Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso: totuus ja tunnustus

20.03

 

Johnny Kniga, 2020. 223 sivua. 
Äänikirja 4h 8min, lukija Linda-Maria Roine

Linda-Maria Roineen viime vuonna julkaistu esikoisteos, omaelämäkerta Mercedes Bentso - ei koira muttei mieskään oli yksi parhaita tuona vuonna lukemiani kirjoja. Se oli silmiä avaava ja poisti minut tehokkaasti omasta kuplastani. Kun kirjan kuunteli Roineen itsensä lukemana, se teki tekstistä vieläkin vaikuttavampaa. 

Halusin siis ehdottomasti kuunnella myös Roineen tuoreimman teoksen. Se on tekstikokoelma erilaisista aiheista: rasismista, syrjinnästä ja muista yhteiskunnan epäkohdista, selviämisestä ja selviytymisestä. 

Monet kirjassa käsiteltävistä asioista ovat jo Roineen aiemmasta teoksesta tuttuja, joten aivan samanlaista vaikutusta Mercedes Bentso: totuus ja tunnustus ei minuun tee kuin Roineen esikoisteos. Siitä huolimatta kirja on ehdottomasti lukemisen - tai ennen kaikkea kuuntelemisen arvoinen. 

Roine ei nimittäin pelkää sanoa asioita suoraan, ja se on tämän kokoelman hienous. Totta kai jo pelkästään aiheet ovat tärkeitä, sellaisia, joista pitää puhua, mutta Roineen tapa käsitellä näitä asioita nostaa kirjan omalle tasolleen ja tekee siitä erottuvan. 

Rehellisen ja rohkean Roineen kuunteleminen virkistävää ja onnistuu ajoittain edelleen ravistelemaan, ajoittaisesta tuttuuden tunteesta huolimatta. 

You Might Also Like

1 comments

  1. Mercedez Bentso oli minustakin todella hyvä esikoinen. Avoin ja rehellinen. Nyt kun kaikkien tiedossa jo on hänen joutuneen myös erään kulttuurivaikuttajan vaikutuksen alaiseksi, tuntuu kurjalta, että saman ihmisen harteille on laskettu paljon pahaa.

    VastaaPoista