Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit

15.08


Otava, 2020. 320 sivua. 

Elokuvien ja tv-sarjojen tekijänä tunnetuksi tulleen Johanna Vuoksenmaan esikoisromaani Pimeät tunnit on kirja, josta kiinnostuin kirjailijan nimen perusteella, mutta jolle en jostain syystä silti asettanut kovin suuria odotuksia. Yllätyin iloisesti - teos oli nimittäin oikeinkin hyvä.

Pimeät tunnit sijoittuu 70-luvulle ja kertoo ajasta, jolloin Suomea koettelee sähkölakko. Sähköä säännöstellään niin, että sähköt katkaistaan aina tunniksi kerrallaan. Tarina seuraa yhtä perhettä ja heidän elämäänsä sähkölakon aikana. 12-vuotias Pauliina on toinen kertojista, toinen päähenkilö on hänen isänsä Esa, joka vastaa Hämeenlinnan sähkön säännöstelystä. Lisäksi on kaikkitietävä kertoja, joka katselee kaupunkia jumalan lailla ylhäältä päin.

Pimeät tunnit on jollain tavalla todella arkinen kirja, hyvällä tavalla. Siinä käsitellään tavallisten ihmisten tavallisia asioita: Pauliinan näkökulmasta varhaisteini-ikää, poikajuttuja, naiseksi kasvamista ja muita tuohon ikään kuuluvia, elämääkin suurempia juttuja. Pauliinan vanhempien kohdalla puhutaan avioliiton ongelmista, ja samalla lähipiirin perheissä myös muista teemoista, isoistakin, mutta silti yleisistä ja helposti samaistuttavista.

Teos tarjoaa myös mainiota ajankuvaa, 70-luvun elämänmenon kuvausta. Minulle kyseinen aika on vieras, joten moni saa 70-luvun kuvauksesta varmasti irti vielä paljon enemmän.

Johanna Vuoksenmaan teksti on helppoa, se ei tarjoa erityisesti nautiskeltavaa tai ihmeteltävää, mutta on kevyttä ja miellyttävää lukea. Ehkä läpi kuultaa käsikirjoittatausta - olisi helppo kuvitella tämäkin kirja elokuvaksi.

Tarina soljuu eteenpäin ja eri kertojat toimivat. Erityisesti pidän itse kaikkitietävän kertojan ylhäältä päin katsovista osuuksista, jotka ovat jollain tavalla todella hienoja. Myös Pauliinan lapsinäkökulma tuntuu luontevalta.

Kokonaisuuten Pimeät tunnit on hyvä kirja, jonka lukee mielellään. Se toimii eikä siitä löydy suurempaa valittamista. Kuuntelin kirjasta pätkiä myös äänikirjana, ja se toimii hyvin myös siinä formaatissa. Pidän erityisesti siitä, että Esan ja Pauliinan osuuksilla on eri lukijat.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

You Might Also Like

1 comments

  1. Paula,

    luin miekii: https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/pimeat-tunnit/
    :)

    VastaaPoista