Hapanjuurileipurien parhaat: Readme.fi, 2019, 256 sivua. 

Hapanjuuri taipuu: Readme.fi, 2020, 252 sivua. 

Hurahdin syksyllä hapanjuurileivontaan. Olen aikaisemminkin tehnyt oman juuren ja leiponut sillä leipää, mutta ennen tätä olen käyttänyt aina ripauksen hiivaa apuna.

Syksyllä tein uuden juuren ja siitä lähtien olen leiponut pelkällä hapanjuurella - hiiva on jäänyt kokonaan. Hapanjuurileivonta on ihan uskomattoman koukuttavaa ja hapanjuureen tehty leipä paljon hiivaleipää maukkaampaa. Lisäksi hapanjuurileipä sopii ainakin omalle vatsalleni hiivalla kohotettua paremmin.

Itse tein juuren muilla ohjeilla, mutta Eliisa Kuuselan Leipävallankumous on superhyvä opas hapanjuurileivonnan aloittamiseen. Kirjassa annetaan ohjeet oman juuren tekemiseen ja opastetaan lukija kädestä pitäen hapanjuurileivonnan prosessiin. Kirja auttaa ymmärtämään, miksi asioita tehdään ja mitä taikinassa tapahtuu. Hapanjuurella leipominen saattaa aluksi tuntua monimutkaiselta, mutta kun prosessin ymmärtää, se on lopulta ihan yksinkertaista. 

Leipävallankumous-kirjassa on perusreseptejä, joilla hapanjuurileipuri pääsee hyvään alkuun. Täytyy tunnustaa, että itse sovellan aika paljon, enkä taida olla leiponut suoraan millään Leipävallankumouksen resepteistä. 

Kun hapanjuurella leipomisen perusasiat ovat hallussa, kannattaa tarttua kirjaan Hapanjuurileipurien parhaat. Siihen on koottu reseptejä, joiden takana on useita leipureita. Tästä kirjasta aktiivikäytössäni on muun muassa Karpalo-cashewpähkinäleipä.

Eliisa Kuuselan tuorein hapanjuuriteos on viime vuonna julkaistu Hapanjuuri taipuu. Se kannustaa kokeilemaan. Kun osaat perusasiat, muuta reseptiä hieman. Hapanjuuri taipuu opastaa, mitä ehkä kannattaa kokeilla ja mitä muuttamalla samasta pohjareseptistä voi saada ihan erilaisen.

Kaikki Kuuselan kirjat ovat helppolukuisia ja reseptit yksinkertaisia seurata. Kirjat on taitettu kauniisti ja kuvat upeista leivistä ovat huikeita. Suosittelen, jos leivän leipominen yhtään kiinnostaa.  Ole kuitenkin varuillasi, sillä kuten alussa sanoin, hapanjuurileivontaan jää koukkuun. Jossain vaiheessa huomaat, että juuri pöhisee keittiössä, tasoilla on taikinoita siellä sun täällä ja jääkaapissa kylmälevossa vielä muutama.

Ja kun et leivo, selailet Facebookin Hapanjuurileipurit-ryhmää. Sieltä saat vinkkejä ja voit ihailla upeita leipiä, joissa on taidokkaita koristeviiltelyjä.  Itse olen vielä ihan noviisi, enkä haaveilekaan sellaisista, mutta hyvää leipää saa vaikkei ulkonäkö olisikaan ihan priimaa. Postauksen kuvaankaan päätynyt maalaisleipä aurinkokuivatuilla tomaateilla ei ollut ulkoisesti järin kaunis. Maku on kuitenkin tärkein - ja sitä on hapanjuurileivässä lähes mahdotonta pilata.

Tammi, 2019. 158 sivua.

Meillä laitetaan paljon ruokaa ja Kari Aihisen edellinen keittokirja Kape24h on kovassa käytössä. Se on juuri sellainen keittokirja, jollaisia haluamme omaan hyllyymme. Jotain muuta kuin perinteistä kotiruokaa: kiinnostavia reseptejä, joissa riittää vähän haastetta. Hienot kuvat - ja kuva jokaisesta reseptistä.

Valitettavasti Aihisen uusi Kapen parhaat -kirja tuottaa pettymyksen.

Kapen parhaat on kokonaisuutena täysin erilainen keittokirja kuin Kape24h. Suurin osa resepteistä on ihan tavallista kotiruokaa - ei fine diningia, kuten valtaosa Kape24h:n resepteistä. Se on ihan ok, sillä totta kai näitäkin tarvitaan, mutta makaronilaatikon, pannukakun ja ruskean kastikkeen ohjeet eivät ole minua varten.

Arvostan keittokirjassa hyviä kuvia, sillä ne houkuttelevat kokeilemaan uutta ohjetta. Kapen parhaat -kirjassa monista ruoista ei ole kuvaa lainkaan. Se on miinus.

Suurin syy pettymykseen on kuitenkin se, että Kapen parhaat vaikuttaa laiskasti tehdyltä. Kirjassa on todella paljon reseptejä, jotka on julkaistu samanlaisina Kape24h-kirjassa. Jos laskin oikein, edellisestä kirjasta uuteen on kopioitu 28 reseptiä. Ohjeiden nimiä on vähän helponnettu, mutta kuvatkin ovat samat - jos kuva on.

Aihisen uuden kirjan nimikin on toki Kapen parhaat eli ehkä siihen on haluttu koota julkkiskokin parhaita reseptejä, mutta ei tällä ainakaan vanhan kirjan lukijoita palvella. Lisäksi myös Kape24h:n markkinoitiin sisältävän Aihisen parhaat reseptit, joten pelkkä "kokoelma parhaita reseptejä" tuntuu vähän ontuvalta selitykseltä.

Alla Kape24h, päällä uutuus Kapen parhaat.

Noh, on tässä kirjassa jotain hyvääkin. Sami Repo ja Elvi Rista ovat kuvanneet kirjaan hienot ruokakuvat (siitäkin huolimatta, että osa kuvista on vanhoja ja osassa resepteistä kuvia ei ole).

Ne reseptit, jotka ovat Kape24h:sta tuttuja, ja joita olen testannut, ovat erinomaisia. Pisteet muun muassa tartarille pikkelöidyn raitajuuren ja lipstikkakreemin kera. Sitä on meillä kokkailtu jo useamman kerran.

Plussaa myös näppärän kokoisesta kirjasta, joka mahtuu matalampaankin kirjahyllyyn.

Kapen parhaat - ja Kape24h-kirjojen kannetkin muistuttavat kovasti toisiaan.

Bloomsbury Publishing Plc, 2011. 408 sivua. 

Heston Blumenthal on yksi kiinnostavimpia kokkeja, sillä hänen molekyyligastronomiset luomuksensa ovat usein aika uskomattomia. Siksi olinkin innoissani, kun huomasin, että tämä hänen kirjansa on saatavilla kirjastosta.

Heston Blumenthal at home on nimensä mukaisesti kotiruokakirja - mutta Hestonin käsitys sellaisesta. Kyse ei siis todellakaan ole nopeista arkiruokaresepteistä. Kirjasta löytyy ohjeita muun muassa kananmaksabruleeseen ja loheen lakritsihyytelön, greipin ja vaniljamajoneesin kera - kunnon fine diningia siis. Toisaalta Blumenthalin kirjasta löytyy reseptejä hitaasti haudutettuun paistiin ja hänen tyyliseensä carbonaraan. Vaikeimmat molekyyligastronomiajutut on kirjasta jätetty pois, muutamia hiilihappojääreseptejä lukuunottamatta.

Kiinnostavien reseptien lisäksi kirjassa on toinen erinomainen puoli. Siinä on paljon teoriaa, joka on valtavan mielenkiintoista ja opettavaista. Itse pidän siitä, että minulle kerrotaan, miksi asiat kannattaa tehdä jollain tavalla. Heston Blumenthal kertoo esimerkiksi solutasolla siitä, miksi tietyt lihat käyttäytyvät tietyllä tavalla, mikä antaa paljon ymmärrystä siihen, miten asioita pitäisi valmistaa.

Yhtään reseptiä en ole itse vielä testannut, sillä jouduin palauttamaan kirjan kirjastoon ennen kuin oli tarpeeksi aikaa pitkille kokkailuille. Niin paljon kirja kuitenkin kiinnosti, että olen nyt ostanut sen omaksi.

Blumenthalin kirja on täynnä hienoja ruokakuvia, mutta niihin liittyy myös kirjan huono puoli. Kaikista resepteistä ei ole nimittäin kuvaa. Itse olen visuaalinen tyyppi, ja kiinnitän resepteissä ensimmäisenä huomion kuvaan. Hieno kuva voi houkuttaa minut valmistamaan kyseisen ruoan, mutta jos kuvaa ei ole, jätän reseptin usein väliin. Kuvien puuttuminen pudottaa kirjan arvion neljään tähteen - ilman tätä miinusta kirja olisi ollut ehdottomasti viiden tähden arvoinen.

Johny Kniga, 2018. 183 sivua. 

Julkkiskokki, kansainvälisesti menestynyt keittiömestari, Suomen ainoan kahden tähden Michelin-ravintolan omistaja. Jokainen edes hieman ruuasta kiinnostunut tietää Hans Välimäen, vähintään nimeltä. Välimäestä kertovassa kirjassa on kuitenkin takuulla monta sellaista asiaa, jota suurin osa meistä ei tästä miehestä tiedä.

Hans Välimäen elämäkerta Patakuningas - Kulinaarinen elämäkerta on onnistunut kokin elämäkerta. Se on elämäkertakirjana hyvä ja laadukas, kirjoitettu taidolla ja viimeistellen. Kertojana on Välimäki itse.

Aihepiireiltään teos kohtalaisen perinteinen elämäkerta, mutta niin on hyvä ollakin. Se kertoo sen, miten Välimäestä tuli kokki, mitä ravintoloita hän kiersi, kenen opissa mitäkin oppi. Se kertoo kaksi Michelin-tähteä ansainneen Chez Dominiquen taipaleesta: tähtien tavoittelusta ja siitä, mitä kaiken saavuttaminen vaati. Kirja auttaa ymmärtämään ravintoloiden kilpailua ja toisaalta ravintola-alalla olevien ystävyyttä - ja myös sitä, miten hienoa, mutta samalla niin rankkaa kahden Michelin-tähden saaminen ravintolalle voi olla.

Välimäki puhuu kirjassa myös itselleen epäsuotuisista asioista: siitä, miten hän oli jossain elämänvaiheessaan kusipää ja kohteli alaisiaan väärin. Miten kattiat lentelivät ja keittiössä kaikui huuto.

Kirjan sävy on kauttaaltaan kuivakan humoristinen. Kieli on paikoin ronskia, mutta se tekee kirjasta aidontuntuisen. Kirja on täynnä monia niin kummallisia sattumuksia ja tarinoita, että mietin, miten paljon värikynää kirjassa on käytetty. Teksti on joka tapauksessa hauskaa ja viihdyttävää.

Erityisesti pidän kirjan rakenteesta. Elämäkertatekstin lisäksi kansien välistä löytyy 30 elämäkerrallista reseptiä. Ne on sijoiteltu kirjaan aina oikeaan kohtaan - kun puhutaan lapsuudesta ja mummusta ja vaarista, joiden luo Hans lähti usein vanhemmiltaan salaa, on reseptinä "Mummun ruskea soosi possunkyljellä". Kun puhutaan Chez Dominiquen onnellisimmista ajoista, reseptinä on "Haukipullat hummerikastikkeessa". Eräs pitkään Dominiquen menussa ollut annos nimittäin yhdisti kalapullat ja hummerireduktion.

Kuten esimerkeistä voi todeta, kirjassa on reseptejä laidasta laitaan. Jokainen resepti on ryyditetty Välimäen saatesanoilla.

En ole tehnyt falafeleja koskaan ennen tätä - ja onnistuin heti! Yllätin itsenikin. 
Yritin tehdä massasta myös hyvän makuisen, ja sellainen siitä tuli. Näitä jaksoin syödä jopa viisi palloa ennen tylsistymistä. 

En ole testannut reseptejä, mutta sen niitä lukemalla voi todeta, että ne eivät välttämättä sovi sellaiselle kokille, joka on tottunut noudattamaan ohjetta orjallisesti. Osassa reseptejä ei nimittäin ole laitettu esimerkiksi mausteisiin määriä, tai valmistusohjeesta on saatettu jättää pois jotain hieman vähemmän oleellista. Reseptien noudattaminen vaatinee siis ripauksen päättelykykyä ja rohkeutta kokeilla.

***

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aikaisemmin.

Kirja sopii myös kohtiin:
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja (riippuen miten tiukasti kukakin tätä kohtaa tulkitsee - tämän kirjan on suurimmilta osin kirjoittanut Markus Ånäs, vaikka Välimäki sen toisena kirjoittajana mainitaankin)
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä