Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

21.15


Kirjailija Erik Steinbeck ja hänen taiteilijavaimonsa Winnie muuttavat New Yorkiin jättääkseen taakseen kotimaan traumaattiset tapahtumat. Pariskunnan neljävuotias Sarah-tytär on kidnapattu puolitoista vuotta aiemmin, eikä hänestä ole sen jälkeen mitään havaintoja. Erik yrittää aloitella uutta kirjaansa ja tarkkailee vaivihkaa omilla retkillä käyvää vaimoaan, joka väittää itsepintaisesti, että Sarah elää. Samaan aikaan Erik saa selville uusia asioita Winnien menneisyydestä. Ehkä heidän muuttonsa juuri New Yorkiin ei ollutkaan sattumaa?

Tammi, 2016. 292 sivua. 
Alkuteos Maskarna på Carmine Street, 2008. Suomentanut Aleksi Milonoff.

Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja puolisoni suosituksen perusteella. Tämä oli jälleen sellainen, tosin Håkan Nesser kirjailijana oli kyllä odottanut tutustumista jo pitkään.

Sain Carmine Streetin sokeat luettavaksi sellaisilla saatesanoilla, että kirjaa ei voi laskea käsistään, vaan aina on luettava seuraava sivu. Koska kirja on luokiteltu trilleriksi, odotin vetävää ja menevää kirjaa, jossa tapahtuisi paljon. Sellaista en saanut, joten petyin hieman. Lisäksi olin tätä ennen lukenut todella hienon kirjan, Haruki Murakamin Kafka rannalla, jonka tasoon on vaikea yltää. Siksi Carmine Streetin sokeat ei ehkä vedonnut minuun niin paljon kuin mieheeni. Jonain muuna aikana kirja olisi voinut tuntua nyt luettua paremmalta.

Nytkään Carmine Streetin sokeat ei ollut huono, ei lähelläkään. Itse asiassa se oli oikein hyvä kirja. Se vain oli erilainen kuin kuvittelin.

Teos ei ole tapahtumarikas ja toiminnantäyteinen trilleri. Sen vahvuus on henkilökuvauksessa. Oikeastaan kirjassa ei tapahdu juuri mitään ennen kuin vasta loppuvaiheessa. Nesser kuitenkin upottaa lukijan hienolla tavalla päähenkilön pään sisälle. Mitä liikkuu sen miehen päässä, jonka tytär on kidnapattu puolitoista vuotta sitten ja jonka vaimo on muuttunut etäiseksi? Asiaa pyöritellään sekä nykyhetkessä että menneessä - päähenkilön kirjoittaman kirjan kautta.

Carmine Streetin sokeat ei ole minun mittakaavallani jännittävä kirja. Siinä on hyvin vähän trillerin piirteitä ja itse hieman kyseenalaistan sen luokittelun psykologiseksi trilleriksi. Siinä toki selvitetään pienen Sarahin kidnappausta, mutta pääosin siinä puhutaan elämästä ja ihmissuhteista. Trillerivaihde tulee silmään vasta myöhemmin, ja sekin on lyhyt. Olen sitä mieltä, että trillerin pitäisi olla edes etäisesti jännittävä.

Kirjan tunnelma on kuitenkin hyvä ja omanlaisensa, joten sen lukeminen on kiinnostavaa. Itse en kokenut, että kirjaa ei voisi laskea käsistään, sillä en halunnut niin palavasti tietää, miten tarina päättyy. Teoksen luki kuitenkin nopeasti loppuun, osin ehkä sivumäärän vuoksi. Pisteet siitä, että Nesser on kirjoittanut varsin maltillisen mittaisen jännityskirjan, nykyään kun lähes kaikki trillerit ovat vähintään sen 400 sivua. Niissä on usein jotain turhaa - tässä ei ollut mitään. Tiivis ja toimiva paketti, ei yhtään ylimääräistä sanaa.

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtiin:
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
29. Kirjassa nähdään unia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

You Might Also Like

4 comments

  1. No, Murakamin jälkeen on vaikea parantaa:)

    Kyseessä on todellakin pikemminkin kaunokirjallinen, psykologis-filosofisia ainesosia sisältävä romaani, kuin ortodoksinen dekkari, kertomus vieraantumisesta ja yhteen sitovasta napanuorasta. Tarina, jonka lukija kohtaa kuin verhoutuneena hienovaraiseen aamu-usvaan, unenomaisuuteen.
    Vaikka kertojana on "minä", tarkastelu kohdentuu välimatkan päästä, itsen ulkopuolelta.

    Jos ei Nesser hengästytä, niin ei taatusti pitkästytäkään; tasapainoinen miellyttävästi eteerinen ja edukseen poikkeava teos, jossa rikoksella on sivuosa, jättää vekkulin lukujäljen kuin myös Aleksi Milonoffin luonteva käännnös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa analyysiä! Tällaisillekin kirjoille on ehdottomasti paikkansa ja kyllähän minä tästä tykkäsinkin - jotenkin vain odotin ihan muuta. Onkohan Nesserin kirjat yleensäkin tyyliltään tämän kaltaisia vai oliko tämä hänellekin poikkeus?

      Poista
  2. Nesseristä totesin 2013 ehdotonta elittiä ja sama pitää paikkansa aina toistaiseksi viimeisimpään Cafe Intrigoon, 2019. Makuja on monia ja hyvä niin, mutta itse olen tykästynyt Nesserin taitavaan ja rauhallispoljentoiseen kirjoitustyylin ja siihen, ettei hän tehokeinoikseen tarvitse suolenpärskeitä eikä muita ellotuksia eikä liioin matkan varrella ole tullut häneltä vastaan yhtään floppia; joten... Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ottaa lukuun joku muukin Nesser siis jossain vaiheessa. Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista