Gummerus, 2020. 122 sivua. 
Alkuteos Agathe, 2018. Suomentanut Sanna Manninen.

Tämän kevään uutuussuomennos Agathe pyöri somessa ja kiinnitti huomioni ihastuttavan kauniilla kannellaan. Pienoisromaani oli myös sopivan lyhyt luettavaksi e-kirjana, kun kaipasin kirjastojen kiinni ollessa jotain muuta luettavaa kuin mitä hyllystä sillä hetkellä löytyi.

Agathe kertoo 71-vuotiaasta psykiatrista, joka on jäämässä pian eläkkeelle. Mies pitää kirjaa jäljellä olevien istuntojensa määrästä ja seuraa ilolla niiden vähenemistä. Hän ei kuitenkaan tiedä, mitä eläkkeellä aikoisi tehdä. Kun terapeutti tapaa uuden potilaansa Agathen, hänen suunnitelmansa eläkkeelle jäämisestä järkkyy.

Agathen lähdettyä mietin, olinko itse sairastumassa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Sillä vaikka edelleen sanoin itselleni, että Agathesta oli vaivaa ja ettei minun olisi alun alkaenkaan pitänyt ottaa häntä potilaaksi, enkö kuitenkin ollut alkanut nauttia keskusteluistamme? Ja jos olin täysin rehellinen, eikö ollutkin niin, että jätin tuulettamatta juuri niinä päivinä kun hän oli käynyt, jotta omenoiden tuoksu viipyisi huoneessa hieman pitempään? 

Minulle Agathe oli vain "ihan kiva" kirja. Se oli luettava ja periaatteessa kai ihan hyvä, mutta en tavoittanut teoksesta sitä kaikkea ylistyksen arvoista, jota somepostauksissa olin nähnyt.

Agathe käsittelee yksinäisyyttä ja sitä, miten pienikin asia voi muuttaa elämän suunnan, mutta itselleni tarina jäi kovin etäiseksi enkä saanut siitä oikein otetta. Etenkin kirjan loppu tuntui väkinäiseltä ja jollain tavalla keskeneräiseltä.

Nopealukuinen Agathe kieltämättä oli, joten ei sen lukemista tarvitse jälkikäteen harmitella. Kansi taisi kuitenkin minulle olla tämän kirjan paras osuus. Pisteet muuten siitä, että kansi liittyy tarinaan.

-

Helmet-lukuhaasteessa 2020 kirja sopii ainakin kohtiin
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja