Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina
3.02Her fearful symmetry
Gummerus Kustannus 2010
suom. Paula Korhonen
ISBN 978-951-20-8102-8
476 sivua
"Hänen varjonsa tarina on 2000-luvun kummitustarina kahden kaksosparin elämästä täällä, tuonpuoleisessa ja niiden välillä. Romaani sukeltaa syvälle rakkauden moninaisuun muotoihin, pakkomielteisiin ja salaisuuksiin jotka olisi paras haudata."
Kirjan päähenkilöitä ovat parikymppiset amerikkalaiskaksoset Valentina ja Julia, jotka perivät äitinsä edesmenneen kaksoissisaren asunnon Lontoosta. Tytöt ovat erottamattomat ja muuttavat yhdessä Lontooseen. Siellä he alkavat etsiä omaa identiteettiään - tai ainakin toinen tytöistä alkaa, toinen ei haluaisi päästää irti sisarestaan. Kaksosten elämään liittyy kiinteästi myös edesmenneen tädin miesystävä, pakkomielteistä kärsivät naapuri, aaveita, yliluonnollisuutta ja paljon salaisuuksia.
En yleensä pidä tarinoista, joissa on kummituksia tai yliluonnollisuutta, elleivät kirjat ole sitten ihan selkeää fantasiaa. Tässä kirjassa yliluonnollisuutta ja kummituksia käsitellään onnistuneesti ja kirja on erikoisuudessaan jotain sellaista, johon en ole koskaan törmännyt. Yliluonnollisuus onnistutaan kytkemään hyvään tarinaan ja erinomaisiin henkilöhahmoihin niin että aaveidenkin voisi kuvitella olevan aivan totta.
Niffenegger onnistuu hienosti sekä paikkojen, tapahtumien ja henkilöiden kuvailussa että juonen salaperäisyydessä. Vaikka kirjan alku on ehkä hieman pitkäveteinen ja lievästi mitäänsanomaton, korvaa loppu sen kyllä moninkertaisesti. Henkilöhahmot ovat nekin ehkä jollain tapaa epätyypillisiä. Pystyn hyvin samaistumaan kaksosista epävarmempaan, mutta itsenäistymistä haluavaan Valentinaan. Väitöskirjaa tekevä ja hautausmaalla opastettuja kierroksia vetävä Robert on kaikessa kummallisuudessaan mitä mielenkiintoisin hahmo. Yläkerran pakkomielteistä kärsivä Martin on sekin loistavasti kuvattu. Kun näin jälkikäteen ajattelee, voisi luulla, että kirja on ahdettu liian täyteen liian erikoisia hahmoja. Niffenegger pystyy kuitenkin kuvailemaan kaikkea niin uskottavasti, että melkein voi tuntea itsekin olevansa aaveena saman talon katossa.
Kirjan luettuani olo on tyhjä. En ole varma, oliko loppu onnellinen, enkä tiedä saiko paha palkkansa. En edes oikeastaan tiedä kuka oli se paha. Tavallaan kirja oli kamala, tavallaan se oli onnellinen ja omalla tavallaan se oli hirvittävän surullinen. Joka tapauksessa se oli juuri sellainen kuin kunnon romaanin tulee ollakin: sellainen, joka laittaa ajattelemaan ja jonka haluaisi lukea heti uudestaan.
Tekstit
0 comments