"Työmatka julkisilla on päivittäinen pakko, jolle et uhraa juurikaan ajatuksia. Yrität vain saada ajan kulumaan: selaat ehkä lehteä, tuijottelet ikkunasta. Mutta entä jos täydessä liikennevälineessä istuukin joku, joka näkee sinut, seuraa sinua, pitää kirjaa liikkeistäsi? Joku joka tietää yhtä hyvin kuin sinä itse, mistä tulet, milloin ja minne menet...

Zoe Walker, lontoolainen kahden nuoren äiti, löytää lähijunassa lehteä lukiessaan ihmetyksekseen oman kuvansa seuralaispalvelujen mainosten joukosta. Hänen perheensä väittää, että kuvan nainen vain muistuttaa häntä. Sitten Zoe löytää vanhemmasta lehdestä samalta paikalta toisen naisen kuvan – ja pian tämä nainen joutuu rikoksen uhriksi. Onko Zoe itsekin vaarassa, vai onko kyse vain sattumasta? Mikään ei tunnu enää olevan sitä miltä näyttää. Zoe yrittää epätoivoisesti selvittää, voiko hän luottaa vaistoihinsa vai onko kaikki vainoharhaa."

Gummerus, 2018, 413 sivua. 
Alkuteos I see you, 2016. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière.

Petyin Clare Mackintoshin aikaisempaan kirjaan Annoin sinun mennä. Pidin kirjailijan tyylistä kirjoittaa ja rakentaa tarinaa, mutta inhosin sitä, että tunsin itseni liian huijatuksi. Lisäksi ahdistuin ensimmäisen kirjan narsistimiehestä ja perheväkivallasta. Siksi lähdin lukemaan Mackintoshin seuraavaa kirjaa hieman ristiriitaisin tuntein. Odotin hyvää tekstiä ja ovelaa juonta, mutta pelkäsin, että petyn samalla tavalla kuin petyin Mackintoshin esikoisen kanssa.

Onneksi minun ei tarvinnut pettyä. Taitava tarinankerronta ja toimiva kirjoitustyyli oli edelleen kunnossa eikä juonikaan pettänyt.

Minä näen sinut kertoo siitä, miten meitä kaikkia voidaan huomaamattamme seurata. On pelottavaa pysähtyä ajattelemaan, miten ennalta-arvattavia me olemme. Miten teemme asiat aina samalla tavalla, kuljemme samoja reittejä ja pukeudumme samoihin vaatteisiin päivästä toiseen. Jos joku haluaa seurata meitä, ei se ole lainkaan vaikeaa.

Luojan kiitos en kulje enää julkisilla kulkuvälineillä, sillä tämän kirjan luettuani olisin vähintäänkin vainoharhainen.

"Toivon, että minulla olisi ajokortti. Lontoossa asuvana en koskaan tuntenut tarvitsevani sitä, mutta nyt toivon, että voisin ajaa töihin autolla. Siitä asti, kun sain tietää mainoksista, kehoni on ollut hälytysvalmiudessa jokaista hermopäätettä myöten ja odottanut hetkeä, jolloin minun on sännättävä pakoon. Tai taisteltava. Pälyilen ympärilleni ja tarkkailen ihmisiä."

Minä näen sinut -kirjassa tarinaa kerrotaan vuorotellen useamman henkilön näkökulmasta. Ääneen pääsevät Zoe, poliisi Kelly sekä välillä itse pääpahis, jonka henkilöllisyys paljastetaan vasta aivan viimeisillä sivuilla.

Kirja on kirjoitettu hienosti, koukuttavuutta riittää ja lukeminen etenee joutuisasti. Minulla oli oma aavistukseni siitä, kuka on kaiken takana, ja aavistus osuikin osittain nappiin. Lukijaa kuitenkin kieputetaan moneen suuntaan ja käänteitä riittää. Väkivaltaa kirjassa ei juuri ole, vaan Minä näen sinut pelaa ennen kaikkea psykologisella jännityksellä.

"Minä näen sinut. Mutta sinä et näe minua. Olet uppoutunut pokkariisi, jonka kannessa on tyttö punaisessa mekossa. En näe kirjan nimeä, mutta sillä ei ole väliä: niissä on kaikissa sama tarina. Jos poika ei tapaa tyttöä, poika väijyy tyttöä. Poika tappaa tytön."

Kaiken kaikkiaan Minä näen sinut jätti hyvän mielen, ja tulen varmasti lukemaan kirjailijan seuraavankin teoksen, joka ilmestyy suomeksi syksyllä.
Helmet-lukuhaasteessa kirja menee kohtaan 28. sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä.

Prinsessoja ja astronautteja -lukuhaasteessa kirja täydentää kohtaa naisen kirjoittama dekkari.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: