei jääty jahkailemaan turhia. Suurin miinus tulee kirjan läpikuultavan ohuista sivuista, jotka toivat mieleen raamatun tai virsikirjan. Se ei toki ole kirjailijan vika.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: