Mitä tapahtuu, kun Elsie-lehmälle paljastuu totuus tehotuotannosta? Elämä heittää häränpyllyä ja alkaa pakomatkan suunnittelu.

Like, 2016, 207 sivua. 
Alkuteos Holy Cow, 2015. Suomentanut Ilkka Salmenpohja. 

Elsie on ihan tavallinen lehmä. Hän on kolmevuotias ja asuu tilalla yhdessä muiden lehmien ja maatilan eläinten kanssa. Elsien elämä on tavallista: on aamulypsy, laidntamista, iltalypsy, iltasatu ja uni.

Kunnes koittaa suuren paljastuksen päivä.

Elsie ja hänen ystävänsä Mallory päättävät lähteä moikkaamaan sonneja. He karkaavat aitauksestaan ja epäonnisen sattumuksen ansiosta Elsie saa tietää totuuden siitä, mitä lehmille lopulta tapahtuu. Ne syödään. Sitä kohtaloa Elsie ei halua, joten hän päättää paeta. Kohteena on Intia, sillä siellä lehmä on pyhä. Matkalle mukaan tuppautuvat sika Salom ja kalkkuna Tom.

Nokkava kalkkuna näytti iskevän silmää ja alkoi sitten nakuttaa kännykkää kiihkeästi kuin koulutyttö pulpettinsa piilossa. Ei aikaakaan, kun hän oli loihtinut esiin säätiedot, reittiohjeet ja Uber-taksipalvelun. Lopuksi hän vielä näytti, miten kännykkää voi käyttää Siri-puheentunnistusohjelman avulla. Nielaisin ja yritin peittää riemuni. 

Kuulostaako erikoiselta? Sitä kirja todella on, mutta tarjoaakin omituisuutensa vuoksi hauskaa vaihtelua vakavampien romanien väliin. Minulla kesti hetken ennen kuin pystyin uppoutumaan lehmän mielenmaisemaan ja ylipäätään sulattamaan sen, että päähenkilö on lehmä. Kun onnistuin tässä, kirja imaisi mukaansa ja sen luki nopeasti.

Pyhä lehmä on kirjoitettu niin kuin kirja olisi Elsie-lehmän kirjoittama. Välillä hän käy kirjassa sananvaihtoa kustannustoimittajansa kanssa, välillä teksti taas etenee elokuvakäsikirjoituksen muodossa - sillä pitäähän tällaisesta reissusta nyt Hollywood-elokuva tehdä. Tarina ei ole missään määrin uskottava, mutta ei tarvitsekaan.

Kirja onnistuu olemaan hauska, ainakin suurimman osan ajasta. Teksti on ajoittain hyvinkin hulvatonta ja kieltä käytetään hienosti. Suomentaja Ilkka Salmenpohja on tehnyt hyvää työtä!

Mistä löytäisin lentokoneen? Kaupungista. Miten pitkä matka kaupunkiin on? Noin kahdeksankymmentä kilometriä. Se on kävelymatka. Jos pääsisin kaupunkiin, löytäisin lentokentän, jos pääsisin lentokentälle, löytäisin Intiaan lähtevän lentokoneen, ja jos löytäisin Intiaan lähtevän koneen, hyppäisin sen kyytiin. Tiedostin, että suunnitelmassa oli monta jos-sanaa, mutta se ei suinkaan ollut mahdoton. 

Hauskuuden ja villin tarinan lisäksi lehmän suhun on ujutettu myös viisauksia. Kirjassa muistutetaan, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Toisaalta siinä todetaan, että aina kun jätämme jotain taaksemme, se tuntuu arvokkaammalta kuin koskaan aiemmin. Samalla kirja saa ajattelemaan ihmisen ja eläimen suhdetta ja ehkä myös sitä, mitä lehmien (ja muiden eläinten) päässä oikeasti liikkuu. Tuntui vähän väärältä syödä grillimakkaraa samalla, kun luki tätä kirjaa...

Minä, minä en ole enää mykkä laumasielu. Olen lehmä, jolla on asiaa.

Kirjan kirjoittaja David Duchovny on tuttu Salaisista kansioista, Californicationista ja lukuisista elokuvarooleista.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

"Kahdeksanhenkisen lestadiolaisperheen arki kainuulaisella maaseudulla on taiteilua ulkoisen nuhteettomuuden ja nuoruuden verenvedon välillä. Kasetilta soi Matin ja Tepon Kissankultaa, asuntovaunussa luetaan salaa Angelika-romaaneja ja presidentti Kekkosen terveydentilasta liikkuu ristiriitaisia huhuja. Tärkeintä on kuitenkin salata isältä kohta seitsemäntoistavuotiaan esikoistyttären harha-askel, joka alkaa näkyä pian päällepäin. 
Vaikka Seija on luopunut uskosta, ympäröivä yhteisö vahtii häntä, eikä valkoisella Chevroletilla kaahaileva tuleva isäkään ole vielä valmis asettumaan aloilleen. Onneksi syksy tuo muutoksen elämään, ja suruttomien pohjalaisenojen vierailukin kirkastaa etenkin nuorimpien sisarusten elämää. Mutta Seijan on kaikesta huolimatta löydettävä lapselleen turvallisempi paikka tulla maailmaan."

Karisto, 2018, 244 sivua.

Nappasin tämän kirjan kirjaston uutuushyllystä sattumalta. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi kauniiseen kanteen, toisena kirjailijan nimeen. Helmet-lukuhaasteesta oli täyttämättä vielä kohta “kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi”, ja Tarja Leinosen Koti koivun alla olisi sopiva siihen kohtaan.

Kirjan päähenkilö on kohta 17-vuotias Seija, joka on kotoisin kainuulaisesta lestadiolaisperheestä. Seija ei ole enää uskossa. Hän käy tansseissa, meikkaa, värjää hiuksiaan ja kuuntelee rytmimusiikkia.  Tästä johtuen hän ei ole enää isänsä suosiossa ja on kesän tullen muuttanut pihalla koivun alla tönöttävään asuntovaunuun.

Seija on myös raskaana. Raskaus on vahinko, ja lapsen isä on Seijaa lähes kymmenen vuotta vanhempi, valkoisella Chevroletilla ajeleva Hannu, joka ottaa autonsa kyytiin milloin kenetkin. Raskaudesta ei kerrota isälle, mutta kaikki muut perheestä kuitenkin tietävät - äiti ja viisi pikkusisarusta.

Isälle ei perheessä kerrota montaa muutakaan asiaa. Esimerkiksi sitä, että enot lahjoittivat lapsille vanhan matkatelevision, jota piilotellaan Seijan asuntovaunussa.

Seija ottaa vastaan kuvan, jossa hännäkäs lapsi keinuu eikä kysy lupaa vaan haluaa syntyä juuri Seijan maailmaan, jossa ei ole paikkaa vauvankokoiselle ihmiselle.

Kirjassa kuvataan lestadiolaisperheen elämää hienosti. Sitä ei osoitella liikaa, vaan asioista kerrotaan niin kuin ne ovat, tapahtumat etenevät ikään kuin omalla painollaan. Kaiken taustalla on kuitenkin koko ajan lestadiolaisuus. Miten asioita salaillaan, miten äiti toimii perheessä välikätenä, joka tietää, ei ehkä hyväksy, mutta auttaa silti salailemaan asioita isältä. Ja sitten toisaalta miten asioita salataan muulta yhteisöltä, tai ainakin yritetään salata. Yhteisö kuitenkin tarkkailee ja jutut liikkuvat kylällä äkkiä.

Kirja pyörii pitkälti Seijan perheen ympärillä. Eletään kesää, joten päivät kuluvat kotitöitä tehdessä. Tarina kertoo pitkälti Seijasta ja hänen sisaruksistaan, heidän kesäpäivistään. Arjen kuvaus on kiinnostavaa ja Leinonen kirjoittaa siitä kauniisti ja taidokkaasti. Teksti soljuu eteenpäin ja tunnelmaan on helppo päästä sisälle.

Äiti tulee pienestä huoneesta ja Seija tarkistaa: koko ajan hymyyn kaartuneilla huulilla on hento kerros persikan sävyistä punaa, ihan aavistus vain, ettei sitä huomaa kuin se, joka osaa katsoa. 

Arjen ja lestadiolaisuuden lisäksi läsnä on koko ajan Seijan raskaus. Millainen äiti Seijasta tulee ja millaiseen maailmaan lapsi syntyy? Onko isä mukana kuvioissa?

Koti koivun alla on hieno kirja, joka pääsi yllättämään. En odottanut mitään, mutta sainkin hyvin kirjoitetun, kieleltään kauniin tarinan, jota oli ilo lukea. Lisää kiinnostavuusarvoa kirjaan tuo se, että se on osittain omaelämäkerrallinen. Tarja Leinonen on kotoisin lestadiolaisperheestä Kainuusta, hänellä on viisi sisarusta, hän luopui uskosta teini-ikäisenä ja tuli raskaaksi 17-vuotiaana.

Heinäkuun kuumuus hohkaa asfaltista, ja Seija puristaa valokuvaa, josta kukaan muu paitsi lääkäri ja hän itse ei tiedä. 
Seijan elämä on muuttunut peruuttamattomasti. 
Se on kääntynyt leveältä kuohuvalta uomalta kivikkoiseen ja kapeaan pikkupuroon, joka mutkittelee kaukaisten  metsien hämärään, niin hämärään, ettei sinne saata vielä nähdä.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 37. kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

“Yeong-hye on vaatimaton ja vaitonainen nainen, joka elää perinteisessä avioliitossa Etelä-Koreassa. Hän on aina taipunut muiden tahtoon, kunnes hän alkaa nähdä brutaaleja painajaisia ja päättää lopettaa lihansyönnin.
Näennäisen pieni päätös vaikuttaa maanjäristyksen tavoin ennen niin seesteiseen elämään. Yeong-hyen aviomies, hänen lankonsa ja sisarensa eivät ratkaisua hyväksy, ja heistä jokainen yrittää pakolla saattaa asiat takaisin raiteilleen, entisenlaisiksi. Yeong-hyen ruumis ja mieli ovat kuitenkin saavuttamattomissa.”

Gummerus, 2017, 215 sivua. 
Alkuteos 채식주의자, 2007. Deborah Smithin englanninnoksesta suomentanut Sari Karhulahti. 

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

"Jen on surullinen. Aiden halua ahänen olevan onnellinen. Yksinkertaista? Muuten ehkä, mutta Jen on vähän päälle kolmikymppinen nainen, jonka poikaystävä on juuri jättänyt toisen naisen vuoksi, ja Aiden on lontoolaisen yrityksen ohjelmoima erittäin kehittynyt, erittäin kallis tekoäly. 

Aiden tuntee Jenin läpikotaisin. Sillä on pääsy kaikkiin Jenin laitteisiin, ja se tuntee Jenin eniten kuuntelemat kappaleet, löytää Jenin lempivalokuvat ja tietää Jeniä inspiroivat mietelauseet. Havaintojensa ja ainutlaatuisten algoritmien perusteella Aiden analysoi, että Jenin täytyisi löytää uusi mies optimaalisen hyvinvoinnin saavuttaakseen. Aidenilla on koko internet saatavillaan, joten sen ei tarvitse etsiä kauaa löytääkseen täydellisen yksilön ja järjestääkseen tapaamisen. Jen vain vaikuttaa hämmästyttävän vastahakoiselta osallistumaan Aidenin aukottomaan suunniltemaan... 

Voiko erittäin tekoälykäs kone kehittää tunneälyn riittävän ajoissa, jotta ehtii laittaa Jenin elämän kuntoon? Ja pystyykö se selvittämään, mikä oikein tekee ihmisolennoista onnellisia?"

Gummerus, 2018, 503 sivua. 
Alkuteos Happiness for Humans, 2018. Suomentanut Antti Autio. 

Miesten kirjoittamat romanttiset viihderomaanit ovat aina mielenkiintoisia. Pidin aikoinaan Graeme Simsionin Vaimotestistä, ja löysin P.Z. Reizinin uutuuskirjasta Onnen algoritmi hyvin paljon samankaltaisuuksia tuon kirjan kanssa.

Onnen algoritmin asetelma on kieltämättä kiinnostava. Rutiiniluontoisten töiden tekemiseen suunnitellut tekoälyt kehittyvät vähän liiankin älykkäiksi, alkavat kehittää itselleen jopa jotain tunteiden kaltaista ja päätyvät sotkeutumaan asioihin, jotka eivät heille kuulu. Nämä teot aiheuttavat sekä onnea ja iloa että surua, hämmennystä ja katastrofeja.

Kirjan kertojat vaihtelevat. Välillä äänessä on Jen, välillä tekoäly Aiden, jonka kanssa Jen työskentelee, ja joka päättää etsiä Jenille sopivan  miehen. Yksi kertojista on Tom, toinen päähenkilö-ihmisistä. Muitakin kertojia on, mutta en paljasta niistä tässä vaiheessa enempää.

"Ihmiskyyneleet ovat mahtavia."
"Aiden!"
"Ne ovat kuin jäätelö, auringon lämpö iholla tai hiuksissa tuivertava tuuli. Kaikki asioita, joita en koskaan saa kokea."
--
"Jos sinun pitäisi syödä loppuelämäsi ajan vain yhtä juustoa, minkä valitsisit?"
"Sinisen stiltonin."
"Vastasit nopeasti ja empimättä."
"Se on juustojen ehdoton kuningas."
Mitäkö minä tein tänään töissä? Juttelin juustoista yhdelle tyypille, jota ei oikeastaan ole olemassa. Entä itse?
"Minulle tuottaa vaikeuksia hahmottaa mauksi kutsuttua ilmiötä", Aiden toteaa. "Tietokoneet pystyvät analysoimaan jopa tunnetun maailmankaikkeuden ulkolaidalla - siis neljänkymmenenkolmen miljardin valovuoden päässä - sijaitsevan tähden kemiallisen koostumuksen, mutta niillä ei silti ole aavistustakaan siitä, miltä briejuusto maistuu. Eikö se ole aivan päätöntä? Taidan itsekin kuulostaa jossain määrin päättömältä."

Tekoäly on päähenkilönä siitä hauska, että se mahdollistaa tarinan viemisen ihan mihin tahansa suuntaan. Käänteitä tässä kirjassa riittääkin, jopa ehkä hieman liiaksi asti. Itse olisin karsinut pois noin sata sivua, sillä varsinkin alussa tuntui siltä, että tiivistäminen olisi tehnyt tarinalle terää.

Kirja on kaikesta huolimatta hyvä ja sen parissa viihtyy mainiosti. Kirja naurattaa, aiheuttaa välillä myötähäpeää tiettyjen henkilöiden puolesta, ja saa toki myös paikoitellen ärsyyntymään. Romantiikkaakin Onnen algoritmissa on, mutta ei yltiöpäisesti.

Täydellistä kesälukemista!

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

Hurjaa, en ole ikinä osallistunut lukumaratoneihin vaan katsellut aina hiukan kateellisena vierestä. En ole rohjennut, jos ei sitten kuitenkaan tule luettua "tarpeeksi".

Sehän on ihan tyhmä ajatustapa. Ei ole mitään määrää, joka pitäisi lukea - pääasiahan on, että vain lukee. Eikö niin?

Nyt siis rohkaistun ja lähden mukaan Sivujen välissä -blogin vetämään kesäkuun lukumaratoniin. Maratonin päivä on varsinaisesti huomenna eli lauantaina 16. kesäkuuta, mutta riittää kun osa 24 tunnin lukumaratonista ajoittuu tuon vuorokauden puolelle. Minä siis päätin aloittaa jo tänään ja starttaan lukumaratonin än - yy - tee - NYT, klo 21.30 perjantaina 15.6.

Tähän postaukseen päivitän lukemisen edistymistä ja maratonin päätyttyä sen, mitä tuli saatua aikaan.

Katsotaan kuinka ensikertalaisen käy.

"Tarina kuvankauniista Lumikista ja kateuden sokaisemasta äitipuolesta on kerrottu sadat kerrat. Ajan myötä kertomukseen on kietoutunut uusia säikeitä, mutta jokaisessa versiossa ilkeän kuningattaren viha uhkaa viattoman tytön henkeä. 
Harvemmin on kuultu siitä, miksi kuningattaresta tuli paha. Ehkä kuningatar oli kirottu jo syntyessään, eikä kyennyt rakastamaan ketään aidosti? Kenties hän vihasi Lumikkia, koska tytön näkeminen sai kuninkaan muistamaan rakkaan, kuolleen vaimonsa?"

Sanoma, 2016, 223 sivua.
Alkuteos Fairest of All, Tale of the Wicked Queen, 2009. Suomentanut Tanja Falk. 

Olen satufani. Luen vanhoja satuja ja tykkään satujen muunnelmista. Lempparini Netflixissä on tällä hetkellä Olipa kerran, jossa vanhojen satujen ja satuhahmojen pohjalta kehitellään uutta tarinaa. Siinä ovat pääosissa Lumikki ja hänen ilkeä äitipuolensa - aivan kuin myös tässä Serena Valentinon Noidan peilissä.

Noidan peilin tarina alkaa siitä, kun Lumikin ilkeä äitipuoli on menossa naimisiin Lumikin isän, kuninkaan kanssa. Kaikki on hyvin. Lumikki on pieni tyttö, ja hänen äitipuolensa, kuningatar, rakastaa häntä. Kuningatar pitää Lumikkia omana tyttärenään, käy hänen kanssaan poimimassa kukkia, kertoo Lumikille tämän oikeasta äidistä... Kuningatar on oikea ihanne-äitipuoli, kunnes jotain tapahtuu.

Noidan peili kertoo siis siitä, miten pahasta kuningattaresta tuli paha. Kirja on luokiteltu meidän kirjastossamme nuorten aikuisten kirjallisuudeksi, jossain ilmeisesti myös nuortenkirjallisuudeksi. Tarina on kirjoitettu perinteiseen sadun tyyliin, joten se sopii luettavaksi kaikille saduista pitäville iästä riippumatta. Tarinana Noidan peili on ihan kelpo, ja tarjoaa yhden, inhimillisen selityksen sille, miksi kuningattaresta tuli sellainen kuin perinteisessä Lumikki-sadussa on totuttu näkemään.

Aivan orjallisesti Noidan peili ei esikuva-satuaan noudata, vaan kaavoja rikotaan varsinkin lopussa.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 7. kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: