Atena, 2020. 358 sivua. 
Alkuteos Born A Crime. Stories from a South African Childhood, 2016. Suomentanut Jaana Iso-Markku.

Trevor Noahin omaelämäkerta Laiton lapsi - värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa on yksi parhaita viime aikoina lukemiani kirjoja. Teos on vaikuttava, mielenkiintoinen, tärkeä, avartava, todella taitavasti kirjoitettu, surullinen, hauska, kamala, järkyttävä, toiveikas ja täynnä rakkautta.

Nykyään Yhdysvalloissa asuva, koomikkona ja juontajana työskentelevä Trevor Noah oli minulle täysin tuntematon henkilö, mutta valitsin kirjan luettavakseni jo kesän kirjakatalogia selaillessani. Teoksen kuvaus vaikutti kiinnostavalta, ja kun matkustin viime vuonna Etelä-Afrikassa, halusin oppia maasta lisää. Vasta myöhemmin selvisi, että kirjailijahan on The Daily Show'n juontajana varsin tunnettu tyyppi.

Laiton lapsi kertoo Trevor Noahin lapsuudesta ja nuoruudesta Etelä-Afrikassa. Noahin elämä alkaa rikoksesta, kun hän syntyy valkoisen isän ja mustan äidin lapseksi. Eletään apartheidin aikaa ja rotujen sekoittamisesta saattaa saada jopa viisi vuotta vankeutta.

Noah kirjoittaa apartheidista konkreettisesti, henkilökohtaisesti ja ymmärrettävästi. Hän kertoo siitä, millaista on elää värillisenä lapsena, kun ei voi liikkua ulkona julkisesti äitinsä eikä isänsä kanssa. Myöhemmin Noahin on vaikea löytää paikkaansa, koska hän on ulkoisesti värillinen, mutta kasvanut mustien kanssa. Toisaalta hän tulee hyvin toimeen valkoisten kanssa, koska hänen isänsä on valkoinen.

H.A. Jackin alakoulu sai minut tajuamaan, että olen musta. Ennen sitä välituntia minun ei ollut tarvinnut kertaakaan valita, mutta kun minut sitten pakotettiin valitsemaan, valitsin mustan. Maailma näki minut värillisenä, mutta minä en elänyt elämääni katsellen itseäni. Minä elin elämääni katsellen muita ihmisiä. Minä näin itseni samanlaisena kuin ympärillä olevat ihmiset, ja ympärilläni olevat ihmiset olivat mustia. 
--
Mustien lasten seurassa en koko ajan yrittänyt olla. Mustien lasten seurassa minä vain olin. 

Trevor Noah kirjoittaa elämästään rehellisesti ja avoimesti. Hän kertoo siitä, miten värillisenä sai etuoikeuksia jopa omassa perheessään, jonka muut jäsenet olivat mustia. Noah kirjoittaa siitä, miten ajautui tekemään pikkurikoksia ja auttaa ymmärtämään sitä, miksi niin usein käy.

Jos ohi kulkee narkkari, joka kantaa laatikollista Corn Flakes -pakkauksia, jotka hän on varastanut supermarketin lastauslaiturilta, köyhä äiti ei ajattele: Minä tuen rikollisuutta, jos ostan nämä maissihiutaleet. Ei. Hän ajattelee: Perheeni tarvitsee ruokaa ja tällä tyypillä on maissihiutaleita, ja hän ostaa maissihiutaleet. 
--
Outoa kyllä, niinä kahtena vuotena, jolloin olimme hämärähommiamme harrastaneet, en ollut koskaan ajatellut sen olevan rikollista toimintaa. Aivan vilpittömästi olin ajatellut, ettei siinä ollut mitään pahaa. Ne ovat vain jonkun löytämiä tavaroita. Valkoisilla on vakuutukset. Mikä tahansa perustelu kävi. Me teemme usein toisille ihmisille kauheita asioita, koska emme näe niitä ihmisiä, joihin tekomme vaikuttaa. Emme näe heidän kasvojaan. Emme näe heitä ihmisinä. 

Kirjan teemat ovat vaikeita ja vakavia, vaikka niin kovin monelle arkipäivää. Puhutaan rasismista, äidin väkivaltaisesta parisuhteesta ja lapsiakin lyövästä isäpuolesta. Noah kirjoittaa oman tarinansa lomaan laajempaa yhteiskunnallista asiaa rotuerottelusta ja rakenteellisesta rasismista. Vaikka aihe on painava ja vakava, ei kirja ole raskas. Trevor Noah kirjoittaa valtavan taidokasta, värikästä ja humoristista tekstiä, jota on miellyttävä lukea. Kevyehkö teksti ei vie uskottavuutta, ja toimii hyvin, sillä ainakaan tyyli ei karkoita lukijaa. Myös Noahkin koomikkotausta nousee esiin: vaikka kirjassa on paljon ikäviä asioita ja paljon surua, on siinä myös hauskuutta ja iloa.

Lisäksi Laiton lapsi on täynnä toivoa ja rakkautta. Ehkä yksi kirjan hienoimmista teemoista on Trevor Noahin ja hänen äitinsä suhde. Noahin äiti on päättäväinen ja itsenäinen nainen, kapinallinen ja hyvin uskonnollinen. Äiti kurittaa Noahia, rakkaudesta, mutta taistelee viimeiseen saakka poikansa puolesta. Äiti on kirjassa hyvin oleellisessa roolissa, ja Noah kirjoittaa hänestä valtavan kauniisti. Tekstistä läpi kirjan paistaa äärimmäinen kunnioitus äitiä kohtaan.

Kovin monet mustat olivat sisäistäneet apartheidin logiikan ja ottaneet sen omakseen. Miksi opettaa mustalle lapselle valkoisten ihmisten juttuja? Naapureilla ja sukulaisilla oli tapana kiusata äitiä kysymyksillä. "Miksi teet kaiken tämän? Miksi näytät hänelle maailman, kun hän ei koskaan tule lähtemään ghetosta?"
"Siksi että", äiti vastasi aina, "vaikka hän ei koskaan lähtisi ghetosta, hän tietää, että ghetto ei ole koko maailma. Vaikka tämä olisi ainoa saavutukseni, olen tehnyt tarpeeksi."

Laiton lapsi on yksi niistä kirjoista, joista haluaisin kertoa kaiken. On kuitenkin parempi, että en kerro, jotta saatte lukea sen itse. Tämä kirja nimittäin todellakin kannattaa lukea.

-

Helmet-lukuhaasteessa 2020 kirja sopii ainakin kohtiin:
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
7. Kirjassa rikotaan lakia
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
30. Kirjassa pelastetaan ihminen
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
45. Esikoiskirja
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: