Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarja on edennyt jo kuudenteen osaansa. Auringon sisar kertoo Electrasta, joka tekee uraa huippumallina ja on huumekoukussa. 

En ole aiempien kirjojen perusteella pitänyt Electrasta, mutta odotin silti tätä kirjaa kovasti - niin kuin olen odottanut sarjan aiempiakin kirjoja. Olin erityisesti kiinnostunut siitä, että kirja sijoittuisi Afrikkaan. 

Valitettavasti jouduin hieman pettymään, sillä Afrikka-osuus oli lopulta melko lyhyt. Lisäksi Afrikan kuvaus oli jotenkin tosi eurooppalaista, eikä oikein tuntunut onnistuneelta. 

Auringon sisaren kantavia teemoja ovat huumeet, äitiys, rotuerottelu Afrikassa ja mustien oikeudet Yhdysvalloissa. Tärkeitä teemoja, mutta jotenkin niiden käsittely tuntui turhan kevyeltä, vaikka kyse onkin viihderomaanista. 

Etenkin Electran huumeriippuvuuden käsittely tökki: se vaikutti turhan valistavalta ja alleviivaavalta.  

Lisäksi tuskailin kirjan pituuden kanssa. Sarjan osat ovat pidentyneet kirja kirjalta, nyt huideltiin jo yli 900 sivussa. Kyllähän teos vetävä oli, ja siksi myös aika nopealukuinen, pituudestaan huolimatta, mutta valitettavasti tällaiset pituudet alkavat olla jo miinusta. Tämänkin tarinan olisi voinut kertoa vähän pienemmässä sivumäärässä - ja ehkä jopa jättää jotain pois. 

Yksi Seitsemän sisarta -sarjan parhaista piirteistä on todellisten henkilöiden ja tapahtumien yhdistäminen fiktioon. Valitettavasti en itse tässä kirjassa tunnistanut oikeita henkilöitä tai tapahtumia, joten tuntui siltä, että jotain jäi puuttumaan. Kirjan lopussa ei myöskään kerrottu, mitkä asiat perustuivat tositapahtumiin. Muistaakseni kaikissa aiemmissa osissa näin on tehty, ainakin osassa, ja se on mielestäni ollut toimiva tapa.