"Saari on karu, kaunis ja arvaamaton, ja sille nousevassa valkoisessa talossa asuu vuosisadallinen naisia, miehiä ja lapsia, jotka sukupolvi toisensa jälkeen rakastuvat, rakastavat, kapuavat yli vuorten, katoavat vuonoille, purjehtivat merten taakse, kertovat tarinoita ja kimmeltävät hankien keskellä kuin hopeiset suomut rantahiekalla."

Fabriikki, 2017. 352 sivua. 
Alkuteos Islandil ei ole liblikaid, 2013. Suomentanut Outi Hytönen

Islannissa ei ole perhosia on erikoinen kirja. Se on erikoinen monella tapaa: tyyliltään, typografialtaan, tunnelmaltaan ja tarinaltaan.

Erikoisuus on kuitenkin tässä kirjassa positiivista.

Kätlin Kaldmaan teosta kuvaillaan kustantajan sivuilla runolliseksi sukusaagaksi. Sitä se todella on. Kirja kertoo islantilaisesta suvusta, alkaen Gudrunista ja Jónista, ja päättyen Elíniin. Välissä on monia henkilöitä ja monia tarinoita, joista osa tuntuu todemmilta, osa taas kuin saduilta.

Kätlin Kaldmaan teksti on satumaista ja epätodellista. Jostain syystä teksti tuo mieleeni hetkittäin jopa Raamatun, välillä Kalevalan, välillä kansantarut ja saagat, välillä taas ihan tavalliset sadut sellaisina kuin me ne yleensä tunnemme. Toisinaan satumaisuus meinaa hukuttaa alleen itse tarinan, ja lukija joutuu pinnistelemään, jotta pysyy mukana juonessa.

"Elias Eliasson seisoi vuorella ja odotti tuulta. Elias Eliasson seisoi vuorella ja odotti maanjäristystä. Elias Eliasson seisoi vuorella ja kuuli kuin hiljaista huminaa ja niinpä hänen korvansa olivat ensimmäiset, jotka yli vuorten kuulivat myrskynjälkeisessä tyynessä hiljaisuudessa kellojen helähtelevän. Ja sitten hän jäi kaksien kellojen välille loukkuun. Hänen sisällään alkoi kasvaa pesä."

Tuntuu kuitenkin siltä, että ei haittaa, vaikkei aina pysyisikään täysin mukana juonen kulussa. Itse koen, että juonta tärkeämpää tässä kirjassa on tunnelma. Kätlin Kaldmaa onnistuu välittämään hienosti karun saaren tunnelman, meren arvaamattomuuden ja voiman, ja kuvailemaan kauniisti niin luontoa kuin ihmisten ajatuksiakin.

Kirjan kieli on hienoa ja vaihtelevaa, kokeilevaa. Välillä edetään pitkin lausein, välillä jopa listamaisesti. Kirja on täynnä vertauksia ja kielikuvia. Kielen lisäksi kaunista on myös typografia, jollaista en ole koskaan aiemmin nähnyt. Välillä sivulla on vain muutama sana, välillä teksti on aukeamalla ympyrän muodossa. Toisinaan tekstiä on sisennetty enemmän kuin muilla sivuilla, toisinaan teksti on peilikuvana.

Hieno mutta erikoinen. Lukekaa.

"Kun taivas ja maa kohtaavat, kun valtameri ja taivas kohtaavat, saa valtameri otteen taivaasta ja silloin sisällämme ja kohdallamme ja ympärillämme aukeaa valtameri, ja jos jalkojemme alla juuri nyt onkin kova pinta, kuinka kauan se saa siinä olla, kauanko siihen voi luottaa - vain niin kauan kuin valtameri on, vain niin kauan, kuin valtameri ei ota sitä meiltä pois. Valtameri on kaikkivoipa.  Valtameri on arvaamaton. Valtameri ei anna varoitusta. Valtameri on. Valtameri."

Islannissa ei ole perhosia on Kätlin Kaldmaan ensimmäinen suomennettu romaani. Se on osa trilogiaa, johon kuuluvat lisäksi runoteos Rakkauden aakkoset ja lastenkirja Lugu Keegi Eikellegitütre isast.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 8. balttialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.
Osallistun kirjalla myös Kirjoja ulapalla -lukuhaasteeseen, sillä kirjassa meri on keskeisessä roolissa.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: