Maisku Myllymäki: Holly

20.12


WSOY, 2021. 255 sivua. 

Holly on upea! Jos itse kirjoittaisin joskus kirjan, haluaisin kirjoittaa juuri tällaisen.

Maisku Myllymäen esikoisteos kertoo Evasta, joka lähtee etsimään harvinaista vihermehiläissyöjää, lintua, jonka tunnettu teatteritähti Holly Ö on kertonut nähneensä. Holly asuu saarella keskellä merta, ja sinne Eva lähtee, nukkumaan patjalle Hollyn siivottoman mökin lattialle, huoneeseen, jonka kattoon on tarttunut kärpäsenraato.

Eva on saanut päätoimittaja-äidiltään tehtävän: kirjoittaa juttu Hollysta, tuosta kuuluisuudesta, jolla ei ole tapana antaa haastatteluja. Siinä sivussa saisi toki kertoa vähän siitä lintuharvinaisuudestakin.

Vaikka tarina itsessäänkin on kiintoisa, ei se ole minulle tämän kirjan paras anti. Hollyn tunnelma on huikea. En oikein edes tiedä, mistä tuo tunnelma syntyy, mutta siinä on valtavasti imua, intensiivisyyttä ja jotain, mikä kiehtoo. Ehkä se syntyy henkilöistä, noista kahdesta kummallisesta naisesta, jotka ovat kaksin syrjäisellä saarella. Erityisesti Holly on melkoinen persoona, kaftaaneihin kietoutuva räväkkä nainen - vastakohta kuoreensa vetäytyvälle Evalle.

Eva hätkähtää. Hän tuntee, miten yhtäkkiä jokin uusi alkaa herätä hänessä. Se ei ole vihaa, ei varsinaisesti, se on kihelmöivämpää, aivan kuin vihaan sekoittuisi jotain muuta, jotain ihanaa, sellaista mikä saa ihmisen tekemään asioita harkitsemattomasti, pelkän voimakkaan tunteen vallassa. Eva tekee harvoin mitään tunteen vallassa, hän on järki-ihminen ja taitava pitämään tunteet toimintansa ulkopuolella. Mutta nyt hänessä siis herää tämä uusi jännittävä tunne, hän tunnustelee sitä, pyörittelee sitä kielellään, yrittää nimetä sen. Olisiko se riemua? Vimmaa? Laukkaa? Kiihkoa? Himoa? Halua? Kaikki sanoja, jotka ovat Evan tähänastiselle elämälle vieraita. 

Myös miljöö on hieno ja mielenkiintoinen, ja sekin varmasti luo kirjan vahvaa tunnelmaa. Kallioinen saari, meri, karussa maastossa kukkivat keltamatarat. Myllymäki loihtii tuon maiseman eteen elävästi ja todentuntuisesti.

Ja linnut, niitä on koko kirja täynnä, niin monella tavalla, että mietin jo hetkittäin, onko niitä liikaa. Mutta ei ole, siihen lopputulokseen tulen. Linnut ovat kantava teema, ihan lintuina itsessään, kuten siinä, miten Eva etsii vihermehiläissyöjää, mutta lintujen kautta kuvataan myös muun muassa Hollya, haikaramaista naista, jonka kaftaanissakin on tukaani.

Vaaleahiuksinen nainen asettaa kämmenensä lattiaa vasten, ponnistaa jaloillaan kevyesti - niin kevyesti, että lihastyötä on vaikea edes havaita - ja kuin hidastetussa filmissä hänen haikaranvartalonsa kohoaa ylös, oikea jalka johtaa kulkua, se hipaisee seinää ensimmäisenä, vasen saapuu heti perässä, mutta kosketus on todellakin vain hipaisu, nainen ei oikeasti tarvitse tukea, hän on vahva ja vakaa, pelkkää luuta ja lihasta, hän pysyy tässä asennossa vaivatta, seinä on vain rekvisiittaa - jotain, minkä lähellä hän on tottunut ottamaan tämän asennon. 

Myllymäki kirjoittaa vaivattomasti, mutta varsinkin henkilöistään hyvin tarkkanäköisesti. Hän ei liikaa kikkaile kielellä, mutta tekee vaikutuksen oivaltavilla kielikuvillaan ja kokonaisuudella, joka on ehjä.

Myllymäki viittaa tekstissään monin paikoin Iris Murdochin klassikkoromaaniin Meri, meri ja muun muassa myös Marja-Leena Vartion romaaniin Hänen olivat linnut. En ole lukenut kumpaakaan, joten en varmastikaan tavoita kaikkia niitä yhtymäkohtia, jotka tekisivät teoksesta erityisen hienon.

Siitä huolimatta Holly on loistava esikoisromaani, josta nautin heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Halusin lukea kaiken nopeasti, mutta samaan aikaan en olisi halunnut kirjan loppuvan. Helsingin Sanomat ennusti, että tähän kirjaan tulee kirjastoissa pitkät varausjonot, ja sitä todella toivon. 

Ajatelkaamme elämää maatuskanukkena: joskus syntyy se viimeinen yksilö, joka ei enää halkea, joka riittää itsenään, jonka jälkeen ei tule enää ketään toista.


Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

  • Kirja vieköön -blogin Riitta, jonka mielestä "Myllymäki kuvaa terävästi naisten erilaisia persoonia ja heidän avoimia keskustelujaan luoden jännitteisen ja trillerimäisen ilmapiirin".
  • Nannan kirjakimara -blogin Nanna, joka kirjoittaa, että "Holly on joka sivullaan nautinnollista ja palkitsevaa luettavaa, siinä ei ole mitään ylimääräistä ja samalla siinä on kaikki, mitä tarvitaan".
  • Kirjaluotsi-blogin Tiina, jonka mielestä "Holly on vangitseva esikoisromaani, jonka siipien toivoisi kantavan myös Suomen ulkopuolelle".

You Might Also Like

3 comments

  1. Olihan tämä mainio, kuten viimeinen sitaattisikin osoittaa! Tuli niin hyvä mieli tästä lukunautinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä todellakin tuli hyvä mieli, hieno kirja!

      Poista
  2. Tämän kirjan tunnelma on todellakin vertaansa vailla. Miten hienosti, terävästi ja hellästi se piirtyy esiin. Upea!

    VastaaPoista