Kaksi perhettä mahdollisuuksiensa rajoissa. Kaksi nuorta hapuilemassa niiden yli. Yhteinen joulu pyöräyttää jokaisen peilin eteen: Kuka minä olen, mistä unelmoin? Kuka ansaitsee ja mitä?
Juhani painaa hommia lasitehtaalla ja unelmoi omasta talosta, jonka pihapuiden alla lapset saisivat telmiä. Irina rullaa permanentteja sormet kivistäen ja tekee designlöytöjä kirpputoreilta. Rogerilla on jo kaikkea, paljon, ja Christina ei tiedä mitä sillä tekisi. Juhalla ja Lotalla on vastaus, se vanhin kaikista.
S&S, 2018. 300 sivua.
Katja Lahden esikoisteos Lasitehdas on hämmentävä kirja. Ahmin sivuja, niin kiinnostava se on, ja eläydyn kahden keskenään niin erilaisen perheen elämään. Nauran ja myötäelän.
Kun kirja loppuu, olo on kummallinen. Tuntuu siltä, että kirja oli aivan valtavan hyvä, mutta jokin pieni ääni päässäni miettii, mikä ihmeessä tästä kirjasta oikein teki niin hyvän. Se oli jotenkin ihan kamalan tavallinen - kertoi tavallisten ihmisten elämistä - mutta ehkä juuri se tekee kirjasta niin hyvän.
Lasitehdas on tarina kahdesta perheestä, jotka kohtaavat. Toinen perhe on duunariperhe: Juhani tekee töitä lasitehtaalla ja haluaisi rakentaa talon, mutta lama muuttaa suunnitelmat. Irina tekee hommia kampaamossa, vaikka oikeasti haluaisi ehkä tehdä jotain ihan muuta. Perheen poika Juha liikkuu välillä vähän huonommissa kaveripiireissä.
Toinen perhe on varakas suomenruotsalaisperhe. Roger tulee rikkaasta suvusta, jolla on kartano Paraisilla, kokkeineen kaikkineen. Christina on ensin Kristiina, ihan tavallinen nainen, määrätietoinen ja tavoitteita täynnä, mutta muuttuu kun tulee Rogerin sukuun. Pariskunnan tytär Lotta kapinoi keskiluokkaisuutta vastaan.
Kun Juhani ja Irina saavat lottovoiton, elämä muuttuu. Ja kun molemmat perheet tapaavat joulupöydässä, kaksi eri maailmaa törmää.
Ja kai se on niin, että kaikki ihmiset ovat loppujen lopuksi ihan spedejä, ikään, sukupuoleen ja yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Sivistys on vain ohuen ohut kalvo ihmisen pinnalla, joskus se irtoaa vahingossa ja joskus sen haluaa repiä irti ihan itse. Sen alta paljastuvat kaikki rosot ja särmät, myös varakkaassa, vaikutusvaltaisessa ja tyylikkäässä ihmisessä.
Kirja on jaoteltu osiin, joissa seurataan eri henkilöitä. Ensin kuljetaan yhtä matkaa Juhanin ja Irinan kanssa, välillä seurataan Juhaa, sitten Rogeria ja Christinaa ja Lottaa. Lopussa henkilöt vaihtelevat usein. Luvun alkuun on painettu seurattavan henkilön lisäksi vuosiluku. Kirjan henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja huomaan kiintyväni heihin.
Lasi. Se on oikeastaan nestettä, tiesitkös? Et varmaan tiennyt. --
Mutta niin se on, lasilla ei ole sulamispistettä. Ikkunalasitkin valuvat hitaasti alaspäin koko ajan. Joku on laskenut, että merkittävään valumiseen kuluisi huoneenlämmössä aikaa monta kertaa koko universumin iän verran.
Välillä perehdytään lasitehtaaseen ja lasiin. Nämä osiot ovat valtavan mielenkiintoisia! Ne tukevat tarinaa, onhan Juhani lasitehtaalla töissä. Joku voi löytää niistä myös symboliikkaa. Kaiken lisäksi niistä oppii rutkasti uutta.
Rakkaus oli sanaton sopimus, jossa hyväksyttiin toisen osapuolen liimatut kahvat, krakeloitumiset ja kolhut, eikä pyydetty alennusta. Luvattiin vain olla kolhimatta enempää.
Katja Lahti kirjoittaa kauniisti. Teksti on helppolukuista ja toteavaa, mutta sisältää kauniita ajatuksia ja kielikuvia.
Vahva ja toimiva kokonaisuus, ei voi muuta sanoa. On aina yhtä kiva yllättyä näin iloisesti, etenkin kotimaisten teosten kanssa.
Kun jäljet piti siivota, työväki kutsuttiin paikalle. Siitähän se palkka tuli. Ei se ollut oikein, mutta ei se ollut väärinkään. Se vain oli.
- 21.23
- 1 Comments
Tekstit
