Emma Puikkonen: Musta peili

★★★★★

 


WSOY, 2021. 287 sivua. 

Emma Puikkosen Musta peili oli yksi viime syksyn uutuuksista, joita odotin eniten. Pidin valtavasti Puikkosen edellisestä teoksesta Lupaus ja hänen Eurooppalaiset unet kohosi myös suosikkeihini.

Ei siis ollut yllätys, että myös Musta peili oli mieleeni ja nousi alkuvuoden parhaaksi lukemakseni kirjaksi. 

Musta peili kertoo öljystä. Se ei välttämättä kuulosta mielenkiintoisimmalta mahdolliselta aihepiiriltä, ainakaan minusta, mutta se todellakin oli kiinnostavaa. Huomasin lukiessani googlailevani lisätietoja aiheesta, joten Puikkonen teki paljon oikein.

Tarinaa kuljetetaan teoksessa kolmella aikakaudella, joilla jokaisella seurataan yhden naisen tarinaa. 1860-luvulla Ida-tyttö elää Rousevillessä ja maasta alkaa suihkuta mustaa kultaa. Myöhemmin Ida Tarbell kasvaa aikuiseksi ja hänestä tulee tunnettu tutkiva journalisti, maailman ensimmäisiä, ja hän alkaa kirjoittaa, mistäpäs muustakaan kuin öljystä.

1970-luvun Amsterdamissa eletään öljykriisin aikaa ja Lotte Teer seuraa, kun moottoritielle keräännytään piknikille. Lähitulevaisuudessa, 2020-luvun loppupuolella, Astrid Fuglesang on aina haaveillut öljynporauslautoista ja nousee sellaisen kannelle.

Puikkonen on rakentanut romaaninsa hyvin ja henkilöiden tarinat toimivat hienosti ristiin. Mainittavaa on, että henkilöistä Ida Tarbell on oikea henkilö. Henkilöt ovat keskenään riittävän erilaisia, kukin mielenkiintoinen omalla tavallaan, ja elämäntarinat täydentävät toisiaan. Jokainen henkilö ja hänen elämänsä kytkeytyy jollain tavalla öljyyn

Yksi kirjan päähenkilöistä on itse öljy. Se toimii myös lyhyiden osuuksien kertojana, mikä tuntuu tarinassa täysin luonnolliselta. Onhan öljy oikeastaan kirjan tärkein hahmo. 

Puikkonen käsittelee öljyä, sen historiaa, nykytilannetta, tulevaisuutta ja vaikutuksia maailmaan monipuolisesti. Ilmastonmuutokseen liittyvät kysymykset ovat vahvasti läsnä, kuten Puikkosen aiemmassa romaanissakin. Vaikka asiaa on todella paljon, ei kirja tunnu täyteen ahdetulta. Se on tasapainoinen kokonaisuus.

Ehkä syy on Puikkosen tyylissä: hän kirjoittaa jälleen helppolukuista, kikkailematonta ja toteavaakin tekstiä, eikä selitä kaikkea puhki. 

Musta peili on ajankohtainen ja vaikuttava. Sen tunnelma on vähän mystinen ja hitusen uhkaavakin, ja todellakin pitää otteessaan. Hieno, hieno kirja!


Muissa blogeissa: Kirjakaapin kummitus, Tuijatan kulttuuripohdintoja, Kirja vieköön!

Susanna Clarke: Piranesi

★★★★


WSOY, 2021. 265 sivua.
Alkuteos Piranesi, 2020. Suomentanut Helene Bützow.

En juuri lue fantasiakirjallisuutta, en ainakaan sellaista "perinteistä fantasiaa". Olin siis hiukan kartellut Piranesia, vaikka sitä ihan hirmuisesti kehuttiinkin. Törmäsin kuitenkin lopulta useampaan arvioon, joissa kerrottiin Piranesin sopivan myös niille, jotka eivät normaalisti fantasiaa lue. Innostuin, ja hyvä niin.

Piranesia aloittaessani en tiennyt yhtään, mistä on kyse, ja ehkä parempikin näin. Lähdin matkaan avoimin mielin: sekä genren että koko tarinan suhteen.

Aluksi mietin, mitä ihmettä oikein luen. Tyyli tuntui vieraalta ja vähän vaikealtakin, varsinkin, kun iso osa sanoista oli Kirjoitettu Isoilla Kirjaimilla. Se teki lukemisesta raskasta. Jatkoin eteenpäin ja ihmettelin omituista tarinaa. Samalla se alkoi kiehtoa yhä enemmän, jotain omituista vetoa Piranesissa oli.

En halua kertoa teoksesta liikaa, sillä mielestäni on parasta, jos siihen tarttuu tietämättä kovin paljon. Kerron kuitenkin, että tarinan päähenkilö on Piranesi, joka asuu valtavassa talossa, jossa on suuria huoneita, saleja, jotka ovat täynnä patsaita. Talon alakerrassa velloo meri ja ylhäällä kohoaa taivas. Vuorovesi nousee toisinaan saleihin ja tuo niihin kasoittain meriheinää. 

Miljöö on erikoinen, mutta toimii. Jo se yksinään luo tarinaan mystistä tunnelmaa, ja tunnelma on ehdottomasti Piranesin vahvuuksia. Se on hämmentävä, kummallinen, omaperäinen ja maaginen. Se vetoaa.  

Piranesi on tarina yksinäisyydestä ja muistamisesta, ja kyllä, vaikka aluksi tuntui kovin oudolta, alkoi juoni jossain kohtaa avautua. Ei se aivan täysin selväksi minulle koskaan tullut, mutta niin selväksi kuin tässä persoonallisessa kokonaisuudessa voi tulla. Paketti on oivaltava ja mielikuvituksellinen, ja yhdistää jännällä tavalla tuttua ja vierasta, fantasiaa ja todellisuutta.

Kehotan kokeilemaan Piranesia, jos haluat lukea jotain erilaista. Minua teos ei lumonnut aivan viiden tähden arvoisesti, mutta hieno se on. Aika varmasti se on kirja, jota muistelen vielä pitkään - Piranesi ei todellakaan huku massaan. 


Kirja on luettu myös muun muassa blogeissa: Kirjakko ruispellossa, Hemulin kirjahylly & Kirjaluotsi

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät

★★★★★

WSOY, 2017. 180 sivua. 

Tiina Laitila Kälvemarkin muutama vuosi sitten julkaistu Seitsemäs kevät ehti roikkua lukulistallani pitkän aikaa ennen kuin se pääsi luettavaksi. Onneksi pääsi, kirja on nimittäin erinomainen ja on harmi, ettei sitä ole näkynyt kirjasomessa enempää.

Seitsemäs kevät on episodiromaani, jossa seurataan useita henkilöitä lyhyen aikaa, ja heidän tarinansa kytkeytyvät jollain tavalla yhteen. Kirjassa eletään lähitulevaisuudessa, jossa on parhaillaan menossa seitsemäs kevät. Kesää ei ole enää samalla tavalla kuin ennen, ei kunnolla lämmintä. Tuntuu olevan ikuinen kevät ja kesän odotus.

Tarina vie lukijan hyllytetyn tv-meteorologin kanssa Skotlantiin, vaimostaan eroneen miehen mökille Suomeen, intialaiselle kohdunvuokrausklinikalle ja teinitytön kanssa hevostallille - vain muutamia mainitakseni.

Ihmisten elämät polveilevat moneen suuntaan, mutta kokonaisuus toimii. Vaikka henkilöitä on paljon, tuntuvat he kokonaisilta, eivät ole vain pintaraapaisuja. Eivät siitäkään huolimatta, että kirjan sivumäärä on varsin maltillinen.

Useiden henkilöiden tarinat kietoutuvat hienosti yhteen, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ihmisen valinnat näkyvät ihan toisen ihmisen elämässä, toisella puolella maailmaa.  

Seitsemäs kevät on ajankohtainen paitsi ilmastoasioiden myös monen muun teeman osalta. Puhutaan ahneudesta, rakkaudesta, onnellisuudesta, unelmista ja niiden hinnasta. Laitila Kälvemark kirjoittaa taitavasti, tarkkanäköisesti ja helpon oloisesti, tyylillä, josta todella pidän. 

Ei eletä kuin vasta tammikuuta, mutta Seitsemäs kevät on minulle tähän mennessä vuoden paras. 



Kirjan on luettu myös muun muassa blogeissa: Tuijatan kulttuuripohdintoja, Kirja vieköön & Villasukka kirjahyllyssä


Piia Leino: Lakipiste

★★★★


S&S, 2021. 238 sivua. 

Piia Leinon lähitulevaisuuteen sijoittuvan ilmastotrilogian aiemmat osat Taivas ja Yliaika ovat olleet molemmat mieleeni. Kirjat ovat olleet kauhistuttavan tarkkanäköisiä kuvauksia siitä, millainen maailma voi muutaman kymmenen vuoden kuluttua olla. Dystopioina ne ovat olleet aika ahdistaviakin, tietysti.

Trilogian päätösosa Lakipiste jatkaa sekin karujen tulevaisuuskuvien linjalla. Tällä kertaa paneudutaan tekoälyn kehitykseen ja siihen, miten tekoäly alkaa ottaa maailmassa valtaa.

Samaan aikaan ekokatastrofi etenee ja ympäristöliike radikalisoituu. Mediajätti Googlen toimittaja Aaro Kangas saa tehtäväkseen selvitellä erään ekoyhteisön mahdollista radikalisoitumista. Yhtäkkiä hän onkin toiminnan keskipisteessä, vaarallisessa tilanteessa.

Kustantaja kutsuu Lakipistettä scifidekkariksi ja sellainen se onkin. Tyyliltään kirja on siis yllättävänkin erilainen kuin trilogian aiemmat, joissa ei ole ollut jännityskirjallisuudelle ominaisia piirteitä.

Lakipiste sen sijaan etenee kuin trilleri. Poliisidekkari se ei ole, mutta tarina on täynnä toimintaa, tapahtumia ja jännittäviä käänteitä. Ainakin minut kirja koukuttaa täysin.

Leino on jälleen loihtinut pelottavan uskottavan tuntuisen tulevaisuuskuvan, jollaista en haluaisi nähdä. Ekoyhteisö on miljöönä kiinnostava ja henkilöhahmot mukavan erilaisia.

Vaikka tulevaisuuskuva on ainakin minusta kovin epämiellyttävä, ei kirjassa ole samanlaista ahdistavaa tunnelmaa kuin trilogian aiemmissa osissa. Ekoyhteisön henkilöiden kautta tarinaan saadaan myös huumoria, mikä keventää vakavaa aihetta.



Lakipisteestä ovat kirjoittaneet myös muun muassa: Kirjokansi, Iltaluvut ja Kirjaluotsi.

Minkälainen on hyvä lopetus? Vuonna 2021 luettujen kirjojen lopetuslauseet

ajatuksia kirjoista

Aloituslauseiden lisäksi listasin viime vuonna lopetuslauseita. Hyvä lopetus saattaa pelastaa huononkin kirjan, vaikka yksinään pelkällä viimeisellä lauseella ei ihan yhtä suurta merkitystä olisikaan. Oikein taidokas lopetuslause voi kuitenkin tehdä ison vaikutuksen. 

Seuraavanlaisia loppuja oli lukemissani kirjoissa: 

Samat kengät, jotka Lila oli tehnyt yhdessä Rinon kanssa, ommellut ja purkanut niitä kuukausia, kätensä tärvellen.
Sitä tarkoittaa ikuisuus.
Vähäsen.
Ja sitten sen, että puhelin irrotettiin hänen kädestään.
Aivan järjetön määrä tähtiä...
Kukaan ei enää tiedä.
Hyvää ruokahalua!
Kesäilta oli lämmin vaikkakin jo hämärsi.
Lennä!
...Ei tarvitse pelätä.
Voi Milou, et saisi olla niin hajamielinen.
Siinä valkeudessa, kaiken valkoisen seassa, hengitän sisään viimeisen uloshenkäyksesi.
Kun tiedät, mikä suurin intohimosi elämässä on, älä anna minkään seistä sinun ja unelmiesi välissä.
Katson Lindaa ja päästän irti.
Uusi lumi peittää sen.
Pitää hankkia lumikengät.
Birgit jatkaa matkaansa aurinkoisella Pohjois-Esplanadilla korkeakorkoisissa kengissään, ryhti suorana, vailla pienintäkään katumusta.
Sitä laulua laulan minä, hänelle kaipuun taajuuksilta.
Tämä on kaiken tuhoutuminen ja uusi alku.
Kunhan pysyisimme yhdessä, kaikki sujuisi kyllä hyvin.
Kahdenkymmenenviiden vuoden ajan hän on elänyt sen viruksen kantajana, joka riisti hänen rakkaansa elämän.
Hän hymyili minulle vastaan tullessaan ja vastasin hymyyn niin kuin hymyillään kenelle tahansa vieraalle ihmiselle, kenelle tahansa tuntemattomalle.
Ensin piti vain suudella vähän.
Ramatulaye.
Elämässä on hyvä elää.
Jouluaatto.
Hän rakasti Isoa Veljeä.
Emme saa olla yhdessä tässä elämässä, mutta olen niin iloinen, että olette olleet minun.
"Sen kuulee, kun kuuntelee sielullaan."
Sitten kurkotin käteeni uuden.
"Haluatko yhden?" kysyn ja hymyilen takaisin.
Hän ehti elämänsä aikana julkaista 29 novellikokoelmaa, 19 romaania, runoja sekä kirjoittaa iloksemme lukuisia tarinoita muun muassa Seutusanomiin.
Ja sitten hän lähtee tekemään jotain mielenkiintoisempaa.
"Minusta Rowan ansaitsee ne."
Minä kuitenkin tiedän, että minulla on vielä paljon aikaa.
Yllätysori ojensi turpansa boksin puomien raosta ja päästi pitkän, voitokkaan hirnahduksen.
Meidän jälkeemme on tullut uusia raketinrakentajia, ja heillä on uusi ilotulitetehdas.
Ja kaikki nauroivat myöntymisen merkiksi mustankirjavan ponin ympärillä parveillen.
Ja erityisesti: minkälaisen klassikkokaanonin luomme tuleville sukupolville oman aikamme kirjallisuudesta?
Viileässä tuulen virissä hän lähti kävelemään Kiewarran suuntaan.
Olen erityisen hyvällä tuulella.
Ja jos hän on siirtynyt tuonpuoleiseen, niin kuin syvään juurtunut vaistoni minulle kertoo, tiedä, että olemme palanneet yhteen ja katselemme sinua sinne alas maailmaan rakkautta säihkyvin silmin.
Kesäloma oli päättynyt.
Hän oli avoin jollekin tuntemattomalle.
Hirvi ontuen, Unto pää kumarassa, kaksikko kävelee metsään sisään.
Ja mistä sellaisen taian ripauksen olisi paremmin voinut löytää kuin kirjan kansien välistä - tai pienestä kahvilasta, joka näytti olevan kuin luotu ihmeisiin.
Minna voi vain katsoa peiliin ja miettiä, mistä nuo luonteenpiirteet ovat peräisin.
Puhelin antoi viimeisen äänimerkin ennen kuin mykistyi, ja Peri avasi vaatekomeron oven ja astui välikköön.
Ajattelen itseäni, ehkä se on melkein sama asia?
Vain säiliöt pysyivät, ja nekin ruostuivat.
Siinä olet sinä, joka jäit kaiuksi kehooni, sinä, jolle kerran lupasin qaulluqtaqin laulun.
Säästää ne myöhemmäksi.
Täällä ei ole tapahtunut mitään mitä en haluaisi muistaa.
Isän käsi osoittaa vastarannalle, kauas mantereelle.
Taukohuoneen ulkopuolella roikkuu rivissä verta valuvia sikoja.
Odottaa taivaan taas pimenevän ja ilman olevan sähköstä sakeana.
Meidän läheisyytemme oli sitä, että hieroin hänen kylmiä jalkojaan.
Nyt se on täydellinen.
Eikä yksikään aikuinen tule koskaan ymmärtämään, miten tavattoman tärkeätä tämä on!
Peli on käynnissä.
Ikuisesti.
Ainakin minun olisi oltava täysin rehellinen.
Hiiri nimeltä Miika.

Vuonna 2021 luettujen kirjojen aloituslauseet koosteena

ajatuksia kirjoista


Vuosi sitten tein postauksen vuonna 2020 lukemieni kirjojen aloituslauseista. Listaaminen oli hauskaa, joten päätin toteuttaa saman myös vuonna 2021. Aivan kaikkia ei tullut laitettua muistiin, joten ihan täydellinen lista ei ole, mutta ajaa asiansa. Melkoisen monenlaisia alkuja mahtui vuoteen nytkin!

Tällä kertaa laitoin muuten ylös myös lopetuslauseet, niistä tulee oma postauksensa. 


Lyhyitä ja ytimekkäitä alkuja:

Tik tak, tik tak.
Aallot keinuttavat lossia.
Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen!
Lapsi sylissä nukkuu.
Aissatu, sain viestisi.En tiedä, miksi kirjoitan tätä.
Hän on kaunis.
Kerrankin tallilla tapahtui!
Otsa kuin auton konepelti.
Nelly rakasti hitautta.
Avaan silmät.
Et kirjoita mitään, olet hiljaa vaan.
Niniveen minut oli tuonut hyvin outo uni.
Lähestymme lampea stratosfääristä.
Saint-Germain-des-Prés!?...
Jos hän tulisi nyt, hän näkisi saman.


Pitkiä alkuja:

Pahvirasiassa haalistuu joukko sekalaisia valokuvia lapsuus- ja nuoruusvuosiltani, itäsaksalaisella muovikameralla napattuja muistoja, jotka äitini on antanut minulle säilytettäväksi. 

Akifumi käärii hihoja muutaman sentin ylemmäs ja vetää auki keittiösaarekkeen laatikon, jonka sisällä hopeiset ruokailuvälineet lepäävät omissa lokeroissaan.

Olen jo siinä iässä ja kaiken lisäksi sellaisessa kunnossa, että pitäisi aina ennen nukkumaanmenoa pestä jalat siltä varalta, jos joutuu yöllä Ambulanssin hakemaksi.

Istanbulissa oli aivan tavallinen keväinen iltapäivä, yhtä pitkä ja harmaa kuin monet muutkin, kun Peri oivalsi jotain kylmäävää: hän kykenisi tappamaan toisen ihmisen.   

Puoli tuntia sen jälkeen, kun Tim Jamiesonin koneen piti lähteä Tampasta kohti New Yorkin säkenöiviä valoja ja korkeita rakennuksia, se seisoi edelleen portilla.


Sitaattialoituksia: 

"Siksi kun minä olen pätevä tyttö", Lexia Vikander sanoi.
"Varjo on asunut elämäni yllä ja vaisua iloa on ollut vähän", kirjoittaa nuori minä.
"No, onko löytynyt ketään kivaa miestä?"
"Milloin voimme kuulustella epäiltyä?"


Henkilövetoisia alkuja:

Louis Fonin elämän viimeisestä aamusta tuli lempeä kuin kuiskaus.
Kun Jon Jacobsen kuolee elämänsä toisen kerran, on toukokuu.
Laura McCarthy sulki takaovensa, harppasi yli nukuvan koiran, joka kuolasi tyytyväisenä soralle, ja käveli reippaasti pihan poikki takaportille.   
Rino soitti minulle aamulla, luulin että hän pyytäisi taas rahaa ja valmistauduin sanomaan ei.
Antin lapsuus päättyi eräänä kesäiltana klo 21:07.
Israelin kuninkaana Jumalan rakastama Daavid kukisti moabilaiset.


Toiminnallisia alkuja: 

Parivaljakon kiidättämät sahanpuruilla kuormatut rattaat syöksyivät hurjaa vauhtia pitkin lehmuskujaa.
Vedän niin syvään henkeä, että sattuu ja pakotan kasvoilleni hymyn.
Kohotin katseeni kun kuulin naurun, jäin katsomaan kun näin tytöt.
Istun kotitalomme rappusilla Reykjavíkissä ja katselen alkavaa päivää.


Kysymysalkuja: 

Entä mikä tämä on?
Täytyykö vanhemmankin pukeutua halloweenina joksikin?
Minkälainen hätätilanne siellä on?
Mikä oikeastaan on klassikko?
Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi seistä näyteikkunassa alasti?


Miljöötä tai hetkeä kuvailevia alkuja: 

Aurinko ei vielä ollut noussut taivaanrannan ylle, ja yöllä alkanut sumu verhosi edelleen sankkana koko satamaa.
Kotikatumme, joka oli rakennettu jo ritarien aikaan, ei hiljentynyt koskaan vaan raikui aina asukkaidensa äänistä. 
Oli kirkas huhtikuun aamu, kun Kikka kiirehti aikaisin tallille.
Helsingin Aleksanterinkadulla elokuun valo teki mukulakivistä haikean keltaisia.
Oli kirkas, kylmä huhtikuun päivä.
Vartiokopin ikkunassa nököttää vaaleanpunainen pehmopossu.


Ja kaikenlaisia muitakin alkuja:

Eräänä päivänä mummoni ei enää pystynyt kävelemään.
Vuonna 1978 televisiomainokset rantautuivat Norsunluurannikolle, kauniiseen kotimaahani.
Sinä keväänä, kun päätin kirjoittaa kirjan valkoisesta, laadin ensimmäiseksi listan.
Muistan täsmälleen, missä olin ja mitä tein, kun näin isäni kuolevan.
Tämän kesän ensimmäinen ratsastusleiri oli alkamassa.
Kaksi hiirtä istui metsässä männynkäpyyn nojaillen.
...Olen pahoillani, ymmärrän kyllä tarpeenne, mutta en voi auttaa teitä.
Äidit meidän, jotka olette niin taivaissa kuin maan päällä.
Kuolema oli vieraillut tilalla ennenkin, eivätkä lihakärpäset olleet nirsoja. 
Meilläpäin Skotlannissa on vanha, viisas sananparsi: Whit's for ye'll no go past ye - Mikä on kohdalle tarkoitettu, se ei kulje ohi.
Hei, ja kiitos kiehtovasta kirjeestä, joka saapui hetki sitten toimitukseemme.
Nyt 58-vuotiaana taiteilijana ja aikani täällä telluksella hyörineenä ja pyörineenä pieni pateettinen pohdinta on paikallaan.
Kuusivuotiaana näin kerran hienon kuvan Tositarinoita-nimisessä kirjassa, jossa kerrottiin aarniometsästä.
Minusta tuli äiti 24. joulukuuta vuonna 2019.
On paikka, jossa sijaitsee heikkoutta, valoherkkyyttä katseille ja sanoille.


Mikä on sinun suosikkisi? 

Kirsi Ranin: Lukupiiri - Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika

★★★★

 

Nemo, 2021. 219 sivua. 
Kirja saatu arvostelukappaleena.

Liityin ensimmäistä kertaa lukupiiriin pari vuotta sitten. Oikeastaan taisin perustaa sellaisen itse, tai ainakin heittää Instagramissa ilmoille ajatuksen lukupiiristä - ajatuksen, johon moni onneksi tarttui. 

Koronapandemia on ikävästi sotkenut lukupiireilyämme: jossain kohtaa tapaamisia ei ollut pitkään aikaan, välillä kokoonnuttin etänä. Olen silti tosi iloinen, että lukupiiri syntyi. On tullut luettua kirjoja, joihin muuten ei tarttuisi (välillä ne ovat olleet positiivisia yllätyksiä, välillä niitä ei olisi millään saanut luettua loppuun ilman lukupiirin painetta), ja tietysti kirjoista keskustelu on ollut antoisaa, samoin ihan pelkkä kokoontuminen yhteen samanhenkisten ihmisten kanssa. 

Hyvin samansuuntaisia ovat myös lukupiireistä kirjan kirjoittaneen Kirsi Raninin mietteet. Hänen lukupiiri-historiansa on tosin astetta pidempi ja monipuolisempi: Ranin kuuluu itse tällä hetkellä kolmeen eri lukupiiriin ja hänen Kirsin Book Club -lukupiirilläänkin on ikää jo yli kymmenen vuotta. Ranin siis todellakin tietää, mistä kirjoittaa. 

Lukupiiri-kirjassaan Ranin kertoo aluksi taustastaan lukupiireihin liittyen, mutta pääsee nopeasti vinkkeihin. Niitä riittää. Lukupiiri - Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika on kattava katsaus siihen, miten lukupiiri syntyy ja toimii. Kaikesta välittyy se, että Raninilla todella on pitkä kokemus erilaisten lukupiirien jäsenenä ja myös vetäjänä olemisesta. 

Raninin omia kokemuksia ryydittävät teoksessa muiden sitaatit. Ne tuovat hieman eri näkökulmaa, mutta lopulta kaikki kirjassa ääneen pääsevät ovat silti aika samaa mieltä siitä, miten hienoja lukupiirit ja kirjakeskustelut ovat. 

Lukupiiri - Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika sopii erityisen hyvin luettavaksi heille, jotka harkitsevat lukupiirin perustamista. Lukupiiriin liittymistä pohtiville se on mainio kurkistus lukupiirien toimintaan ja käytäntöihin. Toisaalta se sopii myös lukupiireissä jo oleville, sillä itsekin sain tekstistä paljon irti. 

Minulle kaikkein antoisinta on osio, jossa puhutaan kirjoista keskustelemisesta - siitähän lukupiireissä ennen kaikkea on kyse. Ranin listaa kirjassaan kysymyksiä, joita lukiessa kannattaa pohtia ja joista voi lukupiirissä keskustella. 

Vaikka kirjoista puhuminen on lukupiirin pointti, ja sen ehkä kuvittelisi olevan aina helppoa, ei hyvä keskustelu ihan joka kerta synny itsestään. Joskus toki niinkin käy, mutta välillä ainakin meidän lukupiirissämme keskustelu tuntuu tyrehtyvän nopeasti. Näin voi tapahtua helposti varsinkin silloin, jos kirja ei ole enää aivan tuoreessa muistissa. Raninin kysymyslistalla keskusteluun saisi varmasti uutta vauhtia. 

Lukupiiri-kirjassa Ranin käy läpi myös sitä, miten lukupiirikirja kannattaa valita. Lukupiirikirjoiksi on tarjolla huiman paljon suosituksia: teoksen lopusta löytyy nimittäin 200 kirjan lista lyhyine kuvauksineen. Tämän jälkeen on tilaa vielä omille kirjamuistiinpanoille, muun muassa sille, mitä ajatuksia mikäkin lukupiirikirja on herättänyt. 

Kokonaisuutena Lukupiiri - Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika on kattava teos lukupiireistä. Toivottavasti se innostaa myös uusia ihmisiä lukupiirien pariin!