Tiedämmekö miltä tuntuu, kun menneisyys katoaa mielestä ja nykyhetki on yhtä kaaosta? Kun muisti haurastuu, ihminen menettää kosketuksen läheisiinsä, ympäristöönsä ja itseensä. Hän on eksyksissä omassa huoneessaan. 

Skripta Kustannus, 2003. 81 sivua. 

Marja Myyryläisen Vieras huone oli täsmävalintani Helmet-lukuhaasteen kohtaan 47. Kirjassa on alle 100 sivua. Valitsin sen käymällä läpi kirjaston hyllyjä ja nappaamalla mukaani ensimmäisen alle satasivuisen teoksen, jonka löysin. Niitä ei muuten aikuisten kaunokirjallisuuden puolella ole ihan hirveästi. Ohueltakin näyttävät teokset ovat usein yli sadan sivun mittaisia.

Vieras huone täytti tehtävänsä kuitenkin hyvin 81 sivun mitallaan. Ja vaikka valitsin sen vain lukuhaasteen kohtaa täyttämään, oli kirja itse asiassa varsin mielenkiintoinen.

Teoksen esipuheessa Marja Myyryläinen kertoo, että kirjasta piti alun perin tulla tietokirja, johdatus dementoituvan kohtaamiseen. Siitä kuitenkin tuli kuvitteellisen Kaisan tarina, tarina siitä, miten Kaisa Mäkisen elämä vähitellen muistisairauden myötä muuttuu. Ensin hän alkaa unohdella pieniä asioita ja töissä kirjaa kaiken ylös post it -lapuille. Sitten unohtuvat suuremmatkin jutut, pian mieli pyörii vain lapsuudessa ja ajatukset ovat aika sekaisin.

Tarina etenee päiväkirjamaisesti ja kattaa 11 vuoden ajanjakson. Joiltain vuosilta merkintöjä on yksi, joiltain enemmän. Ne kerrotaan Kaisan näkökulmasta. Marja Myyryläinen vie lukijan ansiokkaasti muistisairaan päähenkilönsä nahkoihin ja tuo hyvin esiin sen, miltä dementikosta saattaa tuntua ja miten hän asiat näkee. Kirja on omalla tavallaan vaikuttava ja silmiä avaava.

Toisaalta aiheen ja tyylin yhdistelmä tekee kirjasta varsin raskaan, joten sen lyhyt pituus on eduksi.  Kovin paljon enempää tällaista ei olisi jaksanut lukea.

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii ainakin kohtiin:
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
36. Kirjassa ollaan yksin
47. Kirjassa on alle 100 sivua

Yhdeksän vierasta kokoontuu kymmeneksi päiväksi ylelliseen hyvinvointihotelliin. Paikka on täysin eristyksissä: tekniset vempaimet kerätään pois ja vieraat opettelevat meditoimaan ja olemaan hiljaa. 

Frances tulee retriittiin parantelemaan kipuilevaa selkää, särkynyttä sydäntä ja harvinaisen kivuliasta paperihaavaa. Ylitettävänä on myös hänen kirjailijanuransa pahin kriisi. 
Samaan aikaan hotelliin majoittuu kahdeksan muuta uuden elämän etsijää. Joukkoon mahtuu pieni perhe, jonka surun kaikki aistivat, väsynyt kotiäiti, jonka ajatukset kiertävät kehää ja aviokriisissä kärvistelevä nuoripari. 

Kenelläkään vieraista ei ole aavistusta mitä tuleman pitää. Sen tietää vain arvoituksellinen hotellin johtaja, karismaattinan Maša, joka ei tarjoa asiakkailleen pelkkää kehon puhdistusta ja taiji-liikkeiden harmoniaa, hän haluaa antaa heille jotain paljon enemmän. Jotakin kaiken mullistavaa. Pian paljastuu toimintaohjelma, joka totisesti saa jokaisen vieraan tolaltaan. 

WSOY, 2019. 455 sivua. 
Alkuteos Nine perfect strangers, 2018. Suomentanut Helene Bützow. 

Olen aiemmin lukenut Liane Moriartylta kaksi kirjaa: Mustat valkeat valheet ja Hyvä aviomies, joista molemmista pidin. Moriartylla on taito kirjoittaa kepeästi ja helppolukuisesti, mutta silti niin, että tarinassa on sisältöä. Pelkkää pehmoista höttöä Moriartyn kirjat eivät ole.

Odotukset olivat siis melko kovat myös tälle tuoreimmalle kirjalle Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista, joka kertoo yhdeksästä hyvinvointiretriittiin menevästä, hyvin erilaisesta ihmisestä. Kukin lähtee retriittiin eri syistä, mutta tavoite on kaikilla sama: muuttua, parantaa elämää.

Asetelma on kiinnostava, mutta täytyy sanoa, että kirja lähtee todellakin sellaiseen suuntaan, jota en osannut odottaa. Eräs juonenkäänne tuli niin puskista, että on kehuttava Moriartyn mielikuvitusta. Tällaista en ole aiemmin lukenut. En halua paljastaa liikaa, mutta sanoisin, että kirja on ehkä omituisempi kuin Moriartyn kirjat yleensä - ihan hyvällä tavalla. Teoksesta löytyy myös trillerimäisiä piirteitä, mikä ei sinänsä ole Moriartylle epätyypillistä, selvitettiinhän Mustat valkeat valheet -kirjassakin kuolemantapausta.

Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista etenee jouhevasti ja on nopealukuinen. Kirja koukuttaa, ehkä osin ajoittaisen trillerifiiliksensä ansiosta. Toisaalta sitä vaivaa sama heikkous, joka on vaivannut Moriartyn muitakin teoksia. Henkilöitä on paljon. Niitä on niin paljon, että kirjan alku tuntuu hitaahkolta ja tahmealta, kun jokaista esitellään vuorollaan pidempään. Toisaalta sen jälkeen, kun henkilöt oppii tuntemaan, ei henkilöpaljous haittaa lainkaan.

Kokonaisuutena Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista on oikein mainiota kevyempää lukemista, joka sopii hienosti vaikka kesälomalla luettavaksi, kuten minä tein. Se viihdyttää ja hauskuuttaa, ja saa kohottelemaan kulmiaan outoudellaan. Ihan hyvä saavutus.

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii ainakin kohtiin:
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

Unelmien aika -blogin Johanna järjestää tänä vuonna perinteisen Blogistanian kesälukumaratonin. Maratonpäivä on lauantai 13.7.

Osallistuin edelliselle lukumaratonilleni loppiaisena, jolloin luin lähes 550 sivua ja kuuntelin tunnin verran äänikirjaa. Nyt luen kaiken muun tekemisen ohessa, enkä pysty pyhittämään aikaa pelkälle lukemiselle, joten odotukset maratonille ovat aika kevyet.

Aloitan maratonini lauantaina 13.7. klo 21 ja lopetan sunnuntaina samaan aikaan.

Tähän postaukseen päivitän maratonin etenemistä.

Bloomsbury Publishing Plc, 2011. 408 sivua. 

Heston Blumenthal on yksi kiinnostavimpia kokkeja, sillä hänen molekyyligastronomiset luomuksensa ovat usein aika uskomattomia. Siksi olinkin innoissani, kun huomasin, että tämä hänen kirjansa on saatavilla kirjastosta.

Heston Blumenthal at home on nimensä mukaisesti kotiruokakirja - mutta Hestonin käsitys sellaisesta. Kyse ei siis todellakaan ole nopeista arkiruokaresepteistä. Kirjasta löytyy ohjeita muun muassa kananmaksabruleeseen ja loheen lakritsihyytelön, greipin ja vaniljamajoneesin kera - kunnon fine diningia siis. Toisaalta Blumenthalin kirjasta löytyy reseptejä hitaasti haudutettuun paistiin ja hänen tyyliseensä carbonaraan. Vaikeimmat molekyyligastronomiajutut on kirjasta jätetty pois, muutamia hiilihappojääreseptejä lukuunottamatta.

Kiinnostavien reseptien lisäksi kirjassa on toinen erinomainen puoli. Siinä on paljon teoriaa, joka on valtavan mielenkiintoista ja opettavaista. Itse pidän siitä, että minulle kerrotaan, miksi asiat kannattaa tehdä jollain tavalla. Heston Blumenthal kertoo esimerkiksi solutasolla siitä, miksi tietyt lihat käyttäytyvät tietyllä tavalla, mikä antaa paljon ymmärrystä siihen, miten asioita pitäisi valmistaa.

Yhtään reseptiä en ole itse vielä testannut, sillä jouduin palauttamaan kirjan kirjastoon ennen kuin oli tarpeeksi aikaa pitkille kokkailuille. Niin paljon kirja kuitenkin kiinnosti, että olen nyt ostanut sen omaksi.

Blumenthalin kirja on täynnä hienoja ruokakuvia, mutta niihin liittyy myös kirjan huono puoli. Kaikista resepteistä ei ole nimittäin kuvaa. Itse olen visuaalinen tyyppi, ja kiinnitän resepteissä ensimmäisenä huomion kuvaan. Hieno kuva voi houkuttaa minut valmistamaan kyseisen ruoan, mutta jos kuvaa ei ole, jätän reseptin usein väliin. Kuvien puuttuminen pudottaa kirjan arvion neljään tähteen - ilman tätä miinusta kirja olisi ollut ehdottomasti viiden tähden arvoinen.

Kesäkuu ei ollut kovin hyvä lukukuukausi. Meille tuli koiranpentu kuun puolenvälin jälkeen, mikä on käytännössä laittanut kaiken lukemisen kokonaan tauolle. Alkukuussakin tahti oli hidasta, mutta sain sentään luettua neljä kirjaa.

Paras oli Ingrid & Joachim Wallin Kun sanat loppuvat.

Kesäkuussa luin seuraavat:

Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat