Siltala, 2021. 211 sivua. 

Helmi Kekkonen on yksi suosikeistani. Rakastin Olipa kerran äitiä, ja muutama vuosi sitten julkaistu Vieraat on yksi kirjoista, joita palaan muistelemaan aina ajoittain - ja suosittelen sitä kaikille. 

Tämän naisen elämä tulee myös olemaan tällainen kirja. 

Minä istun taas sohvalla ja äiti keskellä lattiaa valtavan maton päällä, äiti koukistaa jalat alleen ja minä teen samoin.
Verhot ovat kiinni ja silti minä tiedän, että läheisen metsän takana olevalla lammella toiset lapset kiljuvat ja juoksevat ja makoilevat viltillä sormet mansikoista punaisina, siellä kaikki säihkyy toisella tavalla kuin täällä missä valo paljastaa vain ilmassa leijuvat hiukkaset ja lattian ohuen pölykerroksen.
Minä tiedän, että ulkona on maailma joka ei ulotu tänne, ei tällaisina päivinä. 

Tämän naisen elämä kertoo Helenasta, tytöstä, joka pukeutuu hautajaispäivän aamuna punaiseen mekkoon - koska äiti piti siitä. Nyt Helenan äiti on kuollut.

Kekkonen kerii Helenan elämää auki sekä eteenpäin teini-ikäisestä aikuiseksi että lapsuuden takaumin. Lapsuutta on varjostanut äidin mielenterveysongelma: elämä verhoin suljetussa talossa, jossa huonoja päiviä on enemmän kuin hyviä. Sellaisia, jolloin äidin piti antaa olla rauhassa makuuhuoneessaan, ja Helenan piti vain olla hiljaa ja pysytellä poissa tieltä.

Miten äidin mielenterveysongelma ja syyllisyys seuraavat Helenaa läpi hänen oman elämänsä? Miten lapsuudessa koetut asiat vaikuttavat kasvamiseen, työntekoon ja ihmissuhteisiin? Se on tämän kirjan kantava teema. 

En ole kertonut Eerolle lapsuudestani. En ole kertonut äidistä, en yksinäisyydestäni enkä hiljaisesta talosta. En ole kertonut huolesta, joka kiertyi vatsaani kuin käärme, en siitä miten se huoli sai minut jatkuvasti miettimään millä tuulella äiti oli ja miten hän voi. Enkä ole kertonut miten minä siitä huolimatta, sinä yhtenä päivänä, ilman mitään erityistä syytä kävelin koulusta pidempää reittiä kotiin.

Kekkonen kirjoittaa todella hienoa tekstiä, jälleen kerran. Hän kuvailee Helenan tunteita uskottavasti, enkä voi olla miettimättä, ammentaako hän omista kokemuksistaan. Ajassa, jossa lähes kaikki tuntuu olevan autofiktiota, voisi tällainen teksti hyvin olla sitä. 

Oli omakohtaista tai ei, tarina tulee iholle. Se on vaikuttava, ravisuttava ja ahdistavakin. En pysty lukemaan kovin pitkiä pätkiä kerrallaan, sillä vaikka nautin kirjallisesti taidokkaasta tekstistä, on sisältö niin painavaa, että ajoittain tulee jopa vähän liian paha olo.

Mutta vaikka tulee paha olo, kirja on hyvä, ja se kannattaa lukea. Monella on kokemusta jonkun läheisen mielenterveysongelmista, joten kirjasta löytää samaistuttavaa, mutta vaikkei olisi - ja ehkä juuri silloin - kirja kannattaisi lukea. Mielenterveysongelmien lisäksi kirja on kasvutarina ja tarina naisen elämästä. Sellaisesta elämästä, joka on täynnä kaikenlaisia asioita, tavallisia ja vähän vähemmän tavallisia, isoja, pieniä, herkkiä ja kipeitä.

Niin kuin elämä yleensäkin. 

työnnän kupin kauemmas, lasken kädet syliini
tällä kertaa kaikki menisi toisin, tämä on toinen talo ja toinen elämä, on pakko olla, minä olen aikuinen ja Eero ja minä olemme yhdessä,
tämä on toinen talo ja kaikki on hyvin.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

• Mitä luimme kerran -blogin Laura, jonka mielestä kirja on "suuri tarina juuri siinä tavallisuudessaan ja näennäisessä pienuudessaan, jonka äärelle harvoin tulee pysähdyttyä".
• Leena Lumi, jonka mielestä "Helmi Kekkosen todenmakuinen ja upeasti kerrottu tarina on kuin mustaa, kiiltävää jäätä eli kuka vain voi syöksyä pimeään".
• Leena-Maija, jonka on kerrankin helppo olla samaa mieltä kustantajan markkinointitekstien kanssa.

Siltala, 2014. 160 sivua. 

Voi Helmi. On ihan käsittämättömän ihana ja kummallinen tunne, kun jonkun kirjailijan teokset vaan ovat aina yhtä hienoja, menevät täysillä tunteisiin ja vetävät omaan maailmaansa. Koskettavat ja ihastuttavat, jollain sellaisella omituisella tavalla, jota ei voi oikein sanoin kuvailla.

Olen lukenut Helmi Kekkoselta kolme kirjaa: Vieraat oli ensimmäinen - erittäin hyvä, mutta sen kanssa vielä vähän totuttelin. Sitten tuli Olipa kerran äiti - yksi viime vuoden parhaista lukemistani, ja nyt tämä muutama vuosi sitten julkaistu Suojaton, joka todisti, että Kekkonen on aivan mielettömän taitava ja hänen tuotantonsa juuri minulle sopivaa.

Suojaton kertoo Hannelesta ja Isasta, äidistä ja tyttärestä, joiden välit ovat hankalat. Isa on tyttö, joka kavahtaa kosketusta eikä puhu, ei ainakaan samalla tavalla kuin muut.

Sade, perhonen, uni, veli. 
Sateen alku oli aina nouseva, veljen laskeva, perhosen ärrä pyörähti kielen päältä pehmeänä. 
Sanat putoilivat tytöstä kuin vesipisarat. Yksitellen, varoittamatta, vailla mitään järjestystä. Eilen sade tarkoitti janoa, tänään Kaita, huomenna perhonen saattaa olla koti. 
Vanhemmat eivät saa Isaan yhteyttä, mutta lääkärit vakuuttelevat hänen olevan ihan normaali.  Hannelea tuskastuttaa, kun tyttö elää omissa maailmoissaan - sellaisissa, joihin muut eivät pääse.

Isa istuu äidin sylissä, tuntee tämän pehmeät rinnat ja lämpimän vatsan, painaa säärensä vasten leveää lantiota, yrittää muotoilla lauseen, edes yhden, joka veisi kysymyksen pois äidin katseesta. Koska Isan sisällä on maailma, kokonainen, hänen omansa. Sanoista ja lauseista vapaa. 

Kun Isa kasvaa, hän haluaa epätoivoisesti tulla nähdyksi ja alkaa hakea huomiota muualta. Ja kyllähän nuori tyttö sitä paikallisesta kuppilasta löytää.

Vetäessään kenkiä jalkaansa Isa käy sen mielessään läpi, kohtaus kohtaukselta, kaiken sen, mitä pian tapahtuu, koska niin on tapahtunut siitä ensimmäisestä kerrasta asti kun hän vastasi miehen katseeseen, tarttui käteen ja sulki ovet perässään, ajatteli että ehkä näin minä hengähdän, ehkä näin minusta tulee näkyvä. 
Ehkä tänä iltana se menee juuri niin. 

Suojaton on tarina erilaisuudesta ja sen vaikutuksista, suojautumisesta ja suojattomuudesta. Teemat ovat vaikeita ja vakavia, ja tarina ajoittain aika rankkakin. Kekkonen käsittelee sitä kuitenkin herkästi ja hienovireisesti, jollain tapaa höyhenenkevyesti.

Teksti on helppoa ja kikkailematonta, kuten Kekkosella tapana on. Se on vähäeleisen kaunista eikä sanoita kaikkea puhki.

Vieraista muistan vahvan tunnelman, ja sellainen on myös tässä kirjassa. Pystyn aistimaan sen pikkukylän fiiliksen, kylän, jossa ei ole mitään. Pystyn aistimaan Hannelen ja Isan kiristyvät välit, perheen kodissa häilyvän synkän pilven, kun Hannele epäilee, että mies pettää, tytärtä ei ymmärrä ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Kekkonen on äärimmäisen taitava loihtimaan asiat eläviksi niin, ettei lukija sitä edes huomaa. Yhtäkkiä sitä toteaa vain olevansa täysin tarinan ympäröimänä.

Olen vaikuttunut, jälleen, siitä miten terävää, tarkkanäköistä ja vaivatonta tekstiä Kekkonen tuottaa. Lukekaa Suojaton, jos ette ole sitä vielä lukeneet.

-

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtiin:
7. Kirjassa rikotaan lakia
46. Kirjassa on sauna

-

Seinäjoen kaupunginkirjaston aikamatkailu-lukuhaasteessa kirja sopii kohtiin:
3. Kirja, jossa on eri aikatasoja
28. 2010-luvulla ilmestynyt tai 2010-luvulle sijoittuva kirja

-

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: 

On kaunis loppukesän päivä, taivas on sininen ja kantaa heleänvärisiä kuumailmapalloja, mies on lähtenyt ostamaan ruusuja, nainen pukeutuu valkoiseen leninkiin. Kaikki on hyvin ja valmista vieraiden tulla, viini on kylmää, pöytä on katettu. 

Mutta kun asiat alkavat muuttua, olivat ne mitä asioita tahansa, sen huomaa liian usein liian myöhään, vasta silloin kun paljon on jo tapahtunut tai kun mitään ei enää tapahdu, kun elämä on pysähtynyt paikoilleen, kohtaan jossa kukaan ei haluaisi olla. Tunnit kuluvat, ja tahoillaan illallisille osallistuvat vieraat valmistautuvat juhliin tietämättä, että juuri tämä päivä, juuri nämä illalliset ovat sellaiset, joiden jälkeen kaikki on toisin. 

Siltala, 2016. 190 sivua. 

Helmi Kekkosen episodiromaani Vieraat on hieno kirja. Se on tarina joukosta ihmisiä, jotka ovat kaikki tulleet jonkinlaiseen elämän risteyskohtaan.

Kaikki kirjan henkilöistä ovat saapuneet illalliskutsuille. Kutsuja emännöi Senja, kirjan päähenkilö, joka tuskailee keskenmenojen ja lapsettomuuden kanssa. Senja saa paniikkikohtauksia, hänen elämänsä on jokseenkin sekaisin, ja illalliskutsut ovat yksi keino koittaa esittää normaalia. 

Sekaisin tuntuu olevan myös monen vieraan elämä. Illalliskutsuille saapuneita henkilöitä seurataan kutakin yhden luvun verran. Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat varsinaisesti yksien illalliskutsujen ajanjaksolle, henkilöiden elämiin ja ajatuksiin päästään pienessä hetkessä kohtalaisen syvälle.

Senjan lisäksi lukija pääsee kurkistamaan muun muassa naapurin nuoren äidin Annan ja hänen pienen poikansa Toivon elämään - ja vaikka kirjassa katsotaan Annan pään sisälle, itse asiassa Toivo on juuri se, jonka lasta kovasti haluava Senja on illalliselleen kutsunut.

Alvan ja Danielin kautta käsitellään traumaattista lapsuutta, Laurin kautta sitä, miten tehdä suuria päätöksiä ja kertoa todellisista tunteistaan. Nämä vain joitakin mainitakseni.

Kaikilla henkilöistä tuntuu olevan omat ongelmansa. Liikaa ei kuitenkaan synkistellä, vaikka sävy kirjassa onkin paikoin melankolinen. Teksti soljuu kauniisti eteenpäin, mutta mieleen jäävät silti erityisesti juuri henkilöt.

Henkilöiden lisäksi Vieraat tekee vaikutuksen tunnelmallaan. Tapahtumat sijoittuvat helteiseen Helsinkiin, ja kirja onkin parhaimmillaan luettuna 30 asteen säässä, kuten minä tein. Helsingin yllä rauhallisena lipuvat, kannestakin tutut kuumailmapallot toistuvat tekstissä moneen kertaan, ja tunnelma on raukea ja jollain tavalla pysähtynyt, kuten helteellä yleensäkin.

Hänen puhelimensa on sängyllä. 
Ruudussa vilkkuu tuntematon numero. 
Senja vastaa, ja hetken kuluttua hän ymmärtää ettei tämä ilta ole alku vaan loppu, mutta sitä kukaan olohuoneessa olevista vieraista ei vielä tiedä. 
He seisovat vieretysten keskellä olohuonetta, kuumissaan, hermostuneina ja nälkäisinä, odottavat mitä seuraavaksi tapahtuu, ehkä (salaa) toivovat etteivät olisi ikinä tulleetkaan. 

Helmi Kekkonen on kirjoittanut ennen tätä kaksi romaania ja yhden novellikokoelman. Tulen varmasti tutustumaan myös niihin, sen verran vakuuttava tämä kirja oli.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 38. kirjan kannessa on kulkuneuvo.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa: